perjantai 13. huhtikuuta 2018

Salaojaurakointia, messuostoksia ja muuta ajankohtaista

Nyt on niin kiire koko ajan, kun pitää ehtiä huomata kaikki uudet piipot ja muut kevätasiat!

Tämän vuoden ekat krookukset!

Onni niin nauttii, ihan silmät kiinni, auringon lämmittävistä säteistä.


Taas pystyy ottamaan hiekkakylpyjäkin, kun lumi on sulanut!



Taikapähkinä, Hamamelis intermedia 'Orange Beauty' 
availee ensimmäisiä kukkiaan!
Olin monta vuotta etsinyt taikapähkinää, 
lähetin miehen aina Ruotsin-reissuillaan taimimyymälöihin kyselemään.
Viime keväänä hän sitten toi Orange Beautyn, tämä on vielä arempi kuin 'Diane', joka oli
silloinkin ostoslistalla. Dianea ei ollut saatavilla, mutta myyjä oli suositellut tätä.
Orange Beauty vietti talven muovikasvihuoneessa termoruukussa ja kovimmilla pakkasilla laitoin sen päälle vielä pakkashuovan. 
Kovin oransseilta kukat eivät ainakaan vielä näytä, mutta on hän silti ihana!


Kurjet ovar saapuneet ja ne pitävät huolen, että heidän tulonsa ei jää keltään huomaamatta!


SALAOJA-VINKKI

Ompelin tänään parit uudet verhot ja kun kone oli sopivati esillä, tein samalla muutaman
uuden salaojapussukan parvekelaatikoihin talven aikana mystisesti kadonneiden tilalle.
Nämä pussukat kestävät monta vuotta, kunhan ei hukkaa niitä!
Salaojista huolimatta minulla on parvekelaatikoissa reiät, sillä ainakin osa laatikoista on sellaisessa paikassa, että niihin myös pääsee satamaan.

Ompelen pussukat maisemointikankaasta, joka on kestävää ja läpäisee vettä.
80 cm parvekelaatikkoa varten leikkasin 15 cm leveän ja 1,6 m pitkän suikaleen.

Taitoin suikaleen kaksinkerroin ja ompelin saumurilla molemmat pitkät sivut.
Käänsin pussukat oikein päin ja kävin täyttämässä ne kasvihuoneessa ruukkusoralla,
yhteen pussukkaan laitoin n. 2 litraa soraa. 
Lopuksi ompelin pussin suun kiinni saumurilla.



 Salaoja-pussi laitetaan parvekelaatikon pohjalle ja tasoitellaan lecasora niin, että se levittyy tasaiseksi kerrokseksi pussissa.

Kun laatikot ja astiat on nyt salaojitettu, niin jatkoksi vielä

KESÄKUKKIEN ISTUTUSVINKKI

tämä on ennenkin ollut täällä blogissa, mutta nyt olen kerrankin ajoissa,
juuri ennen istutuskauden alkamista :)
Salaojapussukka laaatikon pohjalle ja sen päälle laatikko täyteen kesäkukkamultaa.
Lisään mullan joukkoon vähän kanankakkarakeita ja kestolannoiterakeita,
että kukille riittää ravinteita koko kesän ajaksi, sillä kastelen usein letkulla.
Kastelulannoitetta käytettäessä pitaisi kastella kastelukannulla, jotenkin letkulla se käy paljon näppärämmin.

Kostutan mullan kunnolla ja otan istutettavat kukat pois ruukuistaan.
Tyhjilllä ruukuilla merkitsen kukkien paikat multaan.
 Seuraavaksi "istutan" tyhjät ruukut ja tiivistän mullan huolellisesti niiden ympärille.
 Ruukku ylös mullasta ja istutettavalle kukalle on juuri sopivan kokoinen kuoppa mullassa.
 Multaa täytyy vain vähän tiivistää kukan ympärille.
Seuraava ruukku ylös mullasta ja kukka tilalle.
Tällä tavalla on helpppo istuttaa isot ja hauraatkin kukat uuteen ruukkuun.

Näihin kuistin kukkalaatikoihin istutan ensi viikolla orvokit.
Siitä se alkaa....niin kiva on töissä taas pähkäillä, että minkähän väriset tänä vuonna.....

Turun P&P-messuilta ostin kasvarin somistukseksi 50 kappaleen tulppaanipuntin kahdella kympillä....
...ja lakritsiyrtin, joka todellakin maistuu lakritsilta!

Viherlassilasta ostetut kaksi jouluruusua ovat nekin vielä kasvihuoneessa.

Orvokkeja oli ihan pakko saada. Edes muutama, ensi viikolla lisää....

Ruokintapaikalla tiklit käyvät vielä ahkerasti syömässä,
viiime aikoina ne ovat saaneet seurakseen peippoja
 ja sepelkyyhkytkin ovat poikenneet katsomassa tarjoiluja.

Mitähän pihalta tänään löytyy!?


Marja

24 kommenttia :

  1. Todella kaunis tuo taikapähkinä ja hyvät vinkit salaojitukseen ja istutukseen!
    Tämä on niin ihanaa aikaa kun saa vihdoin aloittaa puutarhassa puuhastelun ja toteuttaa suunnitelmia. 😊 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni; olen niin iloinen, kun tuo taikapähkinä selvisi talven yli, hän on vähän herkkis....
      Juuri nyt on kevään paras aika, kaikki on vielä edessä ja mahdollista!
      Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Ihania kuvia. Loistava kesäkukka-istutusvinkki, kiitos <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. Onpas kätevä tapa laittaa salaojitus!
    Upeita kuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo; juu, ei tarvitse joka vuosi ostaa uutta ruukkusoraa, eivätkä mene mullat ja sorat sekaisin tällä systeemillä.
      Kiitos :)

      Poista
  4. Kiitos hyvästä ja hyödyllisestä opastuksesta.
    Ihana Onni!

    VastaaPoista
  5. Kylläpä tulppukimppusi on säilynyt freesinä! Freesiat ja inkaliljat ovat meillä myös vielä tosi hehkeät, kannatti ostaa piristykseksi. Kiitos jälleen muistutuksesta tuosta salaojitusvinkistä ja kesäkukkaistutusjutusta.

    Annoin tyttären maistaa näkemättä tuota lakritsiyrttiä ja arvaa, sanoi että vanha tuttuhan tuo on eli saksankirveli - sitä meillä kasvoi paljon silloin kun lapset olivat pieniä. Totta tosiaan, maku oli aivan sama ja siitä tulikin mieleen, että tuo sitäkin pitää kasvuun laittaa - tuo lakritsiyrtti varmaan on vain helpommin hallittavissa oleva, saksankirvelin kukintojen kanssa vain pitää olla tarkka, ettei pääse siementämään.

    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua! Onni osaa ottaa ilon irti ja nauttia keväisistä päivistä! Pian aion lähteä myös pihalle hiippailemaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; juu, tuolla kasvarissa kaikki säilyy vaikka kuinka kauan, ihan kyllästymiseen asti! Freesiatkin ovat vielä ihan reippaita. Oikein hyvät ostokset tehtiin :DD
      Niinpä muistuttaakin saksankirveliä, ei heti tullut mieleen.
      Kiitos samoin sinulle ihanaa viikonloppua ja totuttelua uuteen varaosaasi :)

      Poista
  6. Oikein hyvä vinkki salaojitukseen. Kiitos, otetaan käyttöön heti ensi kesänä!

    VastaaPoista
  7. Olipas hyviä vinkkejä istutukseen, olen aina tuskaillut noiden kesäkukkaistutusten kanssa. Nyt ei enää tarvitse!

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkeistä. Minulla on yksi idea tuohon salaojitukseen pyöreässä ruukussa. mutta pitää ensin kokeilla onko toimiva ennen kuin sen julkaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; ole hyvä 😊. Mielenkiinnolla odotan testauksesi tulosta!

      Poista
  9. Ompa kauniita kuvia tuas. Jännät kukat tuolla taikapähkinällä. Tuo istutus vinkki on hyvä, mie oon laittanu lecasoran sukkahousun lahkeeseen, ois nuo siun ompelemat vahvempii! Kasvihuoneessa kaunista kukintoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; kiitos! Taikapähkinä on tuollainen eksoottisen oloinen ....
      Tuo maisemointikangas kestää tosiaan vuosikausia!

      Poista
  10. Hyvä vinkki, kiitos siitä. Orvokkeja mekin täällä jo katselimme Tokmannilla, mutta odotellaan vielä.

    Olet saanut upeat kuvat kurkiparista. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; ole hyvä😊
      Vielä ehtii hyvin orvokit laittaa, ne tosiaan kestävät hyvin pientä pakkastakin!
      Kiitos ja mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Hienot keväiset kuvat! Minä olen käyttänyt tuota sinun vinkkiäsi kesäkukkien istuttamisessa. Toimii todella hyvin, varsinkin kun istuttaa riippuva- tai rentoversoisia kasveja, joiden versot helposti vaurioituvat mullan lisäyksessä ja tiivistyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä; kiitos!
      Tuolla keinolla saa tosiaan näppärästi minkä tahansa kasvin istutettua.

      Poista
  12. Upeita kuvia. Kevätfiilis vaan nousee. Sullakin on tuo hauska lakritsiyrtti. Itse ostin niitä Turun messuilta kaksi, mutta olen tainnut nyt kastella ne ihan kuolleiksi :( tai ainakin liki menetetyiltä ne jo näyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titta; kiitos!
      Lakritsiyrtti on niin hauska ja yllättävästi se todellakin maistuu lakritsilta! Minun yrttini sai ilmeisesti kylmää, siitä on toinen puoli huonovointinen, mutta puolet on onneksi ihan kunnossa😊

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥