keskiviikko 26. elokuuta 2015

Päivistä parhaat

Oi, mikä perhospäivä olikaan eilen!
Kymmenittäin perhosia lepatteli puutarhan kukissa.
Olin kuvaamassa perhosia punahattupenkissä,
perhoset lentelivät ympärillä, siipien havinan saattoi hyvin kuulla.
Välillä ne istahtivat minun puserolleni tai hiuksiini.
Unelmien puutarhatunnelmaa.




Amiraali viihtyi hienostuneesti zinnian kukissa.




15 neitoperhoa oli parhaimmillaan yhtä aikaa kallionauhuksen kukissa.


Jollekin kelpasi punahattukin


Helminukkajäkkärä on kukkakärpästen suosiossa


Punahattu Green Envy on minun lempparini....


...vai olisiko kuitenkin tämä Pink Double Delight

Päivän persikkatilanne;
hyvin pulskistuu ja punertuu edelleen.....



Tänään ei ollut enää perhospäivä.
Muuten kyllä päivien parhaimmistoa.
Aamuseitsemältä alkoi sade.
Oikein tarpeeseen tuli.

Sade loppui puolen päivän aikaan,
jolloin  Kivipellon Saila saapui meille.
Olimme jo keväällä sopineet, että Sailan lomalla tehdään retki Vakka-Taimeen.
Tänään oli tuo odotettu päivä.
Vähän syötiin meillä ensin välipalaa ja lähdettiin Ihoden suuntaan.

Olen käynyt Vakka-Taimessa vaikka kuinka monta kertaa,
joka kerta siellä kuitenkin mykistyy kasvirunsaudesta!
Kuvaaminenkin melkein unohtuu.


Tämä on joku Anemone, 
suomalainen nimi jo unohtui, vaikka sen Vesa Muuriselta kysyinkin....
edit:
Posliinivuokko! Saila muisti :)
Tämä on ehdottomasti hankintalistalla, niin ihastuttavat kukat.
Pitääkö minun taas käydä tuolla Vakka-Taimessa hakemassa tämä posliinivuokko?
 Se Vakka-Taimi on niin petollisen lähellä, vain parinkymmenen minuutin ajomatka......
Jättikarhunputki Angelica gigas

 Kellovaivero Pieris floribunda
 
köynnöshortensia



upeita, erikoisia havu- ja lehtipuita,
niiden alla vielä erikoisempia kasveja,
loputtomiin!
punapähkinä
 tämä on joku leppä.....



 Ruskosormustinkukka (.ehkä..)

Kiinanpeikonkello


 Sarvipähkinä, taustalla perhosen toukat aterialla


Punakonnanmarja

Sailan arboretumin puuvalikoima lisääntyi ihan kiitettävästi tällä reissulla :)
Yllättävän maltilliset olivat omat ostokseni tällä kertaa,
ainoastaan kolme perennaa!

Ostokset maksettuamme Vesa Muurinen, kiireistään huolimatta,
 piti meille pienen esittelykierroksen yhdessä puutarhan osassa.
Mitä kaikkea ihmeellisiä kasveja olikaan jo niin pienellä alueella,
magnolioita, kiiviköynnöstä, sinikämmeniä, ginkgo......

Esittelen  omat ostokseni seuraavalla kerralla,
samoin kuin Sailan isoa iloa tuottaneet tuliaisetkin, joista ei sopinut kiittää.....

Saila, kiitos sinulle, oli oikein mukava päivä!


Vehreää loppuviikkoa!

 ♥

Marja

18 kommenttia :

  1. Kiitos Marja, oli niin mukava päivä! Liitelin kotiin :D

    Oliko se vuokko posliinivuokko, yksi haaveistani ja joka itää todella hitaasti...? Vakka-taimi on kyllä ihanuuksien taimisto/puisto ja olimme onnekkaita että Vesa Muurinen ehti kiireistään huolimatta meille näyttää puiston aarteita. Kuvasi ovat upeita! Tuonne palaan vielä!

    Olin niin iloinen kun sain uusia puita ja uusia ideoita mitä vielä voisin haluta, sellaisia joiden olemassaolosta en voinut edes uneksia kuten tuo kiinanpeikonkello!

    Upea perhosten leikki eilispäivältä!

    Vehreää loppuviikkoa Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; yksi kesän parhaista päivistä!
      Juu, posliinivuokkohan se on. Ja se on pakko saada omallekin pihalle, ei muuta kun taas ostoksille :D
      Jotenkin se Vesa Muurisen innostus on niin tarttuvaa ja hämmästyttävää, miten hän voi muistaa ja tietää ne kaikki kasvien nimet!
      Sinä teit kyllä hienoja ostoksia, ihanaa kun oli metsä auton takakontissa :)
      Se minun Tommolasta ostamani kiinanpeikonkello varmaan pääsee kasvamaan kirsikkapuiston toiseen accoladeen.
      Nytpä meillä on vehreä loppuviikko tiedossa istutuspuuhien merkeissä ;)

      Poista
  2. Voi, teillä oli varmasti ihana päivä!
    Sekä teillä että Vakka-taimessa löytyy niin paljon ihasteltavaa ja katseltavaa. Ja blogiystävän tapaaminen on aina niin antoisaa.
    Täälläkin sade tuli kyllä niin tarpeeseen.
    Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; kyllä meillä oli tosi kiva päivä!
      Blogiystävät ovat aivan erityisiä, ihanaa aina joskus tavata muutenkin kuin blogin välityksellä.
      Virkistävä oli sade ja nyt on onneksi taas viikonlopuksi ennustettu poutaa, oikein täydellistä!
      Kiitos :)

      Poista
  3. Ihana päivä teillä! Ystävän kanssa kauneutta ihastellessa tuntuu todella, kuin olisi pala paratiisia :)

    VastaaPoista
  4. Mitä ihanuuksia! Varmasti kiva päivä. Upeat perhoskuvat.

    VastaaPoista
  5. Voi miten hauska taimiretki teillä on ollutkaan! Itse olen haaveillut tuosta taimistosta, mutta sinne on niin pitkä matka. Heillä on kyllä nettimyynti, jota olen käyttänyt, mutta mieli tekisi nähdä luonnossa noita erikoisuuksia. No, ehkä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; taimiretket ovat niin tarpeellisia ja mukavia! Nyt oli oikein erityiskiva reissu.
      Ehdottomasti tuolla pitää käydä paikan päällä mykistymässä!

      Poista
  6. Oh, mitä ihania perhosia! Täällä pohjoisessa ei pörrää perhoset ympärillä, ihmeellistä.

    VastaaPoista
  7. Viismummoista luulee tuon olevan mukuraleppä ( tervalepästä ), ostin myös tammenlehtilepän ( harmaalepästä ) kolmisen vuotta sitten. Tuo jälkimmäinen kasvaa edelleen keskimmäisen poikani pihalla, on vähän kosteampi kasvupaikka. Mukuraleppä ei tykännyt minun pihastani ja kuoli pois. Sisarellani sama leppä kasvaa kituliaasti ( ymmärtääkseni niin kuuluukin ) ja oli vielä keväällä hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viismummoista; saattaa hyvin ollakin, ainakin ulkonäkö on varsin mukurainen!
      Taitavat olla vähän herkkiksiä kaikki erikoisemmat kasvit. Harmi kuitenkin kun leppäsi heitti henkensä :(

      Poista
  8. Voi, mikä määrä perhosia, mahtavaa! Niitä on niin mukava seurata. Punahattusi ovat upeita, tuo green envy on tosi hieno ja posliinivuokko taisi viedä sydämeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello; perhoset ovat tosiaan niin mukavia! Toivotaan, että aurinkoisia päiviä vielä riittää.
      Green Envyn ostin viime kesänä Ruotsista, onneksi näyttää viihtyvän meidänkin pihalla. Ja se posliinivuokko on pakko saada :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥