perjantai 27. marraskuuta 2009

Odotellessa

Odottelen, entistä kärsimättömämmin, että säidenhaltija päättäisi vihdoin lähettää vähän pakkasta ja lumisadetta!

Tähän näkymään tarvittaisiin muutos!

Tämä ankea marraskuu nitistää vähäisenkin esiinpyrkivän inspiraation heti alkuunsa.
Havutöitä ja risutöitä pitäisi ahkerasti tehdä tuleviin myyjäisiin ja kranssi- ja havupallotilauksia olisi odottamassa, mutta kun millään ei jaksaisi.

Tätä samaa aikaansaamattomuutta tuntuu olevan enemmänkin liikkeellä.
Meillä on täällä parin viikon kuluttua perinteiset myyjäiset ja olen hoidellut pöytävarauksia.
Moni viime vuonna osallistunut ja ennakovarauksen paikastaan tehnyt onkin ilmoittanut, että ei ole jaksanut tänä vuonna tehdä mitään myyntiin!
Onneksi kuitenkin uusia myyjiä on tulossa, sillä myyjäiset ovat kuitenkin aina olleet kovin suositut.

Mutta onneksi on edes joku, jolta ei ideat ja energia lopu!
Ystäväni (eli teekkarin anoppi) järjesti eilen naisten illan.
Mukana oli paikallinen putiikinpitäjä, joka esitteli ihania pikkujouluasuja, kauneudenhoitotuotteiden esittelijä oli mukana, samoin kynttiläesittelijä ja reikihoitajakin oli paikalla.
Kaikenlaista ihanaa hemmottelua siis!

Minä sain tehdä tilaisuuteen tarjoilut.
Keittiössäni toimi pari päivää kakkutehdas, sillä osallistujia illassa oli lähes 30.

Tyrnivalkosuklaakakku...


Appelsiinisuklaamoussekakku...


Vadelmajuustokakku....

Kinkku-paprika-purjo-juustokierteitä...

Näitä valmistelin pari päivää ja coctail-karjalanpiirakat olinkin tehnyt jo aikaisemmin, kuten jossain aikaisemmassa postauksessakin mainitsemani punaviini-suklaakakun:)

Meillä olikin niin mukavaa ja kyllä sitä vaan kummasti piristyy, kun saa hyvässä seurassa mahan täydeltä kaikkea makeaa ja suklaista ja vielä lasin hyvää viiniä :D :D

Heti tänään sain houkuteltua itseni risuverstaalle!!!!

Tavanomaisten havupallojen tekiminen ei vieläkään innostanut, joten tein tämän metsikön.
Testaan myyjäisissä, kiinnostavatko nämä havupuut asiakkaita.
"Istutin" puut koivupölkkyihin, että pysyvät pystyssä.
Näitä voi sijoittaa ruukkuun tai ämpäriin ja niihin voi laittaa myös jouluvalot halutessaan, mutta kustannussyistä käytin pölkkyjä, ettei hinta muodostu liian isoksi.

Tämän katajapuun laitoin pölkkyineen sinkkiämpäriin ja peitin pinnan sammaleella.
Tämä päätyy meidän rapunpieleen ja saatanpa laittaa siihen valotkin (jos taas oikein innostun)!
Kuusesta tehdyn puun laitoinkin jo aiemmin kukkalaatikkoon portinpieleen.
(siitäkin on kuva pari postausta taaksepäin)

Yritin myös muistella, miten huovuttaminen taas tapahtuikaan, ovikoristeiden tontut tarvitsivat piippalakit!




Ihan mukavan rentouttavaa se lämpimällä saippuavedellä läträäminen olikin, mutta aikaa kului sen verran, että loput tontut saavat lakkinsa valmiista kaupan huovasta:D


Rakkaat blogiystävät, ottakaapa tästä korista iloinen omena päiväänne piristämään!


15 kommenttia :

  1. Voi, mitä herkkuja olit leiponut naisteniltaan!
    Tuollaiset kekkerit ovat aina piristäviä.

    Ihania nuo havupallopuut. Katajasta varsinkin tuli oikein kaunis.
    Kiva uusi idea tuossa ovikoristeessa komeine tonttuineen.

    Kiitos omposta, lähden rouskuttelemaan... ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ompuista, olikin jo pikkunälkä. ihania noi ovikoristeet tonttuineen. Kakuista en nyt pysty paljon puhuu, kun kuola valuu suupilestä.

    VastaaPoista
  3. Havupuu metsässä oli taikaa:)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania havupuita ja ihan pölkkyisinäkin hienoja, mutta ämpäristä tuli ihan huippu:) Ja risuista tuli kanssa hienoja ja villasta ja kakut ovat herrrrkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
  5. Oi, tämä on ihana postaus. Kauniita kakkuja, havupalloja ja ovikoristeita. Tuollaisen punaposkisen omenan otan ilolla korista. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Ahkerana olet ollut sinäkin. Upeita kakkuja! Kiitos ompusta, virtuaalinen sellainen onkin sopiva yöpala ikuiselle painontarkkailijalle...;)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania juttuja...uskomattoman taitava olet..

    VastaaPoista
  8. Totta puhut säästä..tahti hidastuu, eikä motivaatiota tahdo löytyä. Tarvittaisiin valon voimaa. Aivan ihania havupuita olet tehnyt! Tonttulakki on viehättävä. :) Kiitos ompusta! Lähetänkin sulle valtavan annoksen aurinkoenergiaa, jotta saisit haluamasi työt tehtyä. ;)

    VastaaPoista
  9. Vai että laiska ja saamaton. Ja kissanviikset sanon minä. Kaikkea muuta kuin saamaton. Eihän sitä kaikkea kerkiä kun on noin ahkera.
    Makoisat leivonnaiset olet saanut aikaan ja nuo pallukat, aivan upeat.
    Samoin tuo tonttukranssi on taas niin erilainen.Oikein onnistunut.
    Hauskaa pikkujouluaikaa teidän perheelle.
    Kaisa
    p.s. Nuuskamuikkunen lähtee amk.n
    tammikuussa raksainssin opintoihin.
    Ninjalle terkut.

    VastaaPoista
  10. Kiitos ompusta. Ihania herkkuja olet tehnyt. Nam nam.. Ja nuo tontut ovat kauniita kuten myös havupuut..

    VastaaPoista
  11. Sanot että laiskottaa, ja silti olet ahkeroinut vaikka mitä! Mahdankohan itse saada noin paljoa aikaan edes suurimmassa energiapuuskassa ;)On teillä ollut aivan luksusluokan tarjoilut! Tuota tyrnikakkua erityisesti olisi ollut ihana päästä maistelemaan. Nuo havupuut ovat myös aivan mahtavia! Minäkin haluaisin tuollaisia, ja ehdottomasti niillä valoilla ja juuri tuolla tavalla sammaleella "istutettuna". Aivan loistava idea, täytyisiköhän jossakin vaiheessa koittaa itsekin onnistuisinko... Mukavaa viikonloppua ja tunnelmallista joulunalusaikaa! Sitä lunta ja pakkasta muuten hartaasti toivotaan täälläkin... =)

    VastaaPoista
  12. Mielestäni pölkyt toimivat upeasti ihan semmoisenaan. Hieno idea!! T:Hanna

    VastaaPoista
  13. Pölkyt sopii moneen paikkaan, jopa istuimeksi ja tässä kivasti tukevaksi alustaksi. Nuo kakut sitten vasta herkulliselta näyttävät ja varmaan maistuvatkin. Muista levätäkin, ettet kaadu tautivuoteeseen kuten minä.

    VastaaPoista
  14. Tuhannet kiitokset ihanista kommenteistanne!
    Jonkilaista piristymistä suhruisesta säästä huolimatta tässä on havaittavissa, kun myyjäiset uhkaavasti lähestyvät :)
    Onneksi nuo possunuhat ja muut flunssat eivät kovin helposti ole päässeet minua yllättämään, toivottavasti nytkin pysyvät poissa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥