lauantai 9. toukokuuta 2015

Pieni iltakierros

Tulin toivottamaan kaikille oikein hyvää Äitienpäivää.

Töiden jälkeen tein kameran kanssa ihan pienen kierroksen pihalla.
Mustarastas lauloi sydämensä kyllyydestä kuusen latvassa.
Tuulikin tyntyi vähitellen, oli melkein lämmintä.

Jalokurjenpolvi Summer skies on avannut kukkansa kokonaan.
Näitä on myynnissä myös työpaikallani, kuten myös
hämykurjenpolvea (Geranium nodosum), jolla on todella kauniit lehdet,
kukkaa en ole vielä nähnyt, mutta sen pitäsi olla lila-rosan sävyinen.


Tänä keväänä kirsikoista rusokirsikka (prunus sargentii) ehti ensimmäisenä kukkaan.
Rusokirsikka on ollut minulla vasta muutaman vuoden, joten kukkia ei ole vielä kovin runsaasti.
Lehdet ovat puhjetessaan kauniin kuparinpunaiset ja muuttuvat kesän mittaan kauniin vihreiksi ja kiiltäviksi. Ruska on rusokirsikalla mitä huikein.


Koristekirsikka (Prunus Accolade)
Tilanne tänään illalla.


 
Tarkassa seurannassa ovat myös persikkapuun nuput :)


 Ensimmäinen kirjopikarililja on avautunut!


Kääpiöalppiruusu


Runkoruusu Crystal Palace
toistaiseksi vielä kasvihuoneen suojissa

 

Onnellista Äitienpäivää!


Marja

10 kommenttia :

  1. Viime syksynä hankin tuon Summer Skies -kurjenpolven. Kiva nähdä täällä, millaisia kukkia sopii odotella. =)

    VastaaPoista
  2. Oi, niin kaunista! Hyvää äitienpäivää myös sinne!

    VastaaPoista
  3. Tuo jalokurjenpolvi täytyy varmaan hankkia, on niin kaunis! Kauanko sulla on ollut toi persikkapuu ja milaisessa paikassa se kasvaa? Oikein hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  4. Onpa siellä jo kukat kukassa. Tuo persikkapuu olisi kiva :) Ehtiikö se tekemään satoa? Hyvää äitienpäivää tv Liisa

    VastaaPoista
  5. Onpa jo kukkaista! Tiirailin tänään omenapuiden oksia...vielä saa odotella kukkaloistoa.

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa äitienpäiväiltaa! Ihania ja herkkiä kuvia olet ottanut! Suloisia avautuvia nuppuja! Mikä persikkapuu Sinulla on (olenkohan sitä jo aiemminkin kysynyt)? Olihan se talven ulkona?

    VastaaPoista
  7. Hyvää äitienpäivää! Kaunista sellaista, voidaan sanoa, kuviesi perusteella.

    VastaaPoista
  8. Hyvää äitienpäivää Marja! Ihania kasveja sinulla jälleen, kuten aina. Tuo kääpiöalppiruusu on hirmusöpö, katselin sitä taimistolla tänään, oli vaaleankeltainen versio myös. Ihanaa kun tuo accolade pian kukkii! Ihan unelma!

    VastaaPoista
  9. Pikarililja on ihana! Miksiköhän mun pihallani ei ole niitä ollenkaan?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥