perjantai 14. helmikuuta 2020

Ystävänpäiväpostaus ♥


Oikein sydämellistä ja aurinkoista Ystävänpäivää

Eilen oli ihanan aurinkoinen päivä.
Iltapäivätee sydänpikkuleipien kanssa maistui oikein mainiolta kasvihuoneessa.

Kasvihuoneessa kevättunnelma lisääntyy.
Eilen vein sinne oliivipuut ja rungollisen rosmariinin, jotka kestävät kyllä pientä pakkastakin.
Ne olivat muovikasvihuoneessa vuodenvaihteeseen asti ja pärjäsivät hyvin, vaikka pari kertaa oli yöllä 10 astetta pakkastakin. Tammikuun alussa siirsin ne varmuuden vuoksi risuverstaalle pelakuiden seuraksi.
Olen säätänyt kasvihuoneessa lämmittimen termostaatin +5 asteeseen ja uskon, että
ne viihtyvät kasvihuoneessa paremmin kuin risuverstaalla.
Sähkönkulutusmittari on nyt kasvihuoneessa, vielä ei ole lämmitys tullut maksamaan kuin muutaman euron. Suurimman osan ajasta kasvihuoneessa on ollut yli 5 astetta lämmintä ilman lämmittämistäkin.

Kerrotut Tête Bouclé-narsissit ovat suloisia

Pieniä Harmony-iiriksiäkin on jo kaupoissa.
Pieniä piippoja näkyy kyllä jo pihalla kukkapenkeissäkin.

Narsissien takana jouluiset hyasintit kukkivat edelleen.


Plantagenista löytyi esikkoja


Leikkotulppaanit kestävät kasvihuoneessa viikkokausia

Puutarhamyymälässä käydessäni huomasin, että siellä oli jo myynnissä tanskalaisia orvokkeja.
Meillä kukkivat pihalla edelleen ihan omat viimekesäiset orvokit!


Kertun ja Oskarin kanssa saatiin kylvöaikataulut tehtyä.
23.2. syntyy uusikuu, joten helmikuussa hyvät kylvöpäivät ovat 24. ja 25.2. vihannekset,
26. ja 27.2. hedelmä- ja marjakasvit.
Maaliskuun puolella 2. ja 3.3. on hyvä aika kylvää köynnökset ja kukkakasvit,
4. ja 5.3. vihannekset ja 6. ja7.3 hedelmä- ja marjakasvit.
Maaliskuun 15. ja 16. päivä on hyvä aika hedelmäpuiden ja marjapensaiden leikkaukselle..
Tässä nyt vielä mietitään, mitä kylvetään maaliskuun alussa ja mitkä kylvöt voidaan jättää
maaliskuun loppuun. Jos kevät jatkuisi lauhana, voisi alkukuussa jo kylvää jotain kukkia esikasvatukseen ja viedä ne kasvihuoneeseen kun ne ovat itäneet. Eipä säästä kyllä tiedä etukäteen.
Tuoksuherneet kylvän ainakin vasta maaliskuun viimeisinä päivinä.
Cecilia Wingårdin ohjeiden mukaan Etelä-Ruotsissa ne voi kylvää viikolla 12 ja pohjoisempana pari viikkoa myöhemmin. Maaliskuun lopussa on juuri sopivasti viikko 14.

Puutarhakissaopintojen teoriaosuus tuli tunnollisesti suoritettua ja
eilen Kerttu ja Oskari pääsivät ensimmäistä kertaa tutustumaan kasvihuoneeseen.
Se olikin jännittävä retki pienille kissoille.
Ensin tuli ihan itku, kun niin pelotti ja jännitti, mutta lopulta koko kasvihuone tuli tarkaan kartoitettua.
















Värikästä ja mukavaa viikonloppua!


Marja

39 kommenttia :

  1. Oi, teillähän on kasvarissa jo kevät! Oikein hyvää ystävänpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; ihanasti tuo kasvihuone pidentää sekää kesää, että syksyä!
      Kiitos :)

      Poista
  2. Ihana postaus.Hyvää ystävänpäivää.

    VastaaPoista
  3. 🌼Ihanat kukat, suloinen kahvikuppipari ja pehmoiset kisut. Hyvää ystävänpäivää🌼

    VastaaPoista
  4. Ihanan kevääne postaus. Ja tarkastuski meni läpi :) Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä koosteesta noiden kylvöaikojen suhteen, itse yritän myös kylvää nousevan kuun rytmissä, mutta noin tarkkoja tietoja minulla ei ollut. Ihanan keväinen kasvihuone, meillä on talvisempi kuin siellä. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi; kiva, jos koosteesta on hyötyä.
      Tosi aikaisin alkoi kasvihuoneen kevät tänä vuonna, mutta meillä ei ole talvea ollutkaan!
      Kiitos!

      Poista
  6. Kiitos samoin! <3
    On ollut niin ihana tutustua sinuun!

    Oi, miten keväiseltä sun kasvarissa näyttääkään!
    Ja nuo puutarhakissat ovat kyllä niin suloisen ja uteliaan näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; kiitos, monia mukavia hetkiä on vietetty yhdessä :)
      Kasvarissa on pieni aavistus siitä keväästä, missä sinä parhaillaan olet!
      Kissanpennut ovat ihan uteliaisuuden huipentuma!

      Poista
  7. Näyttääpäs kasvarissa jo keväiselle! Ihanat kuvat ja kevättunnelmat. Kertulla ja Oskarilla taisi olla jännät paikat kasvihuoneessa, mutta hyvä, että uteliaisuus voitti. Kiipeilevätköhän kesällä pitkin tomaatinvarsia? Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; kasvarissa voi vähän huijata itseään, että on keväämpi kuin onkaan!
      Vähän heitä tosiaan ensin pelotti, mutta uteliaisuus voittaa aina. Kesällä on kiva nähdä, miten kiinnostuneita he ovat puutarhajutuista, toivottavasti kiipeilisivät enimmäkseen puissa kuitenkin.
      Kiitos!

      Poista
  8. Onnittelut pikkukissoille teoriaopintojen suorittamisesta, nyt jo käytännön harjoituksissa;)
    Kasvihuoneessasi näyttää jo niin keväiseltä, aivan ihanaa! Minäkin alan kovasti harkitsemaan lämmittimen hankintaa...
    Ja hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; kiiots :) He olivat erityisen oppivaisia!
      Keväiseltä vaikuttaa, kun ei ole luntakaan ulkopuolella.
      Lämmitin on ihan hyvä hankinta, sitten keväämmällä kun pelakuutkin jo ovat siellä, ei tarvitse joka ilta arvailla, tuleeko hallaa yöllä, kun on tuo termostaatilla toimiva lämmitin.
      Kiitos!

      Poista
  9. Kasvarisi on saanut jo sellaisia koristuksia että kevät se siellä on. Kisulit on tosiaan kovin uteliaita. Tässä minä mietinkin että milloin olisi ne omenapuut leikattava minä seurailen myös kuun kiertoa. Hyvää Ystävänpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila; totta, kevät tuli kasvariin! Kisuja kiinnostaa ylipäätään kaikki, heille kaikki on uutta ja ihmeellistä!
      Kiitos!

      Poista
  10. Nyt on Kertulla ja Oskarilla tutkittavaa ja valtavasti uusia tuoksuja ympärillään.

    Kasvihuoneessasi on kauniin keväistä ja kerrassaan ihanan värikästä. Oli talvi sitten luminen tai lumeton, mutta kirkkaat värit siitä aina puuttuvat. Haittaako, vaikka lämmittäminen vähän maksaakin, kun se lisää kasvarin käyttöaikaa ja monipuolisuutta. Rahaa menee turhempaankin. Sinähän säästät pelkästään tulppaanien hinnoissa, kun yksi puska kestää moninverroin tavallisen sisätilapuskan ajan.

    Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle ja koko Suvikummun väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kortista! Se lämmitti kovasti mieltäni.

      Poista
    2. Between; tulppaaneilla ja muilla kukilla saa hyvin huijattua kasvarin keväiseksi. Varmasti on lämmitin kulujensa arvoinen, varsinkin kun en yritä sillä saada mitään korkeita lämpötiloja kasvariin, kunhan pakkanen pysyy poissa.
      Kiitos ja mukavaa, että kortti tuli perille, varmaan ei ehtinyt ajoissa, vaikka tiistaina sen postiin veinkin....

      Poista
  11. Oi, mitkä suloiset tutkimusmatkailijat! Teidän kasvihuone on aivan ihana, kuin puutarha pienoismuodossa. Tuolla passaa viettää teehetkiä. Mukavaa ystävänpäivän iltaa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijunkukkanen; ovat nuo pennut aika hellyttäviä :)
      Maistuu se tee tuolla ihan erilaiselta kuin sisällä keittiössä!
      Kiitos!

      Poista
  12. Pennuilla on ollut jännittävä päivä! Kiitos tuoksuhernevinkistä, taidan kylvää omanikin vasta maaliskuun lopulla, tomaatit voisi kylvää osan helmikuussa ja osan maaliskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; Kertulle ja Oskarille kaikki on niin uutta ja ihmeellistä!
      Yritän muistaa laittaa maaliskuun puolella hajuherneiden kylvämisestä lisää vinkkejä, Cecilian kirjassa on oikein yksityiskohtaisesti kerrottu, miten hajuherneiden kanssa onnistuu.

      Poista
  13. Ihania kissakuvia, kuin postikortteja! Siis ihania ystävänpäiväkortteja <3 kasvarissasi on todella keväiset tunnelmat ja niin kukkkivan kaunista! Hyvää ystävänpäivän iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus, kiitos tästä. Kauniita kukkia ja suloiset kissat. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A; kiitos sinulle kommentistasi :)
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  15. Ihana postaus ja kauniit kuvat :) Upea tunnelma jälleen kasvarissasi <3

    VastaaPoista
  16. Voi noita pikkutassuja. :) Ihanan keväistä sulla siellä.

    VastaaPoista
  17. Kiitos Marja, oli ihanaa lukea ja katsella kuvin Ystävänpäiväpostaustasi. 💛
    Kevääseen on jo kasvarisi puettu ja kissat Kerttu ja Oskari ovat tietysti niin hurmaavia reippaita palleroita.
    Olen jo päivisin pitänyt oliivipuutani terassilla, yöksi olen sen nostanut sisälle silloin kun on luvattu yöksi pakkasta. Pian aurinko jo kiertää kulkunsa korkeammalle ja terassi saa iltapäivän paisteen jos vain on aurinkopäivä.
    Odotellaan kevättä ....💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos sinulle kommentistasi :)
      Oliivipuu varmastii tykkää, kun pääsee välillä terassille ja oliivi tosiaan kestää pientä pakkastakin ihan hyvin!
      Taitaa tulla tosi pitkä kevät tänä vuonna, ellei tähän vielä jotain talvea välillä tule.

      Poista
  18. Beautiful flowers and adorable kittens.
    The Cookies look delicious.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥