tiistai 10. syyskuuta 2019

Suuri istutusviikonloppu, osa 1




Suuri istutusviikonloppu oli jo puolitoista viikkoa sitten, nämä päivitykset nyt tulevat milloin sattuu, isommalla tai pienemällä viiveellä.
Syysmarkkinoiden ja pihapuuhien väliin ei oikein ole jäänyt aikaa blogin päivitykselle.
Viikonlopun syysmarkkinat onnistuivat oikein hyvin, aamuksi ennustettu sade saapui vasta 10 minuuttia markkinoiden päättymisen jälkeen.

Istutusviikonloppuna saatiin maahan kaikki Vakka-Taimesta, Tahvosilta ja Mustilan taimipäiviltä hankkimani kasvit.

Virallinen puutarhatyönjohtaja tarkkana kissanminttupuskassaan.

Tässä ensimmäisessa osassa ovat Vakka-Taimen ostokset ja ihan alkuun muutama kuva
kiehtovasta Vakka-Taimen puutarhasta.
Silloin kun kävimme siellä työkaverin kanssa, oli pitkästä aikaa sadepäivä.
Sateessa kaikki vaikutti entistäkin upeammalta ja salaperäiseltä satumetsältä.
















Niin kiehtovaa ja mielenkiintoista loppukesälläkin!


Kotipihalla.
Tähän "allin kylpylän" viereiseen penkkiin vaihdoimme mullat ja laitoimme nuo reunakivet.
Kaikki muut kasvit valkokletraa lukuunottamatta otettiin ylös ja suurin osa niistä muutti muualle.
Vakka-Taimesta ostetuista kasveista istutin tähän penkkiin  keltavaleunikon.
Työkaverini löysi taimen ensin ja kyseli Vesalta tietoja kasvista.
Vesa kertoi keltavaleunikon ominaisuuksista niin hyvin, että totesin, että oli niin hyvä puhe,
 että minunkin pitää hakea itselleni oma. 
Vesa totesi, että oli sitten sopiva myyntipuhe, ei nimittäin parane kehua liikaa, se saattaa herättää epäilyksiä :)


"Keltavaleunikko pseudomeconopsis cambrica" lukee nimikyltissä.
Tämän pitäisi viihtyä aurinkoisemmalla ja kuivemmalla kasvupaikalla kuin komea(sini)valeunikon.
Kestävä pitäisi myös olla ja hyvä kukkimaan!
Siinä keltavaleunikko, takarivissa, kiven vieressä.
Tuohon penkkiin ei muita Vakka-Taimen ostoksia päätynytkään.

Seuraavaksi otettiin kasvit ylös tästä kirsikkapuistoa reunustavasta penkistä ja parannettiin kasvualustaa. Mullan koostumusta parannettiin turvemullalla ja lisättiin vähän eloperäistä
humusta, eli hevosenkakkakompostia. Silloin, kun nämä penkit perustettiin, niihin käytettiin "juurikasmultaa", jota tehdään sokerijuurikkaiden mukana sokeritehtaalle kulkeutuvasta maa-aineksesta. Se multa erittäin savista ja kovettuu ja tiivistyy talven aikana todella kovaksi.
Lisäsimme silloin heti turvetta ja hiekkaa mullan sekaan, mutta emme kuitenkaan riittävästi.
Muuten multa on todella hyvää, ravinteikasta ja kosteutta pidättävää.
Näissä meidän penkeissä on kastematoja todella paljon, osansa tekevät nekin maan kuohkeuttamisessa.
Tähän penkkiin istutin takaisin keijuängelmät ja muutaman kurjenpolven.
Loput ovatkin uusia hankintoja.
Vakka-Taimen ostoksista tähän penkkiin päätyi pari kasvia.
 Valkoruusuleinikki Adonis brevistyla
Harmikseni Adonikset eivät ole oikein viihtyneet minun pihallani.
Ostin Vakka-Taimesta taas kolme uutta ja kokeilen, miten ne viihtyisivät tässä kirsikkapuiston laidalla. Kasvualusta ainakin on kunnossa ja puolivarjoa tarjolla.


 Lilakalliokielo Polygonatum cirrhifolium aff.
Lilakiehkurakielon ajattelin ostaa, mutta tämäkin on kuulemma oikein hyvä :)
Varmasti onkin.

Talon päädyn puolivarjon penkissä viihtyvät kaikki kasvit.
Siinä on hyvää kasvualustaa melkein metrin syvyydeltä.
Olenkin siirtänyt sieltä pois tavis-kasveja. kuten särkyneitä sydämiä ja kuunliljoja, että
tilaa on tullut näille herkemmille ja vaativimmille yksilöille.

 Pallolumikki
Sanguinaria Canadensis 'Multiplex' 
Tämä kuva on viime keväältä, pallolumikin kukat aukeavat ensin, lehdistö kasvaa vasta kukinnan päätyttyä.
Juurakko on lähellä maan pintaa, leikatessa siitä valuu oranssista nestettä, siitä engl. nimi bloodroot, ruotsiksi blodört. 
Nämä kerrannaiskukkaiset ovat steriilejä, eivät siis tee siemeniä vaan leviävät vain juurakon avulla. Ihan hyvin tuo kasvusto on jo levinnytkin, mutta ostin kuitenkin pari uutta.
Siirsin  vanhat lumikit loppukesällä uuteen, toivottavasti parempaan paikkaan talon päädyn varjopenkkiin, ne kasvoivat liian paahteisessa paikassa. Laitoin nuo kasvituet kevättä ajatellen, että muistan vielä keväällläkin, mihin olen lumikit istuttanut.

Varsinainen aihe taannoiselle Vakka-Taimen reissulle olivat komeavaleunikot Meconopsis blue fertile group Lingholm.
Viime talvena kaikki sinivaleunikkoni kuolivat, kuulemma viime talvi oli jostain syystä niiden kannalta huono yleisestikin. Kasvihuoneen viereisessä penkissä, missä unikot kasvoivat, on yksi oikein komea siementaimi.
Nämä uudet päätin istuttaa tänne toiseen penkkiin ihan kokeilun vuoksi.

Aprikoosi Prunus armeniaca on omajuurinen, siemenlisätty, emolajike on Tsarskij

Ostin Vakka-Taimesta myös aprikoosipuun taimen. 
Aikaisemmin minulla oli persikkapuu, johon tuli ihan oikeasti persikoitakin, mutta se paleltui silloin kamalana tappotalvena muutama vuosi sitten.
Nyt ajattelin kokeilla välillä aprikoosia, jonka pitäsi olla vähän kestävämpi.
Yritin etsiä sille mahdollisimman suojaisan paikan.
Kasvihuoneen edustalla, Onnin kissanminttumaan vieressä on melko tuulensuojaisa ja aurinkoinen paikka. 
Toivotaan, että viihtyy siinä.
Vesa lupasi, että pikkupuun pitäisi jo ensi keväänä kukkia!

Ne olivat Vakka-Taimen ostokset, seuraavassa postauksessa
Tahvosten puutarharetken kasvihankinnat!



Tänään on ollut ihana syyskuun hellepäivä.
Perhosetkin ilmestyivät taas, punahatut eivät edelleenkään kiinnosta, mutta lavakauluskasvimaalla ne viihtyvät, jopa jättiverbenat kelpaavat!




Marja

12 kommenttia :

  1. Keltavaleunikkoja on helppo kasvattaa siemenistä. Se myös leviää niistä ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisoko vinkkiä miten onnistun, kun ei ole siemenet lähteneet kasvuun sisällä eikä syksyllä suoraan ulos kylvämälläkään?

      Poista
  2. Upeita ostoksia. Keltavaleunikkoa olen yrittänyt huonolla menestyksella kasvattaa siemenistä. Toivottavasta valmiista taimesta onnistuu paremmin. Lumikkeja olen ihaillut ennenkin, mutta ei ole tullut sopivasti vielä vastaan.

    VastaaPoista
  3. Hienoja hankintoja! Tuo pallolumikki on hyvin suloinen!

    VastaaPoista
  4. Kiva nähdä, miten ihana puutarhasi kehittyy (Onnin taitavissa tassuissa). Herkullisia kasveja olet hankkinutkin!

    VastaaPoista
  5. Superihana tuo pallolumikki<3 Se meni suoraan hankintalistalle:) Hyvä tietää, että nuo keltavaleunikot viihtyvät aurinkoisemmassa paikassa. Niitäkin voisi kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Pallolumikkia minäkin ihailen! Kuvauksestasi päätellen omat sinivaleunikkoni taitavat olla liian kuumassa ja aurinkoisessa penkissä, hengissä kyllä, mutta kukinnasta ei tietoakaan. Jospa siirräkin ne hiukan varjoisampaan paikkaan. Uusien taimien istuttaminen saa joskus aikaan valtavan muutoksen, kun pitää saada tilaa ja vanhoja joutuu siirtelemään. Monesti muutos on vanhoillekin vaan hyväksi:) Hienoja ostoksia!

    VastaaPoista
  7. Kaunista ja hyvin hoidettua ja pihassasi. Onnea uusille kasveille, lisääntykään ja menestykää :)

    VastaaPoista
  8. Teillä on ollut melkoinen urakka. Miten upealta kaikki taas näyttääkään ensi kesänä. Sekä Vakka-Taimi, että Tahvoset ovat puutarhurin toivekohteita, on ollut ilo vierailla kummassakin tänä kesänä.

    VastaaPoista
  9. Ihanat hankinnat! Pallolumikki on todella suloinen. Puutarhassasi näyttää kauniilta näin syksymmälläkin. Erityisesti ihastelin tuota kuvaa, jossa näkyy kirsikkapuiston reunuspenkkiä ja talo. Mukavaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Vakka-Taimi on mitä ihmeellisin paikka ja siellä kun on käynyt tuntuu kuin olisi ollut jossain ihmemaassa, siis Molley ihmemaassa ja tunne on melkein sama, ihmemaassa kesällä kävin kun teidän pihassa kävin ja monesti sama tunne kun blogissasi kuvia katselen.
    Onhan tietysti olemassa tuo maaginen Onni-kissa ❤️, onkohan tuolla Vakka-Taimessa kissaa?
    Hyvää viikonloppua teidän ihmemaahan ja kissoille rapsut! 😺

    VastaaPoista
  11. Vakka-Taimessa näkyy olevan aina paljon katseltavaa!
    Minäkin istutin eilen kaikki loput kesän ja syksyn taimihankinnat, lupailevatkin ensi viikolle jo aika viileitä kelejä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥