lauantai 6. toukokuuta 2017

Pikku juttu


Tämä on juuri sitä aikaa vuodesta, kun aika tuntuu kuluvan erityisen hurjaa vauhtia.
Päivät töissä puutarhalla, illalla vähän omia pihahommia,
pyykkiäkin pitää jossain välissä pestä ja ruokaakin tarvitaan joka päivä.
Kuvaamaan ei oikein ehdi missään välissä, blogin päivityksestä puhumattakaan!
Tänään aamulla, ennen työpäivän alkua, 
tein kuitenkin pikkuisen kierroksen puutarhalla kameran kanssa.
Ihan pikkuinen juttu työpaikalta.
Tällä viikolla laitettiin perennat myyntipöydille.
Vain kaikkein arimmat odottelevat vielä kasvutunneleissa suojassa hyisen kylmiltä yöpakkasilta.

Muutamana päivänä on ollut jo ihan mukavan lämmintä, viime yönäkin oli useita lämpöasteita,
mutta kylmä virtaus pohjoisesta on taas uhkaamassa.

 

 

 Lähes 300 erilaista upeaa ja reippaassa kasvun alussa olevaa perennaa odottelevat ostajia.

 

Kasvihuoneissakin kukat alkavat olla valmiina muuttamaan uusiin koteihin.

 Tänä viikonloppuna on tehty vielä pääasiassa orvokkikauppaa,
mutta ensi viikolla alkaa olla kesäkukkien aika.

  Me saamme myymälässä nauttia syreenien tuoksusta!

Omalla pihallakin on kaikenlaisia pikkuisia piipottajia ilmestynyt mullan alta.
Kasvit vaikuttavat pääosin selvinneen talvesta.
Vielä ei kuitenkaan voi oman pihan osalta puhua minkään sortin kukkaloistosta.
Mikäli huomenna ei arktinen kylmä rintama rantaudu tänne meille,
teen töiden jälkeen kierroksen pihalla kamera ja Ruusa seuranani.
Kartoitetaan pihan piipottajat oikein perusteellisesti!

 Aurinkoista kevätsunnuntaita!


Marja

21 kommenttia :

  1. Nyt onkin haasteellinen aika taimistoilla, kauniina viikkona ihmisen ryntäävät ostamaan taima ja seuraavalla viikolla ei varmaan asiakkaita ole, jos tulee hytisyttävän kylmää - ja taimetkin saattavat paleltua rumiksi! Tsemppiä taimistolle ja toivotaan, että pääsette viettämään mukavan puutarhahetken Ruusan kanssa huomenna ihanassa kevätsäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Säällä on tosiaan iso vaikutus asiakasmääriin, ihan ymmärrettävsti.
      Nyt viikonloppuna oli jo melkoista ruuhkaakin töissä, tomaattiamppeleita ja kesäkukkia ostettiin innokkaasti. Jokaista asiakasta yritettiin muistaa varoittaa, että ethän sitten jätä vielä kasveja ulos....
      Kiitos, Ruusan kanssa on aina mukavaa, vähän lämpöä lisää kyllä toivottaisiin :)

      Poista
  2. Monipualine taimisto. Löytyykö siältä viälä sellaasia, mitei oo omas puutarhas. Yällä oli -2.6.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; vähän kaikkea löytyy taimistolta kyllä....
      Ihan kaikkia ei löydy omalta pihalta :)

      Poista
  3. Vuorela on paratiisi ja viettelysten paikka...sinne tullaan tällä kuulla ihan varmasti! Tämä kevät on todellakin kylmyydellä koetellut, mutta kestääpä ihanuuskevät pidempään, kun huimaa lämpöaaltoa ei ole odotettavisa ja pihahommia todellakin riittää - siihen kelit ovat kohdallaan.

    Ruusa taitaa olla puutarhahetkien ja tutkimusmatkojen ammattilainen, ihanasti piipottajia löytyy jo! Mukavaa sunnuntaita Suvikumpuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiva, tervetuloa oikein ajan kanssa :)
      Johtuukohan tuosta meren läheisyydestä, että täällä on ollut tosi viileää, jopa pihahommiin, pitää pukea niin paljon vaatetta, että ei pysty enää tekemään mitään. En tosin ole lapiohommissa ollut....
      Ruusa on todellinen ammattipuutarhakissa :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Niin reippaita kesäkukkia ja ryhdikkäitä perennoja pöydät täynnä!
    Toivotaan lempeitä toukokuun öitä ja aurinkoa herättelemään vielä nukuksissa uinuvat kasvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; meillä on töissä todella reippaita ja tomeria kasveja :)
      Lujasti uskotaan, että tällä viikolla sataa tämän kevään viimeiset räntäsateet ja ensi viikolla lämpenee :)

      Poista
  5. Taas on kaikkea ihanaa tarjolla! Täältä tullaan helatorstain jälkeisenä perjantaina, toivon mukaan on silloin vielä Emmaa ja Aquarelloja jäljellä :) Hauskaa puutarhasunnuntain jatkoa, täällä tosin pilvessä, mutta onneksi on kuitenkin sunnuntai ja suuntana kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; vaikka mitä löytyy kyllä :)
      Laitan sulle vaikka viestiä noista pelakuista vielä....
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Taimistolla on varmasti mukava olla töissä, ainakin silmät lepäävät kauniissa kukkasissa. Olen joskus haaveillut puutarha-alan opinnoista, mutta siitepölyallergian kanssa se ei oikein olisi hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tweety Blue; oikein mukava työpaikka, kaunis ympäristö, mutta toisaalta on se työ välillä aika raskastakin.

      Poista
  7. Mukavia taimistopäiviä sinulle! Ja voimia kiireeseen. Ihania kukkasia, hauska katsella kesäkukkien kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; kiitos :)
      Ovat nuo kukat niin ihania!

      Poista
  8. Tuntuuko työ työltä tuon kukkarunsauden keskellä, ihania kuvia, paljon, paljon kauniita taimia! Itse seurailen nyt rauhassa säätietoja, ennenkuin lähden taimistoille, noissa omissa taimissa ja pihan piipottajissa on tarpeeksi haastetta hallaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; kyllä tuokin ihan työstä käy :)
      Niinhän siinä tahtoo käydä, kun lähtee taimistolle, niin väkisinkin jotain tarttuu mukaan, kotona sitten pitää muistaa suojata ostokset halloilta ja yöpakkasilta.

      Poista
  9. Meikäläisen silmin katsottuna sulla on kyllä ihan ykköstyöpaikka! Itse varmaan ei aina niin ruusuisena näe omaa työtään ja muut näkevät vain sen lopputuloksen. Vai onko kaikki työt ja työvaiheet puutarhalla aina mukavia?
    Upealle näyttää joka tapauksessa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥