tiistai 26. maaliskuuta 2019

Nordiska Trädgårdar 2019 vol2



Tänä vuonna puutarhamessut sijoittuivat messukeskuksessa pelkästään isoon A-halliin, kun ne muutaman aikaisempana vuotena ovat jakautuneet sekä B-, että C-halliin. Silloin väkimääräkin on jakaantunut kahteen eri kohteeseen, ehkä siitä syystä tänä vuonna aamun ensimmäisen parin tunnin väljyyden jälkeen väenpaljous alkoi tuntua ahdistavalta.
A-halli oli tosi pitkä ja kapea, se hyvä puoli asiassa oli, että kun halli oli niin kapea, molemmat sivuseinät näkyivät koko ajan, minäkään en päässyt eksymään :D
Intianmintulla oli messualueen kartta ladattuna puhelimeen. Kartan avulla löysimme helposti etsimämme kohteet.

Tänä vuonna Ideapuutahoissa ja -parvekkeissa johtavana teemana olivat luonnon ja ympäristön kunnioittaminen, kompostoiminen, luonnonmukaisten lannoittteiden käyttö, biohiili, bokashi, lähituotanto, paikalliseen ilmastoon sopivat kasvit, kierrätys.
Ajatuksena oli, että pienellekin parvekkeelle voi luodan omanlaisensa puutarhan, jossa voi viihtyä, unelmoida ja kasvattaa kukkien lisäksi myös hyötykasveja.
Yhdellä parvekkeella kierrätysajatus oli viety niin pitkälle, että siellä oli käytetty samoja esineitä ja kalusteita kuin viime vuonnakin.....

Messujen mielenkiintoisimpana antina olen aina pitänyt ideapuutarhoja ja parvekkeetkin ovat olleet inspiroivia.
Niistä on löytynyt ylellisesti toteutettuja, kiinnostavia yksityiskohtia ja ideoita, ihanaa kevättunnelmaa.



 Tänä vuonna päällimmäiseksi jäi kuitenkin tunne, että ideapuutarhoihin ja -parvekkeisiin ei oltu panostettu edellisten vuosien tapaan, ne olivat entisiä vuosia pienempiä.  Runsaus, yllätyksellisyys, idearikkaus tuntui puuttuvan.
Toki niidenkin pystyttäminen oli varmasti vaatinut toteuttajiltaan työtä ja vaivaa esimerkiksi sponsoreiden hankinnassa, mutta tulos vaikutti kuitenkin valjulta.

Pettymys oli myös yleiskoristelun puuttuminen, ihanat yllätykselliset istutukset puuttuivat kokonaan.

Missään nimessä tapahtuma ei ollut pelkkää pettymystä,
tutut myyjät löytyivät, pelakuumyyjiä oli paljon, eri tuoteryhmät oli ryhmitelty suhteellisen selkeästi
ja myyntiosastot olivat houkuttelevia.
Kaiken, minkä olin ajatellut messuilta hankkivani, löysin, ja enemmänkin.

Myös seura oli parasta ja hauskinta mahdollista.
Messuilun jakaminen kahdelle päivälle toimi oikein hyvin.
Kumpanakin päivänä olimme messuilla aamun rauhallisemmat tunnit ja iltapäivällä retkeilimme ihan muualla.

Mummokärry ja "yleiskoristelu". 
Nuo kärryt ovat todella näppärät, niihin mahtuu paljon ostoksia ja ne ovat kevyet.


Taidan tehdä nyt niin, että laitan tähän postaukseen kuvia parvekkeista, seuraavaan puutarhoista ja sen jälkeen kaikkea muuta mielenkiintoista messukäytävien varrelta.

Lopuksi vielä omat postaukset Zetasilta ja Slottsträdgården Ulriksdalista.

Tässä ideaparvekkeet



Tämän vuoden voittajaparveke sekä juryn, että yleisön äänestyksessä oli 
Trädgård för alla - Härodlat, närodlat och återbruka
Täällä oli käytetty paljon erilaisia kasveja, yrttejä, puita, kukkia, ympäristöystävällisiä materiaaleja.
Tämä oli kutsuva, viihtyisä ja vehreä minunkin mielestäni.




Undergrowth – I samarbete med Naturen 
jury asetti kolmannelle sijalle
Inspiraatio parvekkeeseen on saatu skandinaavisista kasveista ja lähiympäristön tarjoamista mahdollisuuksista.




Just pleasure
Kestävien pienten pensaisden ja perennojen avulla parveke on viihtyisä ison osan vuodesta minimaalisella hoidolla. Minusta melko askeettinen ja hämähäkkejä, iik!






Evas Trädgårdscafe
Paikka, jossa halutaan kaikkien viihtyvän, suurten, pienten, nuorten ja vanhojen.
Mukavan runsas ja mielikuvituksellinen toteutus.



Älskling, kan vi inte åka till Italien
Täällä tavoteiltiin Italian tunnelmaa omalla parvekkeella, vai oliko niin, että että parveke luo tarpeen matkustaa Italiaan kokemaan aito tunnelma? Tuleeko Italiasta mieleen valkoiset lemmikit ja orvokit, espressokupitkin  pöydällä ovat ihan liian isot.





Pandoran jury asetti toiselle sijalle.
Jos tätä olisin vielä vähän aikaa katsellut, olisin varmaan saanut migreenin.
Kuvaaminenkin oli vaikeaa psykedeelisten, välkkyvien valojen takia.






Ser du mig?
Täällä oli rehevää viidakkotunnelmaa, suorastaan vaarallisen oloista




I Hildegards trädgård
Melko pelkistettyä, toisaalta mukavan seesteinenkin.




Häxans Årstider
Tältä parvekkeelta bongattiin sama täytetty varis, tuo kärrynpyörä ja pöytä, jotka olivat mukana jo viime vuonna....

Siinäpä olivat ideaparvekkeet!

Seuraavassa postauksessa luvassa näitäkin askeettisempia ideapuutarhoja.

 ♥

Marja

9 kommenttia :

  1. Hmm, aikas, erikoisia "parvekkeita". Itse kaipaisin vähän realistisempaa otetta, vaikka ideoitahan näillä on tarkoitus esitellä. Ei vaan kovin montaa käytännöllistä ideaa minun silmään, nimimerkillä kolmannen kerroksen partsi. :) Höh. Mutta kivaa että teillä oli mukava reissu, ja kivojakin juttuja oli paljon! Ja nuo vesimelonikupit on kieltämättä aika hauskat.

    VastaaPoista
  2. Kaipa noiden parvekkeiden suunnittelijalle tulee into laittaa kaikki mahdollinen esille ja siinä ohessa sitten "mopo karkaa". Tarkoitus on varmaan tarjota ideoita. Tuskin kukaan kokonaisuutta kaikkinensa parvekkeelleen kopioi. Räikeät vilkkuvalot eivät innosta yhtään. Ei varsinkaan kesäaikaan.
    Kuinka paljon käytetään vuosittain samoja suunnittelijoita? Samojen tavaroiden käyttäminen viittaa siihen.
    Ensimmäisen postauksen ostoksistasi kävinkin jo lukemassa. Innolla odotan seuraavia postauksia.

    VastaaPoista
  3. Kun muistelen omia aikaisempia parvekkeitani, tuntuisi aika haasteelliselta lähteä soveltamaan näitä ideaparvekkeita käytäntöön :) Mutta erikoisia ovat ainakin, täydet pisteet siitä!

    VastaaPoista
  4. Olipas kivan näköisiä parvekeviidakoita.

    VastaaPoista
  5. Kiva ja kiitos, kun sain lukea Tukholmassa käynnistäsi, koska näitä on nyt viikonlopun jäljiltä ollut hauska seurata, miten eri tavoin meistä jokainen malliparvekkeet näkivät. Itse tykkäsin mm. pienistä yksityiskohdista niissä.

    VastaaPoista
  6. Monta mukavaa yksityiskohtaa parvekkeissa olikin kuviesi perusteella, mutta enpä jäänyt mistään paitsi vaikka skippasimme ne ja keskityimme olennaisempaan. Kiitos näistä kuvista!

    VastaaPoista
  7. Yltäkylläistä tunnelmaa aika monessa näissä ideaparvekkeissa. Kiitos kuvista kurkkaankin mitä sinun aiemmassa postauksessa on Tukholmasta :) Teillä oli hyvä päiväohjelma!

    VastaaPoista
  8. Olipas aikamoisia ideaparvekkeita! Voittajaparveke on kyllä selvästi paras minustakin. Eva's Trädgårdscafessa oleva kukkatuoli on aika hauska idea. Sellaisen voisi jopa kokeilla itse toteuttaa, jos tulisi joku tuolinrähjä sopivasti vastaan. Kiva nähdä muutkin messupostauksesi :)

    VastaaPoista
  9. Aika runsaasti on parvekkeet täytetty, kivoja yksityiskohtia, mutta ehkäpä liian runsasta omaan makuuni. Silti mahtavan paljon näkemistä ja kokemista, varmasti hieno reissu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥