lauantai 29. helmikuuta 2020

Ylimääräinen päivä

Tämä päivä oli ihan ylimääräinen, karkauspäivä.
Vallan mainio päivä kaikenlaisille keväisille askareille, vaikka kevään eteneminen koki pienen takaiskun; yön aikana oli satanut muutama lumihiutale kohmeiseen maahan.
Kuluneella viikolla on koettu myös talven pakkasennätykset, parina yönä pakkanen kävi -10 asteessa.
Ensi viikolla on onneksi jo luvassa lauhempaa.
Talventähdet ja lunta (!)
Viluiset lumikellot näyttävät siltä, kuin ne haluaisivat vetäytyä takaisin maan alle.
Onni ja Onnin kissanmintut, uusia vihreitä versoja odotetaan malttamattomasti jo.

Lavakauluskasvimaa käytiin yhdessä tarkastamassa, muutama talvivalkosipulin piippa oli näkyvissä.

Tänään sain loputkin pelakuut leikattua ja otettua pistokkaat.
Pistokkaita tuli yli viisikymmentä, onneksi ne kaikki eivät lähde kasvamaan kuitenkaan.

 Viime viikolla tilasin Puutarhurin Majan verkkokaupasta  tämän ELDGardenin puutarhaesiliinan,
se on mukavan lyhyt ja kevyt, edessä on yksi iso ja kolme pienempää taskua pikkutarvikkeita ja  vaikkapa kännykkää varten.
Samalla tilasin myös nuo Burgon & Ballin pinkit kukkasakset, ne olivat oikein mainiot pelakuun pistokkaiden leikkaamisessa.
Toimitus oli suorastaan ällistyttävän nopea, maanantaina iltapäivällä tilasin ja tiistaina iltapäivällä kävin hakemassa paketin postin pakettiautomaatista!
 
 Eikä siinä vielä kaikki!
Tilasin myös tämän ihanan vaalean salvianvihreän Lungon 8 litran kastelukannun.
  Lungon on suunnitellut Belgialainen suunnittelija Davy Grosemans.
Kahvipannusta inspiraationsa saanut kannu on niin kaunis ja mukavan kevyt käyttää, että pitää varmaan tilata vielä 12 litran kannukin!  Siellä on kaikkea muutakin ihanaa......
         
             Essun taskuihin mahtuu monta siemenpussia.....
Kertulla ja Oskarilla oli tänään kasvihuonepäivä.
Oskari tutustuu kastelukannun saloihin.
Heillä on kasvihuoneessa oma kissanruoho hoidettavana.
Pienelle kissalle on iso vastuu pitää huolta omasta kasvista.
Onneksi myös Kerttu on mukana jakamassa vastuuta.
Kissanruohon ohella voi vähän tarkkailla myös oliivipuun tilannetta.
Kerttu tarkisti, tarvitseeko esikkoja tai narskuja kastella.

Kasvihuonehommat hoidettu. Voidaan lähteä sisälle syömään.

Onni sattui tulemaan paikalle kun pikkukisut olivat kasvarissa.
Hän oli suorastaan tyrmistynyt, Onnin mielestä kasvari on vain häntä ja minua varten.
Pihapuuhien välillä hän komentaa minut kasvihuoneeseen istumaan ja tulee syliin rapsuteltavaksi.
Kasvihuone oli aikaisemin Nipsun valtakunta, hän vietti siellä tuolilla nukkumassa kaikki kesäpäivät.
Nipsun jälkeen Onni omi kasvihuoneen itselleen.

Hyvän tovin sain lepytellä Onnia, onneksi hän antoi minulle anteeksi lopulta.
Vähän sovittiin niin, että kunhan pikkukisut pääsevät kesällä pihalle, kasvihuone on sen jälkeen pelkästään Onnia varten.
Kerttu ja Oskari pääsevat maanantaina eläinlääkäriin saamaan tehosterokotuksensa ja samalla reissulla varataan heille kastraatioaika. Sen jälkeen keväämmällä hekin pääsevät pihalle.

Lidlistä löytyivät viikonlopuksi iloiset piparminttukarkin väriset tulppaanit.

Oikein ihanan aurinkoista maaliskuuta ja kevättä!


Marja

12 kommenttia :

  1. Ihanat kisut ja kastelukannu. Minä kosin miestäni tänä aamuna hän vastasi että on jo naimisissa että hamekangastako tavoittelet, sanoin että verhokangasta 😂.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila; kisut ovat ihania ja kastelukannu on oikein näppärä! Eipä tullut iselle mieleen tuo kosintahomma, uudet verhot olisi kiva saada näin keväällä :)

      Poista
  2. Voi miten ihania keväisiä kuvia. Ja niin suloiset kisut.❤️

    VastaaPoista
  3. Kissantäyteinen ylimääräinen päivä <3 Tuo essu on kyllä näppärän oloinen! Ihanaa maaliskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneli; meillä jokainen päivä onkin varsin kissantäyteinen, ne normipäivätkin :)
      Ihanaa maaliskuuta sinullekin!

      Poista
  4. Tuollainen essu olisikin kätevä, kun aina on jotain mukana kuskattavaa (avain, sakset yms.).
    Sinulla ei ole koskaan yksinäistä puutarhassasi, kun lähellä on karvaisia kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; aina on jotain mukana kuljetettavaa ja nuo tarkut ovat makavan syvätkin, sietä eivät tavarat helposti putoa, vaikka vähän kumartelisikin.
      Kavereita riittää :)

      Poista
  5. Ahkerat apulaiset! Heiltä näyttää sujuvan jo hyvin kasvihuonepuuhat. Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; apulaiset ovat oikein ahkeria ja oppivaisia :)
      Kiitos samoin, mukavaa maaliskuuta sinullekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥