maanantai 30. joulukuuta 2019

Keväthommia

Näitä odotellessa.
Enää noin puoli vuotta.
Meillä täällä alkoi uusi kasvukausi juuri tänään.
Katsotaan, loppuuko tämä jumituskin samalla; harvinaisen vähän tänne blogiin tuli tehtyä postauksia 
viime kesänä, syksyn aikana ei sitäkään vähää.
Kesä meni kohisten ja syksy siihen perään, aina oli muka kiire.
Kuvia kuitenkin otin entiseen malliin, niitä tuossa juuri äsken pikkukissojen kanssa katseltiin
ja löydettiin tämä kesäkuun alun tulppaanikuvakin.
Instagramin puolelle olen vähän ahkerammin laittanut kuvia ja kissavideoita ^-^

Omia kuvia on kiva katsoa!
Pikkuapulaisten kanssa tämä postauksen tekeminen kestää normaaliakin kauemmin.......

Mutta nyt siihen uuteen kasvukauteen!
Tehtiin Onnin kanssa tänään kevään ensimmäiset kylvöt (tai vuoden viimeiset,
mutta tuo kevään ensimmäiset kuullostaa paljon paremmalta)

Lavakauluskasvimaalla näyttää aika keväiseltä näin ollakseen joulukuun 30.päivä.

Nämä meidän kylvöt piti oikeastaan tehdä jo syksyllä, mutta kun oli sitä kiirettä....
Multa ei ollut yhtään jäässä laatikoissa,  joten ajattelin kokeilla miten tällaiset vuodenvaihteen kylvöt onnistuvat. Konkurssia, tai edes suurta tappiota tästä kokeilusta ei tule, vaikka siemenet eivät itäisikään. Vanhoja pussien loppuja kylvin.
Yhteen laatikkoon istutin jo lokakuussa talvivalkosipuleita, siinä oli reunassa vielä tyhjää tilaa,
joten siihen kylvettiin pari riviä tilliä ja yksi rivi porkkanaa.
Viime keväänä yhdestä laatikosta tuli oikein muhkea tillisato, kun edellisenä syksynäkin kasvimaan siivous jäi aika myöhään ja tilli oli ehtinyt siementää kasvupaikalleen. Luulisi sen näin kylvettynäkin lähevän yhtä innokkaasti kasvuun keväällä.
Toiseen laatikkoon kylvettiin yksi rivi vesimeloniretiisin siemeniä.
Tilasin niitä viime keväänä Englannista, muta ei oikein onnistunut kasvatus; ne kyllä itivät oikein hyvin ja kasvattivat komeat lehdet, mutta ei sinne juureen mitään retiisiä tullut, ohut juurenluiru ainoastaan! Kokeilen nyt pelästyttää niitä tällä keinolla.
Seuraavaksi pari riviä kehäkukkaa ja keskelle pussillinen pioniunikon siemeniä, takariviin vielä kosmoskukkaa.

***************** Oskari laittoi vähän tähtiä väliin.

Kylvösten päälle levitin ohuen kerroksen varastosta löytynyttä kylvömultaa ja
kylvös peitettiin varjostusverkolla.
Onninkin mielestä se oli hyvä idea, kun eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka pikkukisuille (jos sattuisivat pääsemään ulos) tulisi mieleen käydä tuolla vessassa. 
Eihän Onnille itselle sellainen tulisi edes mieleen.....

Tontut joutivat jo rivimerkeiksi ja verkonpitimiksi.
Keväällä nähdään, mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään!

Yhtenä päivänä täälläkin oli vähän lievää talven tuntua,
mutta seuraavana aamuna satoikin jo taas vettä.

Oli pakkasta ja jääkukkia teehuoneen ikkunassa.

Syysmyrkkyliljat kukkivat edelleen

Tarhatiarellan (Sylvan Lace) lehdet ovat oikein vehreät

Helmipensas ei irrota millään viimeisiä lehtiään..

Ristinummi-ruusukin unohti varistaa lehtensä.
Muutama jouluruusun kukka on auennut, enimmäkseen jouluruusuilla on ilmeisesti suunnitelmissa kukkia vasta keväällä. Paljon nuppuja on näkyvissä maan rajassa.

Kääpiökoreanpihta - Abies koreana Silberlocke' lla on sievät kävyt.

Impectan siemenluettelo tuli postissa jo ennen joulua, sitäkin olen vähän ehtinyt selailla.
Kyllä tässä vuodenvaihteessa jo tilauksen aikaiseksi saa.

Nordiska Trädgårdar puutarhamessut ovat Tukholmassa 26.-29-3.
Liput voisikin jo ostaa, varata hotellin ja laivamatkat.
Alkaa olla kevät, ainakin ajatuksissa !

Kevätaskareita tein eilenkin, tai ainakin keskitalven huollon risuverstaan pelakuille.

Siivosin pelakuista kuivat lehdet ja kukat.
Parissa näkyi muutama kirva, ne saivat bioruiskutetta niskaansa.
Aika kuivia ne olivat myös, kastelin ne sadevedellä, sitä on nyt saanut ihan kiitettävästi kerättyä.

Rosmariinit talvehtivat risuverstaalla pelakuiden seurana.

Mont Blanc on ihana, hauskaa, että voi hyvin.





Oliivipuu on tähän asti ollut kasvihuoneessa, eilen siirsin myös sen risuverstaalle.
(Tammikuun paukkupakkasia odotellessa)

Risuverstaalla on taas mukavan keväisen vihreää ja vehreää, vaikka kasvilampuista tuleekin kuviin punertava sävy.



Pihalla näyttää ikuisen syksyiseltä ja räjähtäneeltä kun lumi ei peitä noita talventörröttäjiä.
Leikkaan kuitenkin kaikki perennat vasta keväällä, muuten en muista mitä missäkin on kasvamassa!

Postauksen alussa oli kesäkuun tulppaanit, tasapainon vuoksi, lopussa joulutulppaanit!

Mukavaa vuoden toiseksi viimeisen päivän iltaa!


Me täällä kisujen kanssa jatketaan kuvien katselua ja tehdään huomiseksi oikein kesäinen uuden vuoden postaus!



Marja

6 kommenttia :

  1. Samanlaiselta näyttää meilläkin, eli ei lunta. Tuo kylväminen näin talvella alkoikin houkuttaa. Mullakin olisi kesältä vielä jäänyt siemeniä, joten mikään ei estäisi kokeilemista. Toivottavasti kylvöksesi onnistuvat kasvamaan.
    Oikein hyvää vuoden vaihtumista sinulle ja kisuille !

    VastaaPoista
  2. Onnea syys - talvikylvöillesi! Varmaan komeasti taimettuvat, risuverstaan tilanteeseen en ota kantaa, koska olen niin vihreä kateudesta. Lomaa otin perinteiseen malliin maaliskuun loppuun - nyt saattaa yksi juttu sekoittaa tilannetta, mutta se selviää hiukan myöhemmin, Tukholman messuille kyllä haluan ilman muuta ja siitä jo Katjankin kanssa kirjoiteltiin. Oikein mukavaa kisuvauva-aikaa teille ja mukavaa alkavaa uutta vuotta ja vuosikymmentä!

    VastaaPoista
  3. Suloiset apulaiset ♥ Hyvä kirjailijan alku :) ***********

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä teillä tosiaan syksyiseltä! Meillä on lämpötila nyt nollassa ja lunta parisenkymmentä senttiä, eli eipä tulisi kylvöhommat mieleenkään. Luulisi, että sinun kylvöksesi lähtevät keväällä jopa paremmin kasvuun kuin jos olisit kylvänyt ne pari kuukautta sitten vesisateisiin lillumaan. Toivotaan, että uusi vuosi tuo tullessaan lunta ja ainakin pikkupakkasta teillekin. Antoisaa alkavaa uutta puutarhavuotta!

    VastaaPoista
  5. Ajoissa olet kylvöksien kanssa, vaan mikäpä siinä, kun kesäkelit näyttävät jatkuvan! Risuverstaasi on kyllä huikea paikka, kun siellä pelakuutkin edelleen kukkivat! Omani kituvat kellarin valottomassa pimeydessä:( Vaan tästäpä on mukava aloittaa uutta puutarhavuotta, onnea siis sille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥