torstai 26. heinäkuuta 2018

Iloisia uutisia

Clematis viticella  Romantika

Kohta ollaan jo elokuussa ja toukokuussa alkaneet helle ja kuivuus jatkuvat yhä.
Kesä on kulunut lähinnä puutarhan hengissä  pitämiseen, edes jotenkin.
Sadettimien siirtelystä on tullut joka aamuista ja - iltaista rutiinia.
Illan myöhäisinä ja aamun varhaisina tunteina tehdystä kastelusta on ollut edes pientä hyötyä.
Kastelusta ovat päässeet osallisiksi myös rikkaruohot, jotka ovat kasvaneet oikein reippaasti.
Niin jo odottelen viileämpiä kelejä, että pääsisin kitkentäpuuhiin.
Sellaiset + 20 astetta tuntuisi jo ihanan viileältä!


Helteiden osalta ei ole lähiaikoina luvassa helpotusta,
mutta tämän päivän iloinen yllätys oli vesisade!
Mitkään ennustukset eivät sitä luvanneet, mutta iltapäivällä taivaalle alkoi kertyä
 poutapilviä, jotka vähitellen muuttuivat yhä tummemmiksi.
Ensin salamoi ja kolisi vähän aikaa ja sitten alkoi vesisade.
Vähän yli tunnin satoi tasaista sadetta.
Tasan 20 mm!
Voi miten ihana näky!
Huomenna aamullakaan ei tarvitse viritellä sadettimia!

Ukkonen ei ollut ihan tässä kohdalla, mutta muutaman kilometrin päässä kahdessakin paikassa satama sytytti pienet maastopalot, jotka palokunta sai nopeasti hallintaan.
Mitään isoa vahinkoa ei ehtinyt syntyä.

Vähän savunhajua tuntui meillä asti ja kylätiellä leijaili hento savuverho.
Nyt tuntuu enää pieni kitkerä haju pihalla.


Sateen tauottua piti käydä vähän kuvaamassa pihalla.
Sateen ajaksi lämpötila laski pariinkymmeneen asteeseen, mutta kohosi nopeasti taas
+25 asteeseen ja kun kosteus on 100 % luokkaa, on pihalla kuin olisi huonosti lämmitetyssä saunassa!

Suklaakirsikat

Clematis viticella  Romantika

Clematis viticella Emilia Plater

Clematis purpurea Plena Elegans ja Clematis viticella  Romantika


Lavakauluskasvimaalla kaikki kasvaa jo ihan hallitsemattomasti.
Varmaan pitäisi aamun viileydessä yrittää saada sinne jotain järjestystä.....

Partaohrat ja jänönhännät ovat sateen jäljiltä lakoontuneet sikin sokin.
Ne kyllä nousevat taas pystyyn ihan omatoimisesti.

Punarevonhännät Amaranthus caudatus muodostavat jo pienen viidakon.

Pieni kesäkurpitsa ja kurkkuyrtin kukka


Puut varjostavat meidän kasvaria melko hyvin, vasta
myöhemmin iltapäivällä tulee hetki, jolloin aurinko pääsee suoraan porottamaan
kasvariin. Juuri siinä kohdassa ei ole verhojakaan sisäpuolella varjostamassa.
Sunnuntaina siellä istuskellessa auringonpaiste tuntui niin pistävältä,
 että keksittiin viriteltellä ulkopuolelle katolle kasvien talvisuojahuopa.
Huopa oli juuri sopivan kokoinen, valkoinen huopa katolla ei varjosta kuitenkaan liikaa.

Huopa toimi oikein hyvin, joten kasvarissa tulikin istuskeltua hyvä tovi.
Oli kyllä hyvä syykin.

Vietettiin kahdestaan hääpäivää.
Tasalukua suorastaan.
Meidät on vihitty vuonna 1978, 
siitä voitkin laskea, monesko tämä hääpäivä oli......


Hyvä syy korkata skumppapullo!




Pelakuut viihtyvät hyvin kasvarissa, kunhan muistan käydä kastelemassa niitä,
lähes päivittäin nekin tarvitsevat kastelua.


Eilen Takapenkin Ladyt ehtivät viimeinkin kauan suunnitellulle kesäretkelle,
joka tällä kertaa suuntautui Tampereelle.
Autonkuljettaja saatiin pestattua, joten menomatkan perinteiset skumpat korkattiin takapenkillä.
Tampereella oli sama uuvuttava helle kuin kaikkialla muuallakin, joten paljon ei jaksettu edes shoppailla.
Olgan puodissa toki poikettiin ja tehtiin kassikaupalla edullisia ostoksia.


Pyynikin Brewhousessa käytiin syömässä.
Ei nyt tule mieleen, missä olisin viimeksi saanut näin hyvää ruokaa,
paitsi täällä samassa paikassa kuukausi sitten!

Oli todella niin helteistä, että edes maisemia ei jaksettu kuvailla.
Mutta reissu oli kuitenkin oikein mukava!
Seuraavalle reissulle lähdetään heti, kun ilma vähän viilenee......


Iloa sinunkin päiviisi!



Marja

31 kommenttia :

  1. Onnea hääpäivän johdosta <3 Tuossa ajassa on ehtinyt vaikka ja mitä <3 Takapenkkien Ladyjen reissut kuulostavat aina ihan super kivoilta :) Ja jälleen kerran toistan itseäni; ihania ja kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilu; kiitos :)
      Nopeasti on aika mennyt, ei millään voi uskoa, että siitä on jo niin kauan......
      Ladyjen reissut ovat aina hauskoja ja hyödyllisiä :DD
      Kiitos :)

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut hääpäivän johdosta! Meillä päästään samaan lukemaan ensi vuonna.
    Pihastasi näkee kyllä, että olette ahkerasti kastelleet. Kaunista ja rehevää.
    Huomasin muutama päivä sitten, että aurinko porottaa kasvarin avonaisesta ovesta suoraan sisään koko päivän ja siksi viritin harson varjostamaan oviaukkoa. Tänään menin aamukuudelta istumaan pihalle, kun +16 astetta tuntui niin mukavan viileältä. Pian on vähintään 10 astetta enemmän, eikä ulkona ainakaan auringossa viitsi istua. Onpahan muisteltavaa ensi talveksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kiitos! Ensi vuosi onkin sitten teillä juhlavuosi :)
      Kyllä on kasteltu niin, että millään ei enää jaksaisi. Tällä sateella pärjätään onneksi muutama päivä.
      Voi miten raikkaalta se aamun 16 astetta tuntuuukaan! Nopeasti se lämpötila tosiaan kohoaa ja päivällä ei jaksa tehdä mitään pihalla.
      Tuleekohan näitä helteitä talvella ikävä, luulenpa, että minulla ei ainakaan. Kesän valoa kyllä kaipaan talvella, en niinkään helteitä....

      Poista
  3. Paljon onnea, 40 vuotta tuli mittariin 💛 Se on kunnioitettava saavutus. Kauniit hienot kuvat kesästä. Teillä satoi, kyllä tännekin kuivuuteen jo kaipaisi sateita, tosin lehdet ovat jo tippuneet osaksi puista ja kellastuneet, mutta viljelijät voisivat vielä hyötyä, luonto ja eläimet. Ehkä jopa marjatilanne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja; kiitos :)
      Tuo sade tuli niin tarpeeseen, kasvit virkistyivät ihan silmissä!
      Puolukkasatoon ainakin sateet voisivat vielä vaikuttaa ja todellakin luonto kaipaisi jo kipeästi muutaman päivän sateita.

      Poista
  4. Onnea hääpäivän johdosta! Meidät eilinen sade ohitti aivan täysin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; kiitos!
      Eurassa ja Lapissa varmaankin satoi ja me oltiin ihan siinä reunalla, minne vielä sadetta riitti. Kaupungilla tosiaan ei satanut yhtään!

      Poista
  5. Onnea hääpäivän johdosta! Kunnioitettava saavutus. Meillä tulee noin kuukauden päästä vasta viisi vuotta täyteen, mutta siitä se lähtee :) Upeat kärhöt ja kauniita sadekuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä niitä vuosi kertyy, joka vuosi yksi lisää :D
      Kiitos :)

      Poista
  6. Oi, teillä saatiin vettä! Toki hääpäivä on aina skumpan arvoinen, noista vuosista onnitteluni! Ihanalta näyttävät kärhöpilvet ja pelargonian runsaat kukkatertut! Iloisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; Oltiin onnekkaita, kun kuuro osui meidän kohdalle!
      Kiitos!
      Mukavaa kesän jatkoa sinullekin!

      Poista
  7. Onnea hääpäivän johdosta, teille milemmille♥♥
    MEilläkin saatiin yksipäivä sadetta, vai oliko se vaan tihempää usvaa, mutta jotkin märkää ainaskin....lisää saisi tulla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele; kiitos!
      Nyt saisi tosiaan vielä sadella lisääkin, kohtuudella.

      Poista
  8. Onnea hääpäivän johdosta!💕 Ihanat pelakuu kuvat jatkuvat 💜. Nähtiin mustat 💦 pilvet eilen Pärskän uimapaikalla, mutta tänne niistä ei yltänyt yhtään tippaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; kiitos!
      Se sateen raja meni varmaan ihan tässä meidän kohdalla, kaupungissa tosiaan oli ihan kuivaa. Paikallinen kuuro.

      Poista
  9. Lämpimät onnittelut niin hääpäivän kuin sateenkin johdosta :-)

    VastaaPoista
  10. Oi, miten kaunista, niin sade kuin koko puutarhakin!
    Sulla on niin kauniin monimuotoinen ja hoidettu puutarha. Ja tuosta sateesta virkistyi ihan kuvienkin välityksellä.
    Ja sydintäydeltä onnea hääpäivän johdosta! <3 <3 <3
    Ihania päiviä ja kauniita hetkiä jatkossakin puutarhaan ja avioliittoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; sade todellakin oli kaunista ja ihanaa!
      Kiitos ♥

      Poista
  11. Ihana sade ja ihanat kuvat! :) Onnea hääpäivän johdosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo-otus; Sade oli todellakin niin ilahduttava ja virkistävä!
      Kiitos :)

      Poista
  12. Parhaimmat onnittelut hääpäivänne johdosta! Rakkauden vuosia on paljon takana ja iloa ja onnea tuleville vuosille lisää!

    Onneksi maastopalot saatiin sammutettua, ihanaa että sadetta saitte! Ukkosta ei oikein kukaan kaipaa, vaikka onhan kolistelu aika juhlavaa! Varmasti teillä oli helteinen retki Tampereelle :D. Pelakuusi ovat tosi ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Kiitos ♥
      Salaman sytyttämät palot eivät onneksi päässeet leviämään ja sitä sammutusvettä tuli vielä taivaaltakin.
      Tampereella oli tosiaan melko helteistä myös :DD

      Poista
  13. Sadetta tuli, hieno juttu. Meillä ukkonen ohitti taas kerran eikä satanut pisaraakaan. Todella kuivaa on. Onnittelut hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; Tämäkin sade oli varsin paikallinen, 5 kilometrin päässä kaupungissa ei satanut pisaraakaan. Meitlä sisämaahan päin ilmeisesti satoi, mutta me oltiin ihan siinä sateen reunalla..
      Toivotaan, että joku kuuro tulisi sinne teillekin.
      Kiitos ♥

      Poista
  14. Onnea teille molemmille ❤️ ja kiitos vielä reissusta ja seurasta. Kyllä oli taas mukavaa ��
    -Outi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi; kiitos😊
      Ja heti lähdetään uudelle reissulle, kunhan keli sopivoituu🤗

      Poista
  15. Onnittelut hääpäivän johdosta <3 Meillä sama merkkipäivä sunnuntaina. Tasavuosia päätimme juhlistaa oikein ulkomailla - teemme päivämatkan Tallinnaan ;)

    Ihana kesäsade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta; kiitos��
      Onnittelut myös teille�� ja mukavaa Tallinnan reissua!

      Poista
  16. Onnea hääpäivän johdosta <3 Kyllä sitä kannatti juhlistaa skumpalla ja upealla kakulla. Meillä ei ole satanut viikkokausiin. Olen odottanut ukkosta ja sadetta :) Aamusta iltaan saa vaihdella sadettajan paikkaa. Upeasti kukkii kärhösi <3 Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥