lauantai 7. helmikuuta 2015

Pullantuoksua ja kevätunelmia


Lauantai on pullapäivä.

Tavispikkupullat
Lauantaihin kuuluu ehdottomasti voisilmäpullat.


Laskiaispulliakin tein.
Niitä syödän ensi viikolla.
Täytteeksi ehdottomasti mantelimassaa ja kermavaahtoa.

Saaristolaisleipää paistoin myös.
Se oli jo kokonaan päässyt loppumaan pakastimestakin!


Eilen päästiin hyviin kevätfiiliksiin.
Fiilikset jatkuivat tänäänkin, vaikka ulkona säätila vaihtuikin.
Lähinnä myrskyisäksi.

Kauppareissulla löytyi kaikenlaista keväistä

Perunanarsissi Bridal Crown
Vähän jo tuoksuu

Yksi ihan perinteisen värinen santtu.....

.... ja toinen vähän riehakkaampi

Tänä keväänä ostetut siemenet.
Tosi vähän!
Vanhaa varastoa on tosin ihan kiitettävästi.
Siemenpussien hypistely johti ajatukset ensi kesän
yksivuotisiin kukkiin.
Teemaväri on sama kuin viime vuonnakin.
Vaaleanpunainen!
Näitä Aquarello-pelakuita valkoisten pelakuiden kanssa olkkarin ikkunalaatikoihin.

Kuistin laatikoissa viihtyi viime kesänä tämä miljoonakello hopeaputouksen kanssa.

Johonkin ruukkuun vaihtelun vuoksi mustaa surfiniaa


Lavakauluskasvimaalle

Kerrottua kosmoskukkaa.
 Taustalle jättiverbenaa 
(jos ne suostuvat itämään, tänään siirsin kylvöksen jääkaappiin)
vaaleanpunaisia unikoita, muunkin väriset käy
vaaleita astereita ja hajuherneitä

Yhteen laatikkoon iloisia zinnioita ja kehäkukkia

Vähän tältä voisi kuisti näyttää ensi kesänäkin.


Muutama orvokki tulee ostettua,
vaikka kuinka päättäisi, että en osta tänä vuonna.
Kuitenkin ostan.
Ei haittaa.
Orvokit ovat vaan niin herttaisia.


Kasvihuoneessa jatkuu vaaleanpunainen värimaailma.


 Richard, Pamela ja Blekinge flickan ovat muiden mukana risuverstaalla odottamassa kevättä

 Olipa mukava haaveksia!
Perunanarsissi tuoksuu tuossa vieressä keväältä.
  
Harmaiden palmikkovillasukkien muistiinpanot löytyivät!
Laitanpa nyt ohjeen lähipäivinä tänne blogiin.



Hilpeää helmikuista sunnuntaita!

Toivottavasti myrskytuuli ei katkaise sähköjä, vähän jo valot vilkkuvat....


 



Marja

perjantai 6. helmikuuta 2015

Yhdessä yössä

Kevät tuli yhdessä yössä.


Aamulla herätessä ei ollut pumpulilumimaisemasta tietoakaan.
Mutta aurinko oli nousemassa pilvettömälle taivaalle.
Päivän mittaan lämpötila kohosi + 6 asteeseen.

Tuntuu ihan keväältä.

Vielä varmaan tuntuu talveltakin ennen oikeaa kevättä.

Kyllä niin jo vihertää.
Lintulaudan alle pudonneet kaurat ovat hyvin itäneet.

Varjoyrtti on vihreä talvellakin


Auringonpaiste houkutteli kissatkin pihalle.

 
Viiru löysi lämmittävän auringonsäteen.
Ihan oikeasti aurinko jo lämmitti!

Onni yrittää houkutella Ruusaa leikkimään.
Ei suostunut Ruusa.

alkuverryttelyt
voisko joku nyt heitellä niitä lumipalloja?
sain kopin!
no, missä se lumipallo nyt on?
  
ai, se onkin täällä mun takana, heittäkää lisää!
  


Vähän vaan viihdytin palvelusväkeä, kun ne niin tykkää leikkiä lumella

Eipä ollut palvelusväelläkään helppo tehtävä kuvata mustaa kissaa lumihangella kirkkaalla auringonpaisteella......


Tänään tuli postissa led-valaisimeen tilaamani jalusta
Vähän ehdin testailla. oikein hyvältä ja tukevalta vaikuttaa,
ja kuitenkin on melko kevyt ja näppärä.
Nyt pitää yrittää selvittää saisiko siihen vielä sellaisen kuulapään,
että saisi vähän paremmin säädeltyä valaisimen suuntaa.



Runebergin tortutkin sain eilen tehtyä.
Eilen ei jaksettu kaikkia syödä,
Huomiseksikin jäi vielä muutama.

Leppoisaa viikonloppua, ennustetusta myrskystä huolimatta!


Marja

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

ILONAIHEET

Kaunis helmikuu.
Upeat maisemat,
Kotipihallakin.
Tänään jo melkein paistoi aurinko.
Huomenna ehkä jo timantteja hangella.
Ihanaa, että tuli oikea talvi!
Kotipiha takapihan suunnasta

Koivunoksilla lumiturkki

Pensasmustikoiden tarha.
Aitatolpilla komeat pipot.

Pikkuisen alppiruusun lumihatut


Lavakauluskasvimaan kaaresssa kasvaa lumikärhö

Punahattujen talvihatut

Onnin ja Ruusan kanssa täytettiin lintujen ruokinta-automaatit
Ruusa testasi samalla lumensyvyyttä
Onni katsoi viisaimmaksi pysytellä kolatulla polulla

Käpytikka tuli heti tarkistamaan ruokalistan


Vähän on tullut kutomuksiakin valmiiksi

Tilaustyö;
vauvalle valkoinen setti

Ihan huvin vuoksi kudotut harmaat palmikkosukat
Gjestalin Jannea, koko n. 39
Sukat Artistin jaloissa,
farkun lahkeet mytyssä sukkien alla.


Takana ketjukuvio

etupuolella palmikkokuvio.
Näistä tuli ihan kivat.
Näitä voisi kutoa lisääkin.


Huomenna Runebergin päivä.
Tortut leipomatta.
Huomenna ehtii onneksi vielä hyvin.

 ♥



Marja

maanantai 2. helmikuuta 2015

Rauhallinen


TERVETULOA UUDENLAISEN VÄRIKOLLAASIHAASTEEN PARIIN!

TÄMÄN VIIKON AIHE:

RAUHALLINEN


Edellisessä postauksessa olin lumoutunut ihanasta, rauhallisesta valkoisesta
talvitunnelmasta, joka vihdoin saapui myös tänne lounaisrannikolle.

Haastevastauksessa erilaista rauhallisuutta.


Suviaamu
Niin aikaisin, että nyt talvella ei osaa edes kuvitella heräävänsä niin aikaisin.
Täydellisen rauhallinen.
Sekä luonto, että oma mieli.



Marja

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Helmikuu ♥


Helmikuu

Olipa ihana herätä helmikuun ensimmäiseen aamuun.
Ulkona oli oikea talvi.
Yön aikana oli satanut paljon uutta lunta!
Minusta talvella kuuluu olla lunta.
Mitä enemmän sen parempi!
Kevät tulee sitten aikanaan kun on kevään aika.
Juuri nyt on aika nauttia talven kauneudesta.
Tuskin maltan odottaa niitä helmikuisia auringon timantteja hangilla.
Kunhan nyt pysyisi pieni pakkanen, että hanget säilyisivät.....

Olkkarin pöydällä kuitenkin pieni aavistus keväästä

 Ulkona on niin hiljaista, rauhallista, valkoista.

Vanha riukuaitakin sai valkoisen kuorrutteen

Pehmeä lumipeitto suojaa puutarhan kasveja pakkaselta ja keväisen auringon polttavilta säteiltä.

Näkymä keittiön ikkunasta.
Ei hassumpi.

 Lauantaina kävin kaupungilla.
Kukkakaupasssa.

Keltaisia freesioita, jaloleinikki ja mantelin oksa.
Kauniita ja herkkiä.

  
 


Tulppaanejakin.
Itse ostettuja ja saatuja.
Nytpä olikin hyvä testailla uutta led-valaisinta
 (linkistä näet millaisen valon hankin)

Tehokas tuntuu kyllä olevan, mutta käyttö vaatii vielä opettelua kyllä.
Mukana oli myös kaksi värilämpötilan suodinta.
Hyvä asia on myös, että valo toimii sekä verkkovirralla, että akuilla.
Akkuja en hankkinut, ainakaan vielä, sillä kotona on pistorasia aina lähettyvillä.
Jalusta pitäisi kuitenkin vielä hankkia,
sillä valo on aika raskas kannatella käsikahvasta. ainakin pidempiä aikoja.
Opettelu jatkuu......

Hurmaavaa helmikuuta!



Marja