perjantai 31. tammikuuta 2020

Sinisiä haaveita


Tammikuusta on selvitty!
Huomenna alkaa helmikuu, melkein kevätkuukausi.
Helmikuu on lyhyt ja sen jälkeen on jo oikea kevätkuukausi, maaliskuu.
Maaliskuussa päästään Tukholmaan puutarhamessuille, viimeistään silloin alkaa kevät.
Helmikuussa ehtii hyvin vielä kutoa muutamat villasukat ja järjestellä siemenpussit kylvöjärjestykseen. 
Laskiaiskekkereitä voi järjestää kasvihuoneessa useammankin kerran.
 Joudutaankohan helmikuussa lumitöihin kun tähän asti niiltä on kokonaan vältytty!

Juuri nyt on ulkona hämärää, harmaata, kosteaa.
Ei haittaa, haaveissa kukkivat jo kevään siniset kukat
ja ulkona kuuluu yllättävän äänekästä sirkutusta,
talitintitkin huutelevat jo toisilleen titityy.....

Oskari ja Kerttu täyttivät keskiviikkona 4 kuukautta!

Eilen leivoin taas pari juurileipää luomuvehnäjauhoista, speltistä ja täysjyvävehnästä.
Olen leiponut suunnilleeen kerran viikossa yhden tai kaksi leipää,
useimmiten ovat tulleet syödyiksi ennen kuin olen ehtinyt kuvata.

Nyt niihin sinisiin haaveisiin.
Muutaman viikon kuluttua ei tarvitse enää haaveilla, silloin nämä kaikki
löytyvät taas pihalta!

Tarhakylmänkukan nuput turkeissaan.
Tarpeen ovat turkit, yöllä voi pakkanen vielä yllättää keväälläkin.
Tarhakylmänkukka Papagena

 Sinivuokot

Krookukset

 Sinililjat
Sinihämyvuokko
Muscarit
Metsäalppikellot

 Ensimmäiset orvokit ostan usein jo maaliskuussa!

Oikein mainiota huomenna alkavaa helmikuuta!

 ♥ 

Marja

18 kommenttia :

  1. Onnea Oskarille ja Kertulle! Siitä se teini-ikä vähitellen alkaa ;-D
    Ihastuttavat kevään kukkaset, kylmänkukkien turkit lähes suloiset kuin pikkukissat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Kerttu ja Oskari kiittävät 🐾🐾.
      Teini-ikä tosiaan, ovat jo nyt melkoisia riiviöitä ❤❤
      Kylmänkukat ovat suloisen pörheitä ja siemenpompulatkin ovat ihanan pehmoisia.

      Poista
  2. Lempeät onnittelurapsutukset täältäkin Oskarille ja Kertulle. Aivan ihanat pikkuiset otukset.
    Noin kauniisiin sinisiin haaveisiin on yksi hyppäys vain. Johan tässä alkaa odotus rinnassa kutkuttaa.
    Yhtään en ihmettele, että leivät katoavat vikkelästi. Niin herkullisen näköisiä jo kuvissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kiitos 🐾🐾
      Kynttilänpäivästä se kevät jo alkoikin, perinnetiedon mukaan.
      Juurileivät ovat niin täynnä makua, että yleensä tulee syötyä liikaa!

      Poista
  3. Ihania kuvia! Täällä meillä jo onkin joku nähnyt valkovuokkoja...
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi että, valkovuokkoja, nehän kukkivat yleensä vasta huhti-toukokuun vaihteessa.
      Kiitos, ihanaa helmikuuta sinulle!

      Poista
  4. Kauniita kissoja nämä Oskari ja Kerttu!! Todella suloisia!

    VastaaPoista
  5. Ihanat siniset haaveet <3 Tarhakylmänkukka on yksi kauneimpia kevätkukkijoita, ja niin ihanan pehmoinenkin kauniin ulkonäön lisäksi. Onnea Kertulle ja Oskarille! Hyvää helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; vielä hetken täytyy tyytyä haaveisiin, onneksi pian jo pihallakin ensimmäiset kukat avaavat nuppunsa!

      Kerttu ja Oskari kiittävät 🐾🐾
      Kiitos samoin sinulle, ihanaa helmikuuta!

      Poista
  6. Juureen leivottu leipä on kyllä hyvää, nam! Maistuvaa helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneli; juurileivässä on niin paljon enemmän makua !
      Kiitos samoin sinulle, herkullista helmikuuta!

      Poista
  7. Herkullisen näköisiä, kauniita leipiä, varmasti katoavat nopeasti! Kylmäkukkien turkit ovat täynnä suloisuutta ja kevään odotusta, eiköhän tästäkin talvikaudesta selvitä! Hyvää viikonloppua ja alkanutta helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; juurileivät eivät tosiaan ehdi vanhentua!
      Kylmänkukat ovat niin herttaisia ❤.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Jestas, miten hyvännäköisiä leipiä! Olisin kyllä toivonut pientä talvea, mutta niin vain täälläkin sipulit tekee vartta talvisuojauksen alla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tosiaan, pieni vähäluminen talvi ei olisi yhtään haitannut.

      Poista
  9. Ihanaa sinistä! Eipä olla mekään päästy kertaakaan kuntoilemaan lumitöiden parissa. Saas nähdä kaivetaanko lumikolia ollenkaan esiin. Onnea kisuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva; ei todellakaan ole ollut lumikolalle käyttöä!
      Kisut kiittävät 🐾🐾

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥