keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hyvää Uutta Vuotta 2016!


Tulin jo nyt toivottamaan sinulle blogiystäväni
Onnellista Uutta Vuotta.

Saattaa olla, että huomenna en enää ehdikään tänne blogistaniaan.


Kaikki ruoka- ja leipomisjutut jäivät huomiselle.
Kaupassa kävin jo tänään,
joten eiköhän kaikki kuitenkin tule ajoissa valmiiksi.


Vähän oli täällä rannikollakin jo talven tuntua,
pakkasta ja kuuraa.
Nyt taitaa olla jo lämpöasteita taas.




Tänään kastelin risuverstaalla talvea viettävät pelakuut
ja nypin samalla kuihtuneet kukat ja kuivat lehdet.
 



Pelakuita on yhteensä melkein kolmekymmentä.
Hyvin ne pärjäävät siellä kasvilamppujen valossa.
Eivät pidä taukoa kukinnassakaan.
Keväällä täytyy leikata aika rankalla kädellä,
muuten loppuu tila kesken!
Siinähän tulee taas paljon pistokkaita, 
voi sentään, mihin niiden kanssa joudunkaan!

Jaahas, ja mitä pulleroita täällä häärää?!

Ainoastaan yhdessä pelakuussa oli kirvoja.
Ei ole enää, saivat Sprutzitia niskaansa.
Ensi viikolla laitan Provado-puikot vielä kaikkiin ruukkuihin.

Yksi kukkavarsi katkesi siistimishommissa.
Se pääsi sisälle keittiön pöydälle luomaan orastavaa kevättunnelmaa.


Sunnuntaina käytiin Turussa, Bauhausista löytyi
tämä aikas upea jouluruusu.
Oli tarkoitus istuttaa se heti ulos.
Maa ehti jäätyä, joten täytyy viedä sekin 
risuverstaalle odottamaan kevättä.
Melko varmasti on tiedossa taistelua kirvojen kanssa.....





  Kauppareissulla kävin ostamassa Uuden Vuoden kimpun.
Siinä pitää perinteisesti olla tuo syreenin oksa
ja lisäksi kaikkea muuta mahdollisimman keväistä :)

 


Uusi vuosi, kuin avautuva kirja.
Emme tunne tarinaa, juonta. 
Vain elämällä päivä päivältä, 
tarina vie mukanaan seikkailuihin, 
yllätyksiin iloisiin ja haasteisiin, alati vaihtuviin.

Kaikkea hyvää sinulle Uudelle Vuodelle 2016!


Marja

20 kommenttia :

  1. Söpöjä kukkia...herkän vasleita ja hentoja. Löytyykö noin kauniita kimppuja ..oho!
    Antoisaa uutta vuotta, torilla tavataan viimeistään....ellei jo i puutarhalla tai kissakahvilassa. Kisuillekin terveyttä uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
  2. On meidän onni, että olet käynyt kannattamassa kukkakauppaa, ihana kimppu ja syreeni <3 Pelargonisi voivat kadehdittavan upeasti, kukinta on kuin parhaimpaan kesäaikaan. Ja tuo jouluruusu on juuri sellainen, jonka voisin toivoa ilmestyvän uniini. Kiitos piristyksestä <3 Ruusunmekko-blogissani on sinulle Toive, unelma ja lupaus vuodelle 2016 -haaste, mukavaa jos vastaisit siihen. Onnellista ja rakkaudentäyteistä vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista kuvista, joita vuoden mitaan saamme ihailla blogissasi. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Iloista ja onnellista uutta vuotta ja rapsutukset kaikille kisuille!

    VastaaPoista
  5. Hyvää uutta vuotta! Kaunis kimppu tuokoon onnea ensi vuodelle!

    VastaaPoista
  6. Ihanat ajatukset, kuvat ja mieltelmä uudelle vuodelle!
    Sun pelargonit ovat jo ihanan keväisiä. Ihanaa, kun kevät on ihan just täällä. :)
    Hyvää Uutta Vuotta myös Suvikumpuun!

    VastaaPoista
  7. Uudelle vuodelle toivotan Sinulle ja perheellesi paljon ihania yllätyksiä, iloista puikkojen kilinää, kasvun iloista ihmettä, mukavia retkiä, terveyttä, aurinkoa ja lempeää sadetta sopivin määrin, kaikkea hyvää ja kissoille paljon rapsutuksia ja mehukkaita myyriä!

    VastaaPoista
  8. Hyvää Uutta Vuotta sinullekkin!
    Itselläni sinnittelee makuuhuoneessa viisi pelakuuta....en raaskinut heittää niitä pois, kun ovat jo monta vuotta vanhoja. Täällä uudessa kodissa vaan on tuon säilytyksen kanssa vähän haastetta...:)

    VastaaPoista
  9. Hurmaava uudenvuoden kimppu, lupaus tulevasta kasvukaudesta!
    Ihanaa puutarhavuotta 2016 sinullekin!

    VastaaPoista
  10. Pirtsakat pelakuut ja nii kevääne kimppu. Hyvää uutta vuatta!

    VastaaPoista
  11. Ihanat pelakat ja hienon värinen jouluruusu!
    Nautinnollista Uuden Vuoden Aattoa ja Upeaa Vuotta 2016!

    VastaaPoista
  12. Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  13. Kiitos tästä ihanasta dlogista, olen lukenut juttujasi jo jonkin aikaa. Täältä löytyy ohjeet ruokaan ja leivonnaisia, käsitöihin ja puutarhaan. Ja kuvat ovat niin upeita. Hyvää uutta vuotta 2016.

    VastaaPoista
  14. Kirvat on ihan lystikkään näköisiä läheltä kuvattuina, vaikkakin saisivat pysytellä poissa puutarhaihmisten kukkasista.
    Onnellista Uutta vuotta sinulle ja runsaasti rapsutuksia kaikille kissoille!

    VastaaPoista
  15. Suloiset kuvat.
    Oikein hyvää ja menestyksellistä uutta vuotta.

    VastaaPoista
  16. Hienoin kuvin meitä saattelet tulevaan vuoteen. Kiitos Marja tästä vuodesta,
    katsotaan mitä uusi vuosi tuo mukanaan.

    VastaaPoista
  17. Ihania uudenvuoden kukkasia. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥