maanantai 16. joulukuuta 2013

Voittamaton aurinko


Talvipäivänseisaus on neljän päivän kuluttua.
21.12. Tuomaksen päivänä.
Talvipäivänseisaus oli merkkihetki ja vuotuinen juhlapäivä useille eri kansoille 
jo kauan ennen kristinuskon syntyä.
 Muinaiset roomalaiset viettivät joulukuussa sekä keskitalven Saturnia-juhlia
 että Voittamattoman auringon päivää.
 Joulun ajankohta vakiinnutettiin vastaamaan pakanallisia juhlapäiviä,
 kun kirkko 350-luvulla yhdisti 25.12. juhlittavan 
Voittamattoman auringon päivän vieton Jeesuksen syntymäjuhlaan.

Talvipäivänseisauksen jälkeen alkaa päivä pidentyä.
K E V Ä T !

Mutta ensin kuitenkin  hyvä Tuomas tuo joulun.

Blogiparkani on jäänyt vallan ilman huomiota pitkäksi aikaa.
Eilen oli meillä myyjäiset ja myyjäisvalmistelut veivät kaiken liikenevän ajan ja enemmänkin.
Lisäkerrointa asiaan saatiin Seija-myrskyn ansiosta.
Meillä oli perjantaina sähköt poikki 14 tuntia.
Jonkinasteinen lievä paniikki alkoi iskeä siinä vaiheessa, kun sähköyhtiön tiedotteessa sanottiin, että
vikojen korjaamisessa saattaa mennä yli viikonlopun.
Minulla oli 50 litraa valmista lanttu-, bataatti- ja porkkanasurvosta laatikoita varten odottamassa.
Jonkun verran oli ollut työtä niiden kuorimisessa ja keittämisessä jo.
Perjantaipäivän paistoin karjalanpiirakoita leivinuunissa, kynttilät keittiön pöydällä ja taskulampun
valossa yritin kurkkia uuniin piirakoiden kypsyysastetta.
Laatikoita en olisi uskaltanut alkaa yrittää leivinuunissa kypsentää.
Onneksi sähköt saatiin takaisin perjantai-illalla ja lauantaina
sain laatikot kypsymään sähköuuniin.

Pikkuleivät ja kakut olin leiponut jo ennen sähkökatkosta.
Myyjäiset onnistuivat lopulta ihan hyvin, vaikka asiakkaita oli vähän tavanomaista vähemmän,
varmasti lukuisat muut myyjäis- ja markkinatapahtumat vaikuttivat asiaan.

Kuvia en perinteisen tavan mukaan taaskaan ehtinyt myyjäistä ottaa.
Sen sijaan voidaan nauttia Vanhan Rauman tämänpäiväisestä joulutunnelmasta :)

Rauman joulutorin portti
Joulutori
Joulupukin toimisto (kiinni), Raatihuone 
ja kuuluisa torin huolto/kioskirakennus Öysti samassa kuvassa.



Edelleen ihmettelen.
 Eikö mitenkään pystyisi panostamaan
vähän enemmmän joulukaupunkitunnelman luomiseen?

Oli meillä oikein asiaakin kaupunkiin. 
Espressopavut olivat loppu kotoa.
Niitä löytyy Ruokapuoti Lumosta.
Siellä on muutenkin yhtä hurmaavaa vuoden ympäri.






Kahvin lisäksi ostettiin jouluoluet

Lumoa vastapäätä on Kukka-Shop Rosa.
Ihana liike.

 Täällä kotona on jouluvalmistelut lähes valmiina.
Kakut, piparit, limput ja laatikot pakastimessa.
Vähän salaatteja tehdään jouluna.
Kasvislinjalla mennään pitkälti,
ehkä joku pieni lihakimpale pitää hankkia.
Tavan vuoksi, vaikka melkein kukaan ei sitä syökään....
Joulutähdellä on villapaita


Tontut kokoontuivat lipaston päälle

Tähtityynyt, Nisset ja punainen huopa sohvalla.
Sekä Viiru.
Kynttilät ovat valmiina lasitölkissä

Siinä ne joulutunnelman tuovat koristelut
Ei ole joulun jälkeen niin paljon pois korjattavaa......
On kuitenkin se ihan pian alkava kevät enemmän mielessä!

Amarylliksiä pitää kuitenkin olla

Tähän asti olen aina ostanut kerrattuja valkoisia,
mutta tänä vuonna olen hankkinut myös näitä kirjavia ja vaaleanpunaisen
ja varmaan kirkkaanpunaisenkin....


Tarjoilen tässä piparminttusuklaasydämet aprikoositäytteellä,
 lupaan "parantaa tapani" blogin päivitysten suhteen
 ja käydä taas teidänkin blogejanne lukemassa.
Monta mielenkiintoista joulukalenteripäivitystäkin on jäänyt lukematta!
Uusia lukijoitakin on tullut, vaikka en ole edes päivittänyt blogia!
Tervetuloa kaikille!

Tämän tunnustuksen sain kauniiden ja kannustavien sanojen saattelemana
Puutarhan Lumo-blogin Kruunu Vuokolta.
Jo kauan aikaa sitten.
Oikein paljon kiitoksia Kruunu Vuokko ♥
Käykää tutustumassa Puutarhan Lumossa, siellä on todella lumoava puutarha!



 Olen tosi huono kaikissa haasteissa ja tunnustusten eteenpäin jakamisessa,
mutta nyt haluan lähettää tämän vähän uudemmalle blogikaverille
Sagalle hänen kauniiseen  Niittykulma-blogiinsa.
Ole hyvä!


Otapa nyt glögimuki käteen ja kuuntele hetki ihan rauhassa


Rauhallista joulunaikaa sinulle

Marja

perjantai 6. joulukuuta 2013

Piparitalkoot Kaijan ja Jarkon kanssa

Oikein hyvää ja juhlallista Itsenäisyyspäivän iltaa!



Meillä on itsenäisyyttä juhlittu myyjäispiparitalkoissa.



Eilen leivoin ensimmäiset linnut ja lampaat.

 Tänään olivat vuorossa vadelmasydämet ja mummun perintöpiparimuotilla tehtävät possut.


Ilman possuja ei joulu tule.
(ihan tosissaan minua ei haittaisi, vaikka joku vuosi SE jäisi tulemattakin,
mutta kun SE kuitenkin tulee, niin possutkin leivotaan joka vuosi...)


Possumuotti on yli 60-vuotias jo.
Ajan patinoima, mutta vain tällä tulee aitoja vanhanajan pulskia piparipossuja!

Itsekseni talkoita pidin, kissatkin vain nukkuivat,
kunnes sain seuraa.....
Talkoisiin tulivat mukaan Jarkko Ahola ja Kaija Koo.
Jotenkin tulee parempia pipareita, kun he ovat mukana.
Muita joululevyjä en kestä kuunnellakaan.


Huikeaa tulkintaa!


Vielä on viikko aikaa myyjäisiin.
Aika hyvällä mallilla ovat valmistelut.
Loput piparit teen huomenna, kakut alkuviikolla
ja loppuviikolla laatikot ja karjalanpiirakat.
Tekemistä riittää silti koko viikoksi......

Kransseista näyttää tänä vuonna tulevan enimmäkseen sydämellisiä......













"jouluruusut"
Marketin tarjousruusunippu yllätti kestävvydellään,
ihanat valkoiset ruusut ovat pysyneet kauniina jo monta päivää.
Kaunistuvat päivä päivältä!


Oikein sydämellistä ja ruusuista viikonloppua!



Marja

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joko jouluttaa?



Ellei, kokeile klikata alla olevaa kuvaa.......


Tämä muistuu mieleen joka vuosi joulun alla.
Voikukkapellosta sen löysin eka kerran.
Hilpeä jouluinen korvamato,
onneksi on ainakin tähän asti kadonnut
korvasta juhannukseen mennessä.......


Pehmeitä paketteja....



Sattui Artisti jalkoineen paikalle.
Sukat ovat vähän pienempää kokoa kuin hänen jalkansa,
mutta näkyvätpä kuviot kuitenkin......



Kaikki sukat ovat Gjestalin Jannea,
kokoa 37-39



Kivaa, valkoiset hyasintit eivät tuoksu melkein olleenkaan,
saavat olla olkkarissa,

mutta sininen joutui lasikuvun alle!



Adventtitulppaanit ovat vaaleanpunaisia


Tunnelmallista adventin aikaa sinulle 




Marja