torstai 22. lokakuuta 2015

s.y.k.s.y.

Katselen ulos ikkunasta.
Tuuli puhaltelee irti viimeisiä koivunlehtiä ja tanssittaa niitä pitkin pihaa.
Tiaiset pyörähtelevät pähkinäautomaatilla.
Välillä vihmoo vähän vettä.
Syksyistä.

Kaunis on lokakuu ollut, sateeton.
Kaunis, auringossa hehkuva ruska, sitä ei tänne lounaisrannikolle tänä syksynä saatu.
Haavat ovat varistaneet lehtensä, koivuissa on vielä vähän ruskeankeltaisia lehtiä.
Hedelmäpuiden lehdet ovat vielä vihreitä tai paleltuneet ruskeiksi.
Tiukasti kiinni oksissa kuitenkin.

Minulla kuitenkin ihan voittaja-fiilis tällä hetkellä!
Yli kolmen viikon yskimisen jälkeen viime yönä yhdeksän tunnin yöunet ilman,
että heräsin yhtään kertaa yskimään!

Vielä näyttää siltä, että saan tämän postauksenkin tehtyä!
Ostin uuden tietokoneen ja Teekkari ehti viimeksi käydessään laittaa sen melkein kuntoon.
Osa jutuista on vielä vanhassa läppärissä, kuvia en saa pienennettyä, enkä laitettua vesileimaa niihin.
Ei se nyt niin paljon haittaa.
Viikon kuluttua Teekkari tulee tekemään loput säädöt ja asentaa puuttuvat ohjelmat.
Kyl mä sit jo käytän, kun joku ensin laittaa kaiken valmiiksi....
Tämä uusi kone on suorastaan ällistyttävän nopea vanhaan verrattuna.
Melkein pelästyy, kun kaikki aukeaa IHAN HETI!

Viikonloppuna mies sai leikattua nurmikot, kasvihuoneen sain siivottua
ja pelakuut pääsivät vihdoin risuverstaalle talvehtimaan.
Kasvarissa oli lämmitys pari viikkoa pelakuiden takia.

Kun otettiin lämmitys pois, keräsin loput tomaattitertut sisälle kypsymään.

Hyvin ovat kypsyneet sisälläkin, kun laiton niiden seuraksi pari omenaa.
Kukkasipulit ja valkosipulit edelleen odottavat istuttamista.
No, viikonloppuna.

Pallovaahteraan ei sitten tullut ruskavärejä

Tuurenpihlaja punertaa vähän

Mongolianvaahteralla on edes yritystä!

Tohtorinpäärynän hienostunut ruska

Punahattu on kaunis kuihtuneenakin

Kielon iloisen punaista hehkutusta

Lehtikaalia eivät pakkasyöt lannistaneet


 Seuraava ravintolapäivä on 21.11.
Mummun Pilkkumi avaa taas silloin ovensa.
Tiistaina tehtiin ruokalista valmiiksi, sama teema kuin viime vuonnakin.
Noutopöytä Makumuistoja mummolan joulusta.
Vähän jotain uutta, jotain jätettiin pois.
Pientä vaihtelua.
Laitan ruokalistan tänne blogiin heti, kun saan sen siirrettyä, eli viikon kuluttua.



Joulukuun 13. päivä ovat vuorossa joulumyyjäiset.
Havutöitä pitäisi jo aloitella, kaikki mehutkin loppuivat jo syysmarkkinoilla.
Mehuja siis pitää keittää, suunnitella myytävät leivonnaiset, täydentää villasukkavarastoja.
Ei kyllä ehdi syysmasentua, vaikka kuinka sataisi ja olisi harmaata ja pimeää.
Sen verran on askaretta tiedossa!



Eilinen oli erityisen laadukas päivä.
Ystävän kanssa käytiin kaupungilla kahvilla ja päivitettiin kuulumiset.
Kierreltiin vanhan Rauman putiikeissa.
Aivan ihanaa punatulkkukangasta keittiön verhokapaksi löytyi Kodinonnesta.
Enää täytyy ommella se kappa....

 Näin sadepäivänä on hyvä tarttua kutimiin.
Nämä Hiillos-sukat pitäisi saada tänään valmiiksi.
Vien ne viikonloppuna äidilleni.

Mikäs on kutoessa, kun Viiru jaksaa kannustaa.


Leppoisaa loppuviikkoa!






Marja

24 kommenttia :

  1. Nämä kuvasi ovat aina todella kauniita.
    Nyt on ollut kyllä aivan ihanteellinen syksy. Kaikki pihatyöt on saanut tehdä hyvän sään vallitessa, eikä niinkuin normaalisti sormet huurteessa.
    Kauniit sukat taas kerran ja pehmoinen, selvästi oloonsa tyytyväinen seuralainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; kiitos:)
      Lämpimiä ja aurinkoisia päiviä on tosiaan riitänyt. Kiva!
      Pehmeä ja pörheä kannustaja on niin tarpeellinen!

      Poista
  2. Reippaat kannustusjoukot :-D
    Mukava kuulla, että olet tervehtynyt!
    Tosi on, että ruskasta ei oikein saa nauttia, tosin etelärannikolla on enemmän värejä kuin lännessä, huomasin. Upeita päiviä on toisaalta ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; tänään meillä näyttävät kaikki kannustusjoukot yhtä reippailta. Sadekeli.
      Niinpä, vaikka ei ole ruskan loistoa ollut, onneksi sentään auringonpaistetta!

      Poista
  3. Hienoa, että yskä vähitellen helpottaa ja saat nukuttua kunnon yöunet.
    Ovatko nuo Hiillos-sukkiin käyttämäsi langat Gjestalilta? Kivat värisävyt. Villasukka -ryhmässä on ollut useita Raggi-langoista kudottuja sukkia ja niinpä minäkin tilasin muutaman kerän sekä Raggia että Mellanraggia (Adlibriksestä - aivan, kirjakaupasta). Katsotaan, millaista lankaa se on. Värisävyt olivat aika herkullisia.
    Täällä on tänään syksyn ensimmäinen harmaa sadepäivä. Tuntuu ihan oudolta, kun aurinko ei paista. Nyt myös tuulee sen verran navakasti, että puista putoaa lehdet. Pääsee vihdoinkin haravoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; tosiaan nyt taas kunnon yöunia muistaa arvostaa!
      Tuon punasävyisen langan ostin syyslomareissulla Tapion kaupasta, saksalaista Hot Socks sukkalankaa. Se oli kudottuna vähän liian kirjavaa minun makuuni, joten ostin lankamaailmasta samanvahvuista harmaata seuraksi. Cewec Salida on merkiltään tuo harmaa sukkalanka.
      Raggi-lankoja olen joskus ostanut Tapion kaupasta, ihan kelvollisia sukkia niistä muistaakseni tuli. Huomasin myös tuon Adlibriksen tarjouksen, nyt ei vaan ole uusien lankojen tarvetta........
      Samanlainen keli tuntuu olevan täälläkin, oikein syksyinen.

      Poista
  4. Voi miten paljon teillä on vielä tomatteja. Hienoa, että tauti alkaa talttumaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; on tosiaan kiva, omia tomaatteja riittää lokakuun lopun asti!
      Voitolla ollaan, vaikka sitkeä tauti olikin!

      Poista
  5. Iloisia asioita, olet tervehtynyt, uusi tietokone loppusilausta vaille valmis ja pelakuut talvikodissa, runsas tomaattisato ottaa loppukiriä punastuvin poskin.
    Syksy on tullut ja harmaus, mutta olihan meillä kaunis ja kuiva lokakuun alkupuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; totta, nyt on syytä olla tyytyväinen!
      Niinpä, ja kyllä syksyllä kuuluukin sataa! Varmasti vielä tulee aurinkoisiakin päiviä :)

      Poista
  6. Kiva, että olet alkanut tervehtyä. Minä vielä yskin koko ajan. Ihan on vatsalihaksetkin kipeät. Sinulla riittää kiirettä kotona niiden myyjäisten ja ravintolapäivän vuoksi. Melkoinen määrä sinulla tomaatteja. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; niinpä, kyllä sitä jo tuli yskittyäkin! Toivottavasti pääset yskästäsi vähän nopeammin.
      Nyt on askaretta tiedossa ihan omiksi tarpeiksi :)

      Poista
  7. Kauniisti olet saanut vangittua syksyn värit ja tunnelmat kuviisi. Kannustaja simahti kesken kaiken :D

    VastaaPoista
  8. Oi että on makoisan näköset unet viirukissalla. Oikein kissanpäivät! :) Syksyltä siellä kuitenkin näyttää. Täälläkin on ollur ihanan leuto syksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguu; kissat osaavat ottaa kaiken irti nukkumisestakin :)
      Kivat kelit on tosiaan ollut!

      Poista
  9. Syksyn lumoavia kuvia!
    Ja villasukkia!
    Juuri tänään pomoni kyseli villasukkien kutojaa joulumyyjäisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; kiitos!
      Villasukat ovatkin myyjäisten hittituote :)

      Poista
  10. Askaretta sulla ahkeralla aina riittää. Hienot kuvat jälleen ja söpö Viiru. Onnea uudelle koneelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; juu, aina tulee jotain askaretta keksittyä....
      Kiitos :)

      Poista
  11. Onneksi saimme aurinkoisen syksyn, tänäänkin oli vielä aurinkoinen päivä! Kohta ollaan kuitenkin jo marraskuussa, että kohta onkin jo joulu ja sitten alkaa kevät =) Ruska jäi meilläkin vaisuksi. Mukavaa, että voit paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello; Kaunista on tosiaan ollut, ruskan puutteesta huolimatta. Eipä tässä kevääseen enää ole paljon aikaa :)

      Poista
  12. Hyvä, että olet viimein parantunut! Syys- ja joulupuuhat ovat siellä hyvällä mallilla. Punatulkkukangas kuulostaa tosi suloiselta. Mummolan joulupöydästä tulee varmaan aika ihana. Vielä siellä kukitaankin paljon, kohta sitten joulukukkia, ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; no totta kyllä, yskimiskiintiö on käytetty pitkäksi aikaa eteenpäin!
      Puuhaa on tullut taas haalittua kaikenlaista. Se punatulkkukangas on kyllä aika söpöä :)
      Pian on amaryllisten aika, valkoisia kerrattuja......

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥