torstai 2. maaliskuuta 2017

Kevätretki


Eilen tehtiinTakapenkin Ladyjen tämän kevään ensimmäinen puutarharetki.
Tällä kertaa ei ollut autonkuljettajan palveluksia käytettävissä,
 joten nyt retkeilivät Etupenkin Ladyt.
Hyvin selvittiin retkestä keskenäänkin,
tiet olivat jo kokonaan sulat ja paluumatkalla jo kuivatkin, ihan kesäkelissä saatiin ajella.
Vaikka perennoja ja muita ulkokasveja ei vielä voikaan ostaa,
huonekasveistakin voi hullaantua!!

Ensimmäiseksi käytiin Viherlassilassa.

Siellä on aina ilo poiketa.


Heti sisäänkäyntiin on panostettu, aina vuodenajan mukaan.





Sisällä myymälässä kasvit ovat kauniisti ryhmiteltyinä, selkeästi hinnoiteltuina.
Houkutteleva vihreä keidas.





Magnoliat ja kirsikankukat kukkivat leikkokukkaosastolla.

Kuultiin myös, että kannukasvin (Nepenthes) kannuihin kuuluu laittaa vettä, 
kasvi käyttää veden hyödykseen kannuista. 
Kannukasviharrastajat ruokkivat kasviaan mm. hiirillä! 
Kasvi sulattaa kannuun laitetun hiiren ravinnokseen runsaassa kuukaudessa. 
Eikä kuulemma haise, jos kannussa on vettä!
Meille ei voisi kannukasvia hankkia, mitä Onnikin sanoisi jos hiiret annettaisiin kukalle!?

Siemenpussukkataivas!
Itsehillintä pettää tässä kohtaa varmasti.
Koska naisen, ja erityisesti Takapenkin Ladyn, perusoikeuksiin kuuluu,
että mieltä saa muuttaa aina tarvittaessa, ostin kahdenlaisia tomaatin siemeniä.
Hauskoja Tigerelloja ja Sungold F1-kirsikkatomaattia,
 joka on testien mukaan maailman makein tomaatti!
Vaikka olinkin vakaasti päättänyt, että ostan töistä valmiit kirsikkatomaatintaimet
ja kasvatan ne lasikasvarissa.
Niinpä ensi viikonloppuna tehdään muovikasvarissa pieneiä muutostöitä
 ja tehdään sinne kasvatusaltaita tomaateille ja ehkä vesimelonille
 ja mitähän sinne vielä keksinkään....
Amppelikurkun taimetkin olen aina ostanut töistä,
mutta nyt innostuttiin kumpikin ostamaan  kahden erilaisen kurkun siemeniä,
amppelikurkkua ja minikurkkua.

Näitä suloisia puulaatikossa olevia narsisseja ei myöskään pystytty vastustamaan
.
Juuri sopivia kasvariin.
Nämä narsissit ehtivät kukkia ennen kuin kasvariin voi viedä kukkia,
mutta laatikot voi aina täyttää uudelleen!



Nuo sinililjat huomasin vasta tästä kuvasta!
Varmaan olisin sellaisenkin ostanut, jos olisin ajoissa huomannut :D

Täällä käydään keväämmällä vielä monta kertaa,
kunhan ulkomyyntialueet avautuvat!
Ystävällinen ja avulias henkilökunta vielä kaiken muun ihanuuden lisäksi.
Oikein tuli hyvä mieli :)


Viherlassilasta ajeltiin Raisioon Bauhausiin, puutarhaosastolle.

Pari minikasvihuonetta viikonlopun kylvöjä varten, vaaleanpunaisia tulppaaneja tarjouspuntit,

kilpipiileat olivat melko edullisia,


käpypalmukaan ei paljon maksanut.

Huomattiin vielä Nelson Gardenin MicroLeaf-tuotteet.
Niitä siemeniä oli ihan pakko ostaa.
Se kolmiosainen kasvatuskaukalokin on nyt meillä......

Seuraavaksi siirryttiin kadun toiselle puolelle Myllyn kauppakeskukseen.

Jungle Juice Barin Vanilla Cowboy-supersmoothiet, ja taas jaksaa.

Muutama kenkä- ja laukkukauppa, vaatekauppa, Clasullakin poikettiin tekemässä löytöjä.

Shoppaillessa tulee nälkä, joten tofu- ja kanatortillat olivat ihan paikallaan.
Piti käydä italialaisella jätskillä jälkkäriksi, mutta ei sitten enää vatsaan mahtunutkaan!
Tuhdit olivat tortillat.

Plantsussa vielä poikettiin kotiin lähtiessä.
Alocasia,
pieni valkoinen kerrottukukallinen jalohortensia, kukkamultaa ja yksi pelakuu
päätyivät ostoskärryyn.
Plantsussa nähtiin kevään ensimmäiset kukkivat orvokit!
Ne olivat istutuksissa narsissien kanssa, jos olisi ollut pelkkiä orvokkiruukkuja,
niitä tuskin olisi pystynyt vastustamaan.
Oli niin kiva kevätretki!
Kiitos taas Outille mukavasta päivästä ja seurasta!

Nyt on vihreää kotonakin ja kevätmieli vallalla tällaisen reissun jälkeen!
Vaikka ulkona sataa isoja räntärättejä!


Aurinkoista viikonloppua!

Viikonloppuna on hyvä aika kylvää siemeniä ja vaihtaa ruukkukukille mullat!




Marja

51 kommenttia :

  1. Ihan täydellinen puutarhapäivä on teillä ollut. Upea Viherlassila, siellä olisi kiva vierailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; no oli kyllä! Viherlassilassa pitää aina Turun-reissulla poiketa :)

      Poista
  2. Mahtavia kasveja,outoja minulle nuo muutamat.Iloinen kukkapostaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija Annikki; Vaikka mitä upeita ja hauskoja huonekasvejakin on olemassa. Niitä ei aina tule edes muistaneeksi, kun enemmän keskittyyy kaikkiin pihakasveihin!

      Poista
  3. Oi mikä shoppailutaivas ja tuollainen retkikohde!

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä retki taas kerran! 💕
    Jos asuisin lähempänä, lyöttäytyisin mukaan, vaikka kuskiksi arvon Ladyille. 😘

    VastaaPoista
  5. Ihana retki kuljettajan puutteesta huolimatta. Paljon vihreää olet nähnyt ja kivoja hankintoja tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; juu, ei siiinä mitään, pärjätään hyvin ilman kuskiakin :D

      Poista
  6. No olipa teillä huikea retki! Kaikkea ihanaa löysitte, mahtuiko kaikki autoon?? Tottakai mielen saa lady aina muuttaa, tai kuuluukin muuttaa, kun tilanne on päällä ja ajatuksia muuttavia ihanuuksia osuu kohdalle! Tuo Lassila täytyy kyllä kokea...no sinne pitää retki tehdä hyvässä seurassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiva retki oli ja kaikki saatiin sopimaan Outin tilaihme-autoon :D
      Ensi kesänä sitten Lassilaan ;)

      Poista
  7. Hauska ja virkistävä retki varmasti taas kerran! Ps. Ostin vaaleanpunaisen scillan Viherlassilasta heti, kun ne olivat saapuneet eli vielä silloin ei ollut kuin vihreät lehtitiitit. Samaan aikaan ostamani krookukset ja ruukkutulppaanit avautuivat hienosti, mutta scillalle kävi niin, että sen kukkanuput kuihtuivat ennen avautumistaan. Nyt täytyy vaan odotella mökkimaaston skillojen kukintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; Oli kivaa :)
      Tuossa nyt olivat scillat jo kunnolla nuppuvaiheessa. Saattaa olla että ne nuput eivät jaksaneet sinulla kehittyä liian lämpimissä olosuhteissa. No, nyt on lumet jo sulaneet, pian saadaan ihailla scilloja jo pihalla ja siellä teidän mökillä!

      Poista
    2. Pidin kyllä skillapurkkia, kuten muitakin sipulikasveja, öisin jääkaapissa, mutta eivät vaaleanpunaiset sinililjat silti jaksaneet minulle kukkia. Mutta olihan ne vihreät tiititkin kivat, ja nuput. :)

      Poista
    3. No, ei se sitten ollut liika lämpökään. Ehkä niiden biologisen kellon mukaan vielä ei ollut aika kukkia :)

      Poista
  8. Voi mitä viherterapiaa taas! Aivan täyrellinen päivä.
    Kattoon tänään kauppareissulla kans tuata kilpipiileaa, mutta oli nii kova pyynti, että jätin (viälä) kauppahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; Niinpä, viikon-pari pärjää taas tällä terapialla :)
      Kilpipiilea tuntuu olevan tämän kevään trendikasvi!

      Poista
  9. Onpa teilläkin ollut ihana retkipäivä! :)

    VastaaPoista
  10. A-luokan reissu, ilman muuta. Eilen iltapäivällä ajoin Raumalta Raision kautta kotiin. Mieli teki poiketa monessakin mainitsemassasi kohteessa, mutta äiti tuskin olisi jaksanut. Puutarhakierrokselle täytyy ehdottomasti mennä samanmielisessä porukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kyllä, ehdottomasti!
      Voi että olis voitu vaikka törmätä jossain tuolla, mutta tosiaan olisi voinut olla äidillesi vähän liian rasittavaa kierrellä puutarhamyyymälöissä.
      Puutarhakierroksilla tarvitaan ehdottomasti samanhenkinen ja kannustava kaveri :D

      Poista
  11. Voi että miten ihanaa, taas! Odotan näitä sinun tarinoitasi aina vaan enemmän ja enemmän! Ihana paikka tuo Lassila ja miten siellä olikin kaikkea ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia; nämä meidän retket ovat niin tarpeellisia ja vielä kun tässä lähiseudulla on vaikka mitä upeita puutarharetkikohteita!

      Poista
  12. Hui tuota runsautta!! Metsätonttu pökertyisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila; valinnanvaraa riitti kyllä :)
      Voi metsätonttua ;D

      Poista
  13. Ai vitsit! Tästä välittyi kyllä elämäniloinen puutarhamatka! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristopuutarha; juu, kiva ja ilontäyteinen reissu oli meillä!

      Poista
  14. Hieno reissu. Ajattelinkin lainata tätä ideaasi, eli koota muutaman puutarhanaisen porukan ja lähteä kukkatalokierrokselle. Varmasti virkistävää. Kiitos vinkistä. - Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A; Ehdottomasti kannattaa lähteä hyvällä porukalla kierrokselle!
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Parasta terapiaa kevätkaipuuseen. Upeita puutarhamyymälöitä, aivan kateeksi käy. Pelkästään tuollainen siementaivas saisi sukat pyörimään jaloissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; Tässä onkin viime aikoina saatu terapiaa enemmänkin, mutta ei yhtää liikaa!
      Turussa on mahtavia puutarhamyymälöitä enemmänkin, tällä kertaa ei ehditty poikkeamaan Flörissäkään (=ent. Kauppila), kun se toisella puolella kaupunkia....

      Poista
  16. Mahtavia kuvia. Ehkä loppukuussa pääsen itsekin Turkuun puutarhamyymälöihin kiertelemään. Kevättä ilmassa tänäänkin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; kiitos 😊
      Kiva, sinulla on Turun reissu suunnitelmissa!
      Kevättä tosiaan alkaa olla ilmassa.

      Poista
  17. Voi miten upeaa päivää olette siellä viettäneet. Kun saa kaveriksi toisen "puutarhahullun", niin ei tarvitse kiireessä tehdä ostoksia. Voi rauhassa viipyillä ja ihastella. Nuo magnolian ja kirsikan oksat ovat ihastuttavia. Vielä voi hankkia viherkasvejakin, kun orvokkisesonki ei ole vielä avautunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; päivä oli oikein kiva😊
      Kyllä, se on ennenkin todettu, että samanhenkinen ja kannustava kaveri pitää olla puutarharetkillä mukana 🌷
      Onneksi on viherkasvit ja leikkokukat, ettei tarvitse pelkkiä siemeniä hypistellä!

      Poista
  18. Varmasti oli virkistävä kevätretki kasvikierrosten parissa. Mielenkiintoinen paikka tuo Viherlassila, siellä olisi joskus kiva päästä käymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä; hyvä annos viherterapiaa saatiin ja Viherlassilassa kannattaa aina poiketa!

      Poista
  19. Vau mikä kevätretki!
    Mrillä ei ole tuollaisia ihanuuskauppoja, mutta terrasssakin oli aika kiva valikoima ostettavaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; huippureissu!
      Ihanuuskaupoissa saattaa olla joskus ihan liikaa kaikkea, ei melkein pysty päättämään, mitä haluaisi!

      Poista
  20. Onpa siellä kaikkea ihanaa myynnissä! Varmasti hauska retki! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiuu; paljon kaikenlaisia houkutuksia, mutta kivaa oli!

      Poista
  21. No olipas kiva kevätretki teillä :) Ihana tuo pieni sinililjanen ja halpa? Kannukasvi on ihan hirveä!! Ihania löytöjä teit ja hyvät herkut teillä ollut myös, nam. Minä rakastan tuota Bauhausia jotenkin, kiva viherosasto aina heillä. Iloista kevättä sinulle Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; oli niin kivaa!
      Kannukasvi on eksoottisen näköinen, mutta en kyllä sitä kotiin haluaisi!
      Bauhausissa on oikein hieno viherosasto!
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  22. Onpa teillä ollut taas kiva päivä yhdessä ladyjen kanssa. Paljon varmasti vastustamattomia ihanuuksia. Ihanaa kylvämisaikaa sinne!! Liisa

    VastaaPoista
  23. Oi oi.. täällä on viherpeukaloa kutittanut viimeiset viikot ihan tosissaan. Oma piha kun on kutistunut olemattomiin täällä ulkomailla, olen ostanut sipulikukkia ja orvokkeja ruukkuihin omaksi iloksi. Parilla pussilla multaa saa jo pahimman kutinan kaikkoamaan. Kaiholla katselen sinun ja muiden puutarhaharrastajien kevätkylvökuvia.. ai ai. Nauttikaa. -Ritu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritu; Oi sentään, pian alkaa orvokkiaika täälläkin!
      Keväinen mullan tuoksu on niin terapeuttista, vaikka pikkupussukastakin nuuhkittuna :)
      Kiitos ja iloista kevättä sinullekin!

      Poista
  24. Kiitos Marja seurasta. Oli oikein onnistunut reissu ja osattiin vaiks kuin hyvin :D Mua edelleen nakottaa se istutus. On vaan pakko tehdä sellainen. Ruukku vain puuttuu. Vehka ja Kultaköynnös jo onkin. Oli kyllä ihme, että pikkuiseen Aveoon mahtui niin hyvin tavaraa ja oli vain takapenkki käytettävissä :D Huhtikuussa voitas koittaa, jos retki onnistuis vielä ennen sesonkia. Alocasia ja Piilea olivat kivat löydöt. Alocasia edelleen vailla partneria...
    T: Outi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥