torstai 4. lokakuuta 2018

Syksyistyvää ja onnellista Eläinten päivää


Syksy.


Intianminttu totesi viimeisimmässä postauksessaan siirtyneensä hellelamaannuksesta
 suoraan syyslamaannukseen, kun ei oikein saa aikaan postauksia.
Paitsi nyt kannattaa käydä hänen blogissaan katsomassa upeita, ihania, kesäisen hempeitä unikkokuvia.

  Sama lamaannus tuntuu vallitsevan täälläkin,
Minulla kuitenkin ehkä pelkästään blogilamaannus,
muuten on niin paljon kaikkea, että ei ehdi lamaantua!

Ehkä tämä blogilamaannuskin tästä vähitellen väistyy......


Kakkuja ja piirakoita olen leiponut lähes urakkatahtiin,
harvinaisen paljon merkkipäiviä sukulaisilla ja tutuilla onkin ollut syyskuussa.
Iltapäivätanssien kahvioonkin on tarvittu kakkuja ja pullaa.
Perjantaina on taas minun kahviovuoroni, sen jälkeen onkin pari vapaata viikkoa,
kun ei tarvitse leipoa mitään.
En kyllä taida osata olla enää olla leipomatta, jotain uutta juttua voisi testailla omaksi iloksi
ja laittaa reseptejä taas tänne blogiinkin.

Mummun Pilkkumin isänpäivälounaan ruokalista saatiin tänä vuonna hyvissä ajoissa valmiiksi.
Isänpäivään on onneksi vielä aikaa, vielä ei tarvitse niitä ruokia valmistella.
Otetaan vaan vastaan pöytävarauksia.


Pihan syystyöt tuntuvat kaikesta huolimatta olevan ihan aikataulussa.
Meillä ei ole vielä ollut yhtään pakkasyötä, mutta viime viikonloppuna 
siirsin pelakuut kasvihuoneesta risuverstaalle ja siivosin kasvihuoneen.
Muutamat syksyn kausikukat olen istuttanut piharuukkuihin ja
kasvihuoneessa on parissa ruukussa callunoita ja syklaameja.
Oh, mutta juuri nyt tuli mieleen, että porkkanat ovat vielä maassa!
Niitä ei onneksi ole hehtaarikaupalla, yhdessä lavakauluksessa ainoastaan.


Muutenkin lavakaulusmaan syyskunnostus on vielä tekemättä,
ei noita kesäkukkia oikein osaa sieltä hävittää ennen pakkasen puraisua.




Peruukkipensas alkaa saada ruskväriä


...kuten rusokirsikka


..ja pensasmustikat


Fujimusume ehti hyvin avata kukkansa!

Katviokin saattaa ehtiä tänä syksynä kukkia

Kurjenpolvi Rozanne kukkii keväästä syksyyn

Rosa Aicha

Rosa Aspirin
Syyskimikki Brunette

Keijuängelmä

Onni ja Ruusa hoitavat tunnollisesti kissanminttujaan vielä syksylläkin


Loppukesällä tein periaatteellisen päätöksen, että tänä syksynä en osta 
kukkasipuleita, kun täällä kaupoissa valikoimat tuntuivat niin valjuilta.
Ihan vaan vähän kurkistin valikoimaa netistä ja pari viikkoa sitten tuli asiaa Turkuunkin.

Tämä on se määrä kukkasipuleita, joka päätyyy kotiin, kun päättää olla ostamatta ainuttakaan!
10.-23.10 on kuukalenterin mukaan otollinen aika istuttaa kukkasipuleita.
Tässä on vielä oikein hyvää aikaa laittaa kasvualusta kuntoon istutusta varten!
No, on se sitten keväällä ihan kiva kuitenkin niitä kukkia odotella......

Tänään vietetään kansainvälistä Eläinten päivää.
Eläinten päivä on 4. lokakuuta vietettävä kansainvälinen vuosipäivä.
Eläinten päivästä alkaa Eläinten viikko, jota vietetään 4.-10. lokakuuta.
Ensimmäistä eläinten päivää vietettiin 1959.
Päivä on alkujaan valittu Franciscus Assisilaisen muistopäivän mukaan.
Eläimet ja luonto olivat Franciscukselle tärkeitä. 
Katolinen kirkko onkin valinnut hänet luonnonsuojelun suojeluspyhimykseksi. 
Tänä vuonna viikon teemana on lemmieläinten vastuullinen hankinta.
Valmistauduimme eilen Ruusan ja Onnin kanssa Eläinten päivään
laittamalla pihalinnuille siemenautomaatit.
Pihalla puuhaillessa tintit ehtivätkin jo käydä hoputtamassa.

Heti kun saatiin automaatit paikoilleen, alkoi melkoinen vilske.

Ilahduttavan paljon on hömötiaisiakin taas näkynyt, vaikka hömö- ja töyhtötiainen ovat harvinaistuneet Suomessa viime vuosikymmeninä todella paljon.
 Talousmetsissä ja hakkuuaukeilla ei ole niin paljon lahopuita kuin ennen ja juuri 
töyhtö- ja hömötiainen pesivät mieluiten vain luonnonkoloissa.

 Touhukkaina automaatilla häärivät tiaiset varistivat siemeniä ja pähkinän muruja alapuolella odotteleville mustarastaille ja punarinnoille.

Syksyn edetessä aletaan yhä enemmän viihtyä sisätiloissa,
lämmitetään leivinuunia ja vietetään kissanpäiviä.



Värikästä lokakuuta!


Marja

32 kommenttia :

  1. Nämä sinun kuvasi ovat aina tosi kauniita ja olet taitava kuvaaja.
    Ihania syksyn ruskavärejä ja niin ihana Fujimusume.
    Kuulaita syyspäiviä sinulle.

    Ps. Mainiot ja niin söpöt kissakuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; voi kiitos!
      Kiitos samoin, mukavaa syksyä sinullekin😊

      Poista
  2. Ooh, mitä kukkaloistoa ja kuvia!
    Erityisesti tuo peruukkipensas ja katvio olivat hätkähdyttävän upeita.
    Ja tuo sinun leivontatahtisi on niin mahtava, että vesi herahtaa aina kielelle, pelkästään lukiessa.
    Mukavia hetkiä puutarhaan ja keittiöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; kiitos!
      Peruukkipensas on varsin hauska pikkuinen pensas, vähän on talvenarka, mutta ihan hyvin kuitenkin pärjännyt.
      Nyt onneksi vähän helpottaa leipomusten suhteen, liika on liikaa siinäkin puuhassa,vaikka periaatteessa ihan kivaa onkin😉.
      Kiitos samoin mukavia syyspäiviä sinullekin!

      Poista
  3. Kuvaatko järjestelmäkameralla, mahtavan näköisiä kuvia.

    VastaaPoista
  4. Onnellista eläintenpäivää kaikille kissoillenne! Ja mukavaa lokakuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kiitos🐾.
      Leppoisaa lokakuuta sinullekin!

      Poista
  5. Oi, komea sipulisaalis hurmaavia lajikkeita!
    Hyvää eläintenpäivää ja korvapuustipäivää sinnekin.
    Oma kani on hellitty, mutta nuo vietävän rotat eivät saaneet minulta muruakaan! Mokomat rontit valloittaneet tämän asuinalueen ja naapuruston kissat pyydetty jo apuun.
    Intianmintun unikot on ihasteltu ja sinunkin herkät ja kauniit kukkakuvasi ihailtu. <3
    Lempeää lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; aina niitä kertyy ja aina sorrun noihin tulppaaneihinkin!
      Voihan rotta, ne ovat kyllä ikäviä!
      Suloisia lokakuun päiviä sinullekin!

      Poista
  6. Se on aina niin mukavaa päättää ettei osta mitään ;) Ihania syysvärityksiä jo näkyy teillä ja onnelliset eläintenpäivän viettäjät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneli; eikös vaan olekin🤗.
      Pian syksy alkaa olla parhaimmillaan!
      Kissoilla on kissanpäivät joka päivä 🐾

      Poista
  7. Voi että, mikä kärhö <3 Peruukkipensas on upea ja aloinkin jo miettimään, mihin sen meillä istuttaisin, kunnes tajusin tarkistaa kasvuvyöhykkeen. Jää siis blogeista ihasteltavaksi. Onneksi on kuitenkin loistavan punaiset pensasmustikat. Kauniita sipulikukkia, erityisesti nuo pari valtavan kerrottua tulppaania ovat ihania. Minä ripustelin keräämiäni auringonkukkia roikkumaan pihakuusen oksalle ja talitiaiset löysivätkin ne heti. Lintulautaa meillä ei ole, mutta onneksi naapurilla on kunnon tarjoilut siivekkäille, niin pärjäävät sittenkin kun meiltä auringonkukat loppuvat. Värikästä lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; fujimusume on vähän hassu, joka kevätehdin luulla, ettäs ei ole selannut talvesta,mutta se heräileekin vasta juhannuksen tienoilla ja kukkii tosi myöhään. Peruukkipensas on tosiaan aranpuoleinen mutta meillä se on ihan kohtuullisen hyvin selvinnyt. Pensasmustikat eivät petä koskaan! Kumpa ne muhkeat tulppaanit vielä enemmän kuin vain yhtenä keväänä!
      Iloista lokakuuta sinullekin!

      Poista
  8. Kauniita kuvia ja upeita syksyn värejä! Täällä myös podetaan blogilamaannusta, ei meinaa saada kameraa ulos, kun valoisat tunnit jäävät niin vähälle ja syyspuuhia riittää. Mutta blogien lukeminenkin on jotenkin heitteillä... ehkä se tästä kohenee. Sinä sentään olet tavattoman ahkera muissa puuhissa! Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; kiitos!
      Niinpä, aina ei vaan jaksa....
      Värikästä syksyä sinullekin!

      Poista
  9. Lämpöisiä kissanpäiviä teille, teidän kateilla taitaa kyllä olla eläinten päivä joka päivä :-) Toivottavasti pentutehtailu loppuu, kuten eläinten heitteille jättökin ja muut julmuudet.
    Niin kauniita syysvärejä, ihanan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos samoin teille🐾
      Vielä olisi niin paljon parannettavaa eläinten kohtelussa!
      Onhan se syksykin kaunis, vaikkei keväälle pärjääkään🤗

      Poista
  10. Lamaannustapa hyvinkin! Mitään ei tunnu saavan aikaan, ei ainakaan ulkona enää.
    Aivan ihastuttavia kuvia ja kukkia, ovatko salkoruusuja?
    Täälläkin pari karvakuonoa viettää mukavia syyspäiviä eläintenviikolla, toinen parhaillaan nukkuu jaloissani pöydän alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; toivotaan, että saadaan lamaannus selätettyä!
      Taitavat olla yksivuotisia salkoruusuja, Ruotsista ostin keväällä siemenet.
      Karvakuonot ne osaavat nauttia elämästä🐾

      Poista
  11. Lämpöisiä syyspäiviä kissanmintun hoitajille ja puutarhurille. Peruukkipensas on hieno ruskasävyssään, samoin rusokirsikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; kiitos samoin, mukavia syyspäiviä sinulle ja teidän karvapuutarhureille!
      Vähän aikaa saadaan vielä nauttia syksyn värikkyydestä🍁

      Poista
  12. Tosi kauniita ruskan värejä ja kukkijoita! Meillä katvio kukki, mutta pakkasyöt veivät sen. Onneksi ehdin muutaman päivän sen kukinnasta nauttia. Syyskimikki sen sijaan ei ehtinyt kukkaan. Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiu; Tänä vuonna on niin kaunis ruska.
      Katvio yllensä ehtii paleltua ennen kukkimista, nyt parina syksynä se on ehtinyt aukaista osan kukistaan. Nyt se on meilläkin jo paleltunut, syyskimikkiäkin pakkanen jo puraisi, se sentään ehti olla kukassa pari viikkoa!
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Ihana kisu ja voi kun on kauniita syksyisiä kukkia vielä,en tiedä miksi ei kehäkukka penkkiini tullut yhtään kukkaa edes, missä lie ollut vika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pike; kiitos!
      Vielä jaksavat viimeiset kukat kukkia.
      Olisikohan kesä ollut liian kuiva kehäkukkiesi mielestä.....

      Poista
  14. Oikein mainio termi tuo blogilamaannus, sitä podetaan täälläkin - muusta lamaannuksesta en oikein osaa sanoa, ei oikein ehdi lamaantua :D :D.

    Oletpa ollut ahkera herkkuleipuri!

    Syksy ei nyt säästele väreissä, upeaa ruskaa jonka toivon kestävän vaikka ihan jouluu asti! Rapsutukset kisuille!

    Kaunis kiitos :D kirjeestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; yritetään oikein joukolla selättää tämä blogilamaannus :)
      Tänä vuonna on tosiaan ollut aivan yltäkylläisen värikäs syksy!
      Kisut kehräävät tyytyväisinä :)
      Kiva, että posti sai toimitetttua kirjeen perille :D

      Poista
  15. Lokakuu onkin ilahduttanut väreillään, ja sulla näkyy vielä löytyvän kukkiakin useampikin!
    Minä vielä odottelen kukkasipulipakettia saapuvaksi, on se viime viikolla jo lähtenyt matkaan...ehkä pääsen istuttamaan ne viikonloppuna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; ihan kelvollinen lokakuu tosiaan!
      Hyvin vielä ehtii istutella kukkasipulit, vielä ei ole edes kiire, entistä lämpimämpää on luvassa.

      Poista
  16. Komeita sipuleita sinulla ja nuo kerrotut tulppaanit on ihan upeista upeimpia. Kauniisti sinulla siellä on vielä kukkiviakin kukkasia ja pensaat upeissa syksyn väreissä. Blogilamaannusta ollut täälläkin, mutta kun on niin paljon muuta tehtävää. No ehkä se täälläkin pikku hiljaa alkaa höllentää. Kivoja syyspäiviä ja mukavia leivontapäiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; aina sorrun niihin tulppaaneihin, vaikka ne ovatkin vain yhden kevään ilo yleensä. Hyvä kuitenkin, että edes kerran ilahduttavat!
      Toivottavasti blogilamaanuksesta päästään, kun puuhat pihalla vähenevät!
      Kiitos samoin, mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥