lauantai 18. huhtikuuta 2015

Purnauskis ja supermessut

Tampereella käytiin tänään.
Kissakahvilassa.
Kissanrapsutuskiintiötä täyttämässä.

Onneksi myös täällä kotona riittää rapsuteltavia.

Melkein meinasi taas tee ja kakkulajitelma unohtua.
Niin valloittavia ovat nämä kissakahvilan asukkaat.

Hyvissä ajoin ennen seuraavaa Tampereen matkaa pitää muistaa taas tehdä pöytävaraus.



 






 



Asukkaiden omaa taidetta.

Ja juuri viime viikonloppuna tapetoitiin täällä kotona eteisen ovenpielet.
Nipsulla joskus hermo petti kun henkilökunta ei aukaissut ovea riittävän nopeasti.
Silloin mentiin vaikka läpi seinän.
Onneksi hänkin käyttää nykyään jo kissanluukkua, kuten muutkin kissat.

Nyt vasta tajuttiin, että meidän olisi vaan pitänyt kehystää ne riekaleiset tapetit
siinä oven pielessä.
Taidetta se oli.
Ihan selvästi.


Ai niin.
Supermessuillakin käytiin samalla reissulla.
Puutarhamessuilla.
Ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia messuille menin.
Siitä huolimatta kysyin mieheltäni tässä kohdassa, A-halliin astuessamme, 
että missä ne puutarhamessut ovat.
Ei  vastannut ensinäkymä mielikuvaani puutarha-aiheisista messuista.
Näkymä hallin toiselta reunalta vähän paransi tilannetta.
Yleiskoristelua ei ollut.
Muutama patio-osasto ja parveke.
Kaikenlaisia puutarhaan liittymättömiä tuotteita oli vähän liikaa.
Hollantilaisia juurakoita ja sipuleita.
Leikkokukkia, mansikoita.

Onneksi myös muutama kotimainen perennataimisto oli paikalla.
Tommolan tilan ständiltä ostin narsissivuokon, sinikämmenen ja keltakielokin.
Lemunkartanon puutarhan osastolta luomuyrtin taimia.
Puutarhahanskoja 5 paria kympillä.
Pyynikin munkkeja 6 kpl kympillä. 
Ihan tyhjin käsin ei tarvinnut poistua.

Parvekkeet aika suomalaiskansallisen askeettisia

yrttien suosio tuntuu jatkuvan

Oksasen puutarhan yrttejä

niittysiemeniä
Tässä häiritsi eräänlainen keskeneräisyys.
Tuijien mustat saavit ja kuusen taimen verkkopaakun olisi voinut jotenkin naamioida.
Vaikka säkkikankaat ympärille ja päälle sammalta metsästä.
Tai jotain.

Värikkäin nurkka
 

 
 



Vappukukkia!






 Käsilaukkuistutukset.
Hauska idea.
Hintakaan ei jää varmasti kenellekään epäselväksi. 
   
 
 Kiva mehitähtiamppeli.

Tukholman kuvia Zetas´ista on vielä varastossa.
Ostokset ovat kasvihuoneessa odottamassa, illalla kävin kastelemassa ja
tarkistamassa, että heillä oli kaikki hyvin.
Seuraavassa postauksessa tulossa ostosten esittelyä myös.

Se yksi sukkaohjekin on työn alla.

Huomenna on työpäivä.
Oli kuulemma jo tänäänkin ollut ihan mukavasti vipinää puutarhalla.
Sielläkin on vaikka mitä uusia ihanuuksia.
Kunhan ehdin kuvaamaan, esittelen heti täällä!

Iloista sunnuntaita sinullekin!


Marja

34 kommenttia :

  1. Jaa-a. Täytyy sanoa, että nuo mallialueet tms. eivät oikein iskeneet. Liian kolkkoa tms. Tykkään romanttisemmasta. Nuo kissat sen sijaan ovat aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; ihan totta, aika askeettista oli messuilla!
      Kissat ovat aina niin valloittavia :)

      Poista
  2. Hurmaava kissakahvila ♥
    Messuantimista hauskimmat mehiamppeli ja pillimukin vappukukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matonkude; aivan ihana keksintö on tuo kissakahvila!
      Tuo mehiamppeli on kyllä ihan toteuttamiskelpoinen idea.

      Poista
  3. Toivottavasti oli hyvät messut Tampereella. Kävin itse viime viikolla ensi kertaa taimistolla katsastamassa tilanteen, kevään istutuksiin. Tukholman kuvia odotellessa. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Tiainen; ihan sellaiset perusmessut......
      Tästä se kevät alkaa, taimistoillakin:)
      Kiitos!

      Poista
  4. Kissakahvilan asukkaat ovat kyllä ihanan hellyttäviä! Täytynee poiketa siellä joskus.

    Messuilla oli kyllä tuo askeettisuus hyvin esillä. Pienellä vaivalla olisi saanut näyttävyyttä ja rehevyyttä. Ainakin itse tunsin messut lähinnä tankkausmessuiksi. Sain vetelehdittyä ja puutarhapuolen ainakin kolmeen kertaan kierrettyä ja matkailu- ja erämessut läpikäveltyä reippaassa kahdessa tunnissa, siitäkin osa meni kirjojen katseluun ja valikointiin sekä teepaussilla. Yrttejä kyllä oli, niiden suosio ei tunnu laantuvan, appelsiinitimjamia ajattelin että voisin ostaa, mutta en sitten kuitenkaan, mulla on sitruunatimjami ja tykkään siitä. Oksasen puutarha Kangasalta on tehnyt hyvää työtä yrttien ja salaattivalikoiman laajentamisella ja tuomisella kauppoihin. San tankattua perennoita Tommolasta ja pioneita Pionienkodista, olin tyytyväinen, muuten messut olivat aika tyhjät. Sitä jaksan kyllä ihmetellä, koska puutarhaharrastajien määrä on lisääntynyt ja pihasta ainakin kesäaikaan on monelle muodostunut toinen olohuone, telkkarisssa ja lehdissä on kaikkia kivoja vinkkejä pihan laittoon. Johtuneeko tuo vaatimattomuus korkeahintaisista ständipaikoista, varmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Tukholman messujen jälkeen tuntuvat nämä kotimaiset messut kyllä askeettisilta. Jotain löytöjä silti aina näiltäkin tekee....
      Luulisi toisaalta, että jos ostaa kalliin paikan, niin siihen kannattaisi sitten panostaa sitäkin enemmän, aina ei se panostus ole edes rahasta kiinni!?

      Poista
  5. Kissakahvila - kuulostaapa mahtavalta. Enpä olekaan kylästellyt tuollaisessa paikassa. Pitää ilman muuta laittaa korvan taakse tämä vinkki. Mutta mahtavia tyyppejä sinulla on kotonakin. Wautsi, mitä taidetta!
    Messujutuista huomaan, että tuo mehupillien käyttö taitaa olla in tai samaa oli esillä myös Turussa:
    http://www.oliaika.blogspot.fi/2015/04/terkut-turun-piha-puutarha-messuilta.html Tuota laukkuidistä voisi vaikka kokeilla...kukat ovat jo kerenneet kasvaa saappaissa ja muissa jalkineissa, no...koreissakin, matkalaukuissa, mutta ei selkeästi käsilaukussa. Miksi ei. Tällainen istutus on ainakin helppo siirtää paikasta toiseen. Kaunis on tuo mehitähtipallukkakin. On ilmeisesti juuripaakku vaan peitelty sammalella. Ryhmänäkin olisi aika kiva. Kastelu taitaa olla sumuttelua lähinnä, mutta miten kestää rankempaa sadetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titta; kissakahvilaan pitää poiketa aina Tampeteen reissulla..... Persoonallisia tyyppejä on kyllä kotonakin!
      Nyt on näköjään keksitty ne mehupillit :)
      Jossain paikassa tuo käsilaukkujuttu on varmasti ihan hauska.
      Riittävästi vaan narua mehitähtipallukan ympäri, niin kestää sadettakin. Ehkä.

      Poista
  6. Kuulosti vähän valjuilta messuilta.
    Mutta tuossa värikkäässä nurkkauksessa oli hauskasti laitettu laatikoita kuormalavojen väliin. Ja nuo laukkuistutukset ovat pirtsakoita. Myös vappukukat pilleineen on helppo toteuttaa ja mehitähtiamppeli on myös kaunis.
    Mukavia työpäiviä ja nauti kasvihuoneen tuoksusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; valjut olivat messut kyllä.
      Ne kuormalavojen laatikot olivat ihan kiva idea.
      Kiitos! Kasvihuoneen tuoksu on ihan parasta!

      Poista
  7. Hienot kuvat Purnauskiksen söpöläisistä. Ja näit tuon Elviksen näyttelynkin, kivaa.
    Puutarhamessut oli mielestäni kaikkien aikojen surkeimmat Tampereella. Mun käsilaukku poistui juuri käytöstä ja olin suunnitellut siihen istutusta, oli kiva nähdä kuvistasi, että hauskahan siitä varmasti tulee. Mulla on nuo käsilaukut mennyt ohi messukäynnillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko; ihania ovat Purnauskiksen söpöläiset! Todella hieno oli myös taidenäyttely!
      Nyt vaan tekemään käsilaukkuistutusta!

      Poista
  8. Taatusti nuo messut näyttivät valjuilta ruotsalaisten versioiden jälkeen. Olen käynyt muutaman vuoden ajan Helsingin kevätmessuilla ja hissukseen alkaa tuntua, että nekin kaipaavat uusiutumista. Varmasti standit ovat kalliita, mutta toisaalta pihoihin ja puutarhoihin investoidaan nykyisin merkittäviä summia rahaa. Luulisi, että kannattaisi panostaa vuosittaisiin messuihin vähän enemmän. Ja se normaali messulipun hinta 18 euroa on aika korkea antiin nähden (tosin en tiedä, mikä on Turun tai Tampereen messulippuhinta).
    IHANIA kissoja, jokainen erikseen ja kaikki yhdessä. Kiitos herkullisista kuvista, ehkä sitä jossain välissä saan itseni Purnauksikseen kisuja katselemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; ihan totta kyllä! Luulisi, että jos hankkii kalliin paikan, yrittäisi sitten panostaa siihen sitäkin enemmän! Tampereella messuilla maksoi 14 euroa ja parkkimaksu oli 5 euroa. Vähän tuntui ettei ihan saanut rahoille vastiketta......
      Kissakahvila oli kyllä ihan pääsymaksun (5euroa) arvoinen :)

      Poista
  9. Ihastuttavia kisuleita siellä kahvilassa. Olisihan se kiva käydä puutarhamessuilla, mutta turhan kaukana olivat. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kissakahvila on oikein hurmaava paikka! Paljon et menettänyt, vaikka et messuille päässytkään.....

      Poista
  10. Terveisiä Pirkkahallista ja sieltä puutarhaosastolta. Ihan samoin sanoisin minäkin, jotenkin vaisua oli ainakin juuri tuo puutarhapuoli.
    Kamerani sai ihan rauhassa maata laukkuni pohjalla, toki jotain tietysti tuli ostettua ja aika näyttää miten ostoksissani onnistuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos! Valjua oli, mutta siitä huolimatta aina löytää jotain ostettavaa.....

      Poista
  11. No olipas laimea sisääntulo. Jotain kivoja yksityiskohtia sentään olit saanut kameraasi vangittua. Mukavaa huomista työpäivää, täytyypä yrittää tulla moikkailemaan joku kerta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; no niin oli!
      Kiitos! Toukokuun puolivälistä alkaen on valikoimat parhaimmillaan! Tervetuloa käymään :)

      Poista
  12. Minäkin kävin tänään messuilla. Oli kyllä aika laimeaa, ihan samoja juttuja minäkin näköjään kuvasin. Muutamat tiikerililjan juurakot ostin, kun olen naapureilla nähnyt niitä jo vuosia. Ja puutarha- sekä käsityökirjoja lähti mukaani.
    Kävimme myös Kissakahvilan ovella, mutta sehän ei ollutkaan tänään auki. No tiedänpä osotteen seuraavaksi kerraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; laimeaa oli, sivuutin näköjään sujuvasti kirjanmyyntiosaston, en huomannut sitä lainkaan......
      Kissakahvila on tosiaan sunnuntaisin suljettu.

      Poista
  13. Tuota sammal-mehitähtipalloa ihailinkin jo jossain toisessa blogissa:. Pitää ehdottomasti ottaa sellainen työn alle :)

    Siellä on taas ilmiselvästi ollut kahvittelemassa meidän Hiltusen Mansen-serkkuja,kun niin on samanvärinen turkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; tuo mehitähtipallo on varmaan aika helppo toteuttaa, sammalta vaan juuripaakun ympärille.
      Saattoi hyvinkin olla Hiltusen sukulaisiakin, vaikka nuo kahvilan kissat ovat eri puolilta Suomea kotoisin....

      Poista
  14. Voi mitä kissaihanuuksia! Oliko leivoksissa kissankarvoja :) Nauratti tuo kissojen taideteos! Turhaan tosiaan ehostitte kotianne! Ihanaa, odottelen yhä niitä ostoksiasi ja tietysti kuvia työpaikaltasi! Messuillakin oli mukava käydä mukanasi, kiitos kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; niin ihania olivat nuo kaikki kissat! Enpä huomannut oliko leivoksista karvoja, niihin on jo niin tottunut kotona......
      Juu, ihan turhaan tapetoitiin!

      Poista
  15. Huikeat kuvat Ulriksdahlista edellisessä postauksessa, kiitos niistä! Ja söpöisiä kisukuvia Tampereelta. Pitäisiköhän näiden kotimaisten puutarhamessujen järjestäjien tehdä opintomatka Tukholmaan? Ei kovin vaikuttava sisäänkäynti tuon kuvasi perusteella :) Kiva, että olet päässyt hyvin työrytmiin kiinni; nyt se on varmaan helpompaakin, kun polvet ei prakaa. Hauskaa ja aurinkoista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; kiitos ja ole hyvä :)
      Ne kissat ovat niin hurmaavia!
      Jotenkin siellä Ruotsissa vaan ostan panostaa paljon enemmän.
      Vähitellen päivärytmi taas muotoutuu ja polvet tosiaan toimii niin hyvin!
      Kiitos samoin!

      Poista
  16. Kiitos runsaasta kuva-annistasi. Olisi pitänyt meidänkin lähteä Tampereelle, nyt onlisi matkakin ollut lyhyempi. Ehkä ensi kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; kiitos! Ei tullut suurta vahinkoa, vaikka teiltä jäivätkin messut väliin;)

      Poista
  17. Olen kuullut tuosta kissa-kahvilasta!!
    Näyttää hurmaavalta paikalta ja ihanat kisut!!
    Ja puutarhamessuilla vilskettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; oikein hurmaava paikka on kissakahvila ja niin ihanat kissa-asukkaat siellä!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥