torstai 26. helmikuuta 2015

Helmikuun puutarhakuva ja kevätkierros puutarhassa

Parin päivän kuluttua alkaa maaliskuu,
niinpä nyt on helmikuun puutarhakuvan aika.

Helmikuuta saavat  edustaa jouluruusut,
jotka urheasti ovat nostaneet kukkavartensa jään ja lumen läpi.


Maaliskuu on ensimmäinen virallinen kevätkuukausi.

Eilen ja tänään oli jo mukavan keväinen ja lämmin päivä.
Välillä aurinkokin kurkki pilvien lomasta.
Niinpä Ruusa aloitti virallisen valvojan ja puutarhaesittelijän pestinsä
jo näin helmikuun puolella.

Ruusan kanssa aloitettiin pihakierros talon päädyn varjopenkistä,
 jossa jouluruusujen lisäksi pälvipaikasta kurkistelivat 

metsäalppikello (soldanella montana),
joka viihtyy varjoisassa tuoreessa kasvupaikassa.
 Ikivihreiden lehtien keskeltä nousevat alkukesällä kukkavarret, 
joissa on sieviä violetinsinisiä, nuokkuvia, ripsureunaisia kellokukkia

syysmaksaruoho
tarkempaa lajiketta en tiedäkään, olen ostanut tämän kukkivana johonkin syysistutukseen ja
myöhemmin vaan tökännyt sen tuohon kasvamaan.
Tummanpunaiset lehdet ja kukat sillä kuitenkin on.

Adalmiina-atsaleassa on jo komeat silmut.
Muilta osin varjopenkki olikin vielä lumen peitossa.


Perhoskukkapenkissä kasvaa tämä pikkuinen
sinikartiokuusi (Picea glauca Sander's Blue)

Varjostusverkon laitoin tänään suojakseen

Melkein kokonaan on lumen peitossa vielä perhoskukkapenkkikin.
Kivireunan vieressä posliinirikon (Saxifraga x urbium 'Variegata') ympärillä alkaa olla jo sulaa.

Purppuraovokki (Viola labradorica)

 Kasvihuoneen eteläpäädyssä persikkapuu näyttää olevan hengissä!


Helmipensaan  (Exochorda × macrantha ´The Bride´)
nuput ovat jo valmiina

 Myös kasvihuoneen seinustalla kasvaa Adalmiina-atsalea

  Maariankellot (Campanula medium) persikkapuun juurella

  Ruusutarhassa on vielä lunta, vaikka taustalla olevassa metsikössä näyttää ihan kesäiseltä jo.
Ruusupenkkiin istutettiin syksyllä paljon kukkasipuleita.
Vielä ei näkynyt piipan piippaa.....

Etupihan pikkuhavualueella lumi on sulanut jo havujen päältä.
Viikonloppuna pitää levitellä varjostusverkot.
Kääpiömustakuusi (Picea mariana ´Nana`)

Lamoalppiruusu Scarlett Wonder on yllättäen hengissä......

Atsalea Ruususen uni pitää seuraa pikkuhavuille

Lewisioilla on jo kurkistusaukko

Löytyi ensimmäiset piipatkin!
Narsissit ovat murtaneet jään!

Muutaman päivän päästä löytyy varmasti jo paljon lisää kevään merkkejä.
Ellei satu tulemaan taas lumisadetta.....




Marja

36 kommenttia :

  1. Olipa kiva tieto, että persikkapuunne on selvinnyt ekasta talvestaan. En ole pitkään aikaan päässyt mökille kurkkaamaan meitin puun tilannetta, mutta jossain vaiheessa talvella siellä käydessäni näytti ainakin ihan ok:lta. Samaan mäkeen istutettu pikkusyreeni näytti myös ihan terhakalta ja mitkään elikot eivät olleet (ainakaan vielä) syöneet sen oksia, runkoon laitoinkin sellaisen muovisuojan syksyllä. Orvokintaimeni odottavat koulintaa, käsi ei ihan vielä ole siihen valmis...toivon mukaan sinun polvesi sen kun notkistuu päivä päivältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; oli tosiaan riemastuttavva, kun vihdoin pääsin rämpimään sitä persikkapuuta katsomaan, että ihan hyvinvoivalta näytti! Mun pitää nyt viikonloppuna laittaa uusi suoja pikuusyreenille, Onni on taas käynyt kynsimässä sen entisen pois. Kuriton kakara!
      Oi, toivottavasti käsi toipuu pian koulintakuntoon, etteivät orvokit ehdi kasvaa liikaa ennen koulimista!
      Juu polvi notkistuu ihan kiitettävästi, vaikka välillä jotenkin tahtoo jo se jumppakin unohtua.....

      Poista
  2. Ihania kevään merkkejä Suomesta! Terveiset Kaliforniasta, olemme kierrelleet täällä pari viikkoa. Täällä on kevät, narsissit kukkivat. Valtavasti kirsikka- ja luumupuita sekä magnolioita kukassa. Silti kukkivat myös monet kesäkukat: ruusut, päivänliljat, unikot ja monet muut. On meidän neljän erilaisen vuodenajan ilmasto parempi. Silti on ollut ihanaa täällä auringossa. Kevätterveisin Ulla (muutaman päivän kuluttua taas kotona Espoossa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; vai oikein Kaliforniassa, siellä auringon alla on varmasti erilaiset maisemat näihin täkäläisiin verrattuna!
      Nyt teillä on mukavaa kun tulette kotiin, niin taas on uusi kevät edessä :)

      Poista
  3. Persikkapuu! Ounou. Oispa mullakin. Siellä on kevät jo paljon pidemmällä. Täällä on vain lunta ja lunta. Yök.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; Ekaa tqalvea oli persikkapuu tuolla pihalla, keväistä kukintaa tässä nyt odotellaan....
      Täältä rannikolta yleensä lähtee nuo vähät lumet aika nopsaan.
      Kyllä ne sieltä teiltäkin muutaman viikon kuluessa vähissä ovat!

      Poista
  4. Meillä helmikuun kuva olisi lunta, lunta ja sitten vielä lunta kasoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; siellä on sitten talvimaisemat vielä. No, ensi kuussa näyttää jo ihan toisenlaiselta :)

      Poista
  5. No, teilläpä on kevät pidemmällä kuin meillä (toteaa kateellisena). Suloisia ovat lumen seasta nousevat hennot kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma; juu, aika pitkällä ollaan tällä hetkellä, toivottavasti ei tule takatalvea meillekin......

      Poista
  6. Upeita kevään merkkejä. Ehkä täällläkin jotain pilkistää, jos tarkemmin tutkii. Toivottavasti syksyn sipulit jaksavat ponnistaa keväällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; kyllä niitä kevään merkkejä löytyy, kun sinnikkäästi jaksaa etsiä....
      Aikas varmoja ponnistajia sipulikukat yleensä ovat, onkin ihan hyvä, että pysyttelevät vielä mullan alla muutaman viikon :)

      Poista
  7. Ihania kuvia. Kyllä tuo lasketaan mielestäni jo kevääksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; kiitos! Niin minustakin, ihan selvästi on kevät!

      Poista
  8. Voi kuinka herkkä tuo metsäalppikellon lehti onkaan!
    Ja Helleborus jo nupulla! Ihana!
    Nauti viikonlopusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; niinpä ja ne kukat ovat niin herttaisia sitten keväämmällä!
      Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Ihanan keväistä! Kiitos pihakierroksesta! Ihania kasveja myös, minun on tehnyt jo pitkään mieli ostaa yksi pieni atsalea. Suosittele mieluusti jotain jos ehdit ja jaksat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; mukavan keväistä on taas täälläkin, kun se lumi häipyi!
      Atsaleat ovat tosiaan suloisia ja helpompia kasvattaa kuin alppiruusut, viihtyvät aurinkoisemmassakin paikassa.
      Voisin tehdä postauksen mun lemppariatsaleoistani tässä lähipäivinä.....

      Poista
  10. Kyllä Suvikummussa on kevät paljon pitemmällä kuin täällä. Ei näy nuppuja, eikä lehtiä, silmuja en ole vielä tarkistanut. Ei pääsee kahlaamaan lumessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maatuska; voi että, teillä on ihan talvi vielä.....koittaa se kevät sinnekin :)

      Poista
  11. Voi miten kivoja kevään merkkejä teillä jo näkyy. Esittelen huomenna meidän surullisen tilanteen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; no voi sentään, teillä taitaa olla lunta siellä vielä enemmänkin.....

      Poista
  12. Vuoden parhaat ajat alkavat olla käsillä. Tosin teillä on huomattavasti keväisempää, kuin täällä. Nuo silmukuvat ovat aivan ihania. Jokainen silmu pullollaan lupauksia ja odotusta. Mukavaa viikonvaihdetta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; ihan totta, nyt kun muistaa nauttia täysillä joka päivästä!
      Nyt on taas ollut muutaman päivän pilvistä ja sumuista, ei ollenkaan niin keväisien tuntuista. Lintujen meteli on kuitenkin yltynyt jo selvästi ulkona, ihan titityytäkin jo kuulee.
      Kivaa viikonvaihdetta sinullekin!

      Poista
  13. Jo mukavan pulleita silmuja pensaissa. Omaa pihaani pääsen huomenissa tutkimaan, josko löytyisi muutakin kuin lumihankea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Jylhä; siellä pullistuvissa silmuissa se tuleva kesä jo odottelee! Toivottavasti löydät mukavia sulapaikkoja :)

      Poista
  14. Ajatelin huomenna tehdä meidän mäellä myös kierroksen, pälvipaikoilla. Teillä kevät on jo pitkällä, silmut kovasti turvonneet ja piippokin uhmannut jäätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; niistä pälvipaikoista voi jo löytyä vaikka mitä mukavaa :)
      Mukavasti on kevät edennyt, vaikka varjopaikoissa vielä on luntakin ihan tarpeeksi!

      Poista
  15. Kovin on erilainen vaihe vielä meillä päin. Lunta, lunta ja lunta sekä liukkaita katuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku; siellä täytyy vielä tovi odotella ekoja piippoja!

      Poista
  16. Siis persikkapuu? Aivan upeaa :) Ihanaa, että teillä on jo kevät noin pitkällä ja näyttää lupaavalta jo nuo kasvien kurkistelut sieltä lumen seasta. terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; juu, persikkapuu! Viime keväänä ostin ja ekasta talvesta on ainakin selvinnyt. Keväällä täytyy muistaa käydä pölyttelemässä kukkia, jos ihan satoakin saataisiin :)
      Pälvipaikkoja alkaa jo mukavasti löytyä!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥