tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kesäisiä päiviä

Vieläkään en saa aikaiseksi mitään järkevää juttua.
Asiasta on nyt vielä hyvä syyttää ajanpuutetta.
Niin ihana kuin työni onkin, se vie tehokkaasti myös kaiken ajan ja jaksamisen.
8 tunnin työpäivä ulkona, liikkeellä koko ajan ja päälle muutama tunti omalla pihalla puuhastelua.
Maailman parasta unilääkettä ja niin luomua.
Tämän päivän jälkeen vielä kaksi työpäivää.
Ajatukset ovat jo ensi viikossa, mitä kaikkea teenkään pihalla, kun aikaa on aamusta iltaan,
joka päivä!
 Tänä kesänä helmipensaat (Exochorda) kukkivat erityisen runsaasti.
En osaa päättää, ovatko ne juuri nyt ihanimpia. 
Vai olisiko höyhenpensas (Fothergilla major) sittenkin hurmaavampi.

Atsalea Kullannuppu ja kirjavalehtinen lehtosinilatva

Onnin oma pensas, Onnimanni-atsalea on juuri puhkeamassa täyteen kukkaan!

Viime keväänä ostin Linnanmäki-koristeomenapuun.
Sekin on kohta ihan täynnä kukkia!
Täydellinen kaunotar, tummanpunaiset kukat samaan aikaan puhkeavien punaisten lehtien kanssa.
Suklaakirsikan viimeiset kukat.
Nipsu viettää aurinkoiset kesäpäivät apilankukkien keskellä.

Sinivaleunikon virnistys
Kunhan aurinko taas paistaa, kukka leväyttää itsensa auki.

Vuorijumaltenkukat
Haltiankukan (Heucherella Dayglow Pink) herkullisen väriset kukat!

Muitakin hauskoja kukkia
kurkkuyrtti

Kullero New Moon

Lehtorikko

Kyläkurjenpolvi Dark Reiter

Tähtihyasintti (Camassia)

Leppis!

Oikein vehreää ja vihreää juhannusviikkoa
ja
tunnelmallista mittumaaria!



Marja

16 kommenttia :

  1. Ihania kuvia. Sinulla on siellä niin paljon erilaisia kukkia, minulle ennen näkemättömiä.

    VastaaPoista
  2. Ihania kesäkuvia. Puutarha on lähtenyt kauniisti iloitsemaan kesästä. Hyvän kuvan olet myös saanut napattua leppäkertusta! :)

    VastaaPoista
  3. Juhannusviikko, mutta minusta ei oikein tunnu siltä. Ehkä tässä fiilikset vielä paranee! Kauniita kukkakuvia jälleen!

    VastaaPoista
  4. Jälleen upeaa kukintaa pihallasi. Nuo atsaleat ovat sitten näyttäviä ja samalla siroja kasveja. Täytyy tutustua niihin taas lähemmin. Tumma Reiterisi jo kukkii. Meillä ei vielä, mutta vahvasti on kyllä hengissä.
    Tuota helmipensasta ja höyhenpensasta ihailin Arboretum Magnolian pihalla myös. Meillä ei ole kumpaakaan.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia. Helmipensasta oon jo pitkään kahellu silläsilimällä, onko se liian arka näille korkeuksille? pittää panna harkintaan. Sen tapasena miulla on helmipihlaja, taitaa tulla vuan isommaks. Jumaltenkukat ja Heidinkukat on jo loppuvaiheessa. Sinivaleunikko ja tähtihyasintti on vielä nuppuvaiheessa. Hyvvee Juhannusta sinnekkiin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Marja, ihanat kuvat. Olisiko tuo höyhenpensas, joka ehkä mahtuisi meidän tarhanpihalle! Jää harkintaan!
    Oikein hyvää keskikesän juhla sinne teille ja kisuille rapsutukset, ihana on myös Nipsu valkoisin kauluksin.

    VastaaPoista
  7. Onpa vaikea valinta, helmi- vaiko höyhen? Ehkä tuo höyhenpensas on aavistuksen kauniimpi. Ihania kuvia ihanista kasveista.
    Minun Dark Reiterini on minimaalisen kokoinen. Mietinkin, kaivaisinko sen kesäksi purkkiin vahvistumaan. Ellei pian intoudu penkissä kasvuun, jää muiden alle.
    Nyt näyttää ulkona varsin synkältä ja tuuliselta. Siis aika perinteinen juhannusviikon sää. Josko se tästä paranisi. Mukavaa juhannusta säästä huolimatta!

    VastaaPoista
  8. Oi miten kauniisti siellä kukkivat ihanuudet! Höyhenpensas on suloinen, sinivaleunikko ihana, atsalea kaunotar, vuorijumaltenkukat huikeita, tähtihyasintti söpö, Nipsu tyytyväinen ja leppis parasta kesää! Ihanaa alkavaa lomaa ja juhannusta!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia. Ja vaikka mitä kukassa. Minun sinivaleunikkoni on vielä nupussa. Mutta kohta sekin poksahtaa auki. Toivottavasti.

    VastaaPoista
  10. Leppiksiä on muuten näkynyt ihan kivasti tänä kesänä. Lehtorikko on kaunis, tai kaikki mitä kuvissa on.

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia, olen nyt höyhenpensaaseen vähän ihastunut, joska siitä sopiva nimikokasvi Jesselle. Tsemppiä työhön ja leppoisaa juhannusta <3

    VastaaPoista
  12. POKS, nyt alkoi loma - sinulla siellä ja minulla täällä! Suu messingillä, ihana vapaus! Hyvää juhannusta ja upeaa kesää sekä lomaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥