sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Helmikuu ♥


Helmikuu

Olipa ihana herätä helmikuun ensimmäiseen aamuun.
Ulkona oli oikea talvi.
Yön aikana oli satanut paljon uutta lunta!
Minusta talvella kuuluu olla lunta.
Mitä enemmän sen parempi!
Kevät tulee sitten aikanaan kun on kevään aika.
Juuri nyt on aika nauttia talven kauneudesta.
Tuskin maltan odottaa niitä helmikuisia auringon timantteja hangilla.
Kunhan nyt pysyisi pieni pakkanen, että hanget säilyisivät.....

Olkkarin pöydällä kuitenkin pieni aavistus keväästä

 Ulkona on niin hiljaista, rauhallista, valkoista.

Vanha riukuaitakin sai valkoisen kuorrutteen

Pehmeä lumipeitto suojaa puutarhan kasveja pakkaselta ja keväisen auringon polttavilta säteiltä.

Näkymä keittiön ikkunasta.
Ei hassumpi.

 Lauantaina kävin kaupungilla.
Kukkakaupasssa.

Keltaisia freesioita, jaloleinikki ja mantelin oksa.
Kauniita ja herkkiä.

  
 


Tulppaanejakin.
Itse ostettuja ja saatuja.
Nytpä olikin hyvä testailla uutta led-valaisinta
 (linkistä näet millaisen valon hankin)

Tehokas tuntuu kyllä olevan, mutta käyttö vaatii vielä opettelua kyllä.
Mukana oli myös kaksi värilämpötilan suodinta.
Hyvä asia on myös, että valo toimii sekä verkkovirralla, että akuilla.
Akkuja en hankkinut, ainakaan vielä, sillä kotona on pistorasia aina lähettyvillä.
Jalusta pitäisi kuitenkin vielä hankkia,
sillä valo on aika raskas kannatella käsikahvasta. ainakin pidempiä aikoja.
Opettelu jatkuu......

Hurmaavaa helmikuuta!



Marja

31 kommenttia :

  1. No juu, tässä on viikon mittaan kiristyviä pakkasia luvassa...
    Hmh. Eipä siitä sen enempää.
    Kaunis manteli-tulppaani-juttu!

    VastaaPoista
  2. Saila; no juu, tiedetään, että et oikein tykkää talvesta......mutta on tuo lumi niin kaunista, kunhan häipyy ajoissa, viimeistään maaliskuussa.
    Tuo mantelioksa oli pakko ostaa, maksoikin vaan pari euroa :)

    VastaaPoista
  3. Mantelinoksasi on hurmaava, oikein keväinen. Tykkään myös kimaltavista hangista, mutta jotenkin tämä lumi nyt jo tälle vuodelle silti riittäisi! Voisin suosiolla luopua hiihtelyistäkin ja ottaa kevään täysillä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko; kauniisti kukkii manteli vieläkin tuossa pöydällä :)
      Kuukauden kuluttua voi alkaa olla vähitellen toivoa keväästä. Helmikuu on vielä niin talvikuukausi.
      Paitsi silloin voi jo kylvää kaikenlaista kevättä varten. Ehkä sinunkin kannattaisi kuitenkin vaikka vaan pari kylvöstä tehdä......

      Poista
  4. Mantelin oksa on todella viehkeä. Kun kohdalle osuu, niin onhan tuollainen hankittava.

    VastaaPoista
  5. Hurmaavaa helmikuuta myös sinulle! Luminen talvi on ihana. Juuri sellainen sen pitää ollakin.

    VastaaPoista
  6. Hurmaavaa helmikuulta sinullekin! : )
    Kaunista lunta ja kauniita kukkia! Pitääkin mennä katsomaan löytyykö meidänkin kukkakaupasta mantelinoksaa, sehän onkin tosi kaunis!
    Ja toistakin ostettavaa aloin harkita, tuota led-lamppua! Tai itse asiassa sitä olen tuumaillut jo jonkin aikaa, Kamera-lehdessä oli sellaisten taskulamppumallisten vertailu, ja sellaista olen vähän mietiskellyt. Pohditko sinä sitä mallia ollenkaan? Kyselen, kun en oikein tiedä mithin päätyä. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa; kiitos :)
      Minulle on joskus tullut kameralehti, nyt ei enää moneen vuoteen, joten en ole siihen vertailuun tutustunut. Itseasiassa minulla ei ole edes mielikuvaa, millaisia ne taskulamppumalliset ovat. Käytin aikani lisävalona ihan tavallista kirkasvalolamppua, aika paljon oli siitäkin jo apua, mutta sitten päätin, että pitää hankkia kunnollinen valaisin. Katselin Verkkokaupan sivuilta eri vaihtoehtoja ja luin siellä olleita arvosteluja eri lampuista. Sitten vaan jotenkin päädyin tuohon valitsemaani lamppuun. En niistä oikeastaan ymmärrä melkein mitään, mutta pidin yhtenä tärkeänä juttuna sitä, että tämä toimii myös verkkovirralla. Ne akut ovat aika kalliita ja niitä joutuisi sitten aina lataamaan. Aika lailla ilman asiantuntemusta tuon lampun ostin, mutta ihan hyvältä se vaikuttaa tällaiseen harrastelijakäyttöön.

      Poista
    2. Kiitos Marja! En ymmärrä minäkään, mutta mieli tekisi kokeilla, ja siksi on kiva kuulla vinkkejä. Superasiantuntijoiden vinkit eivät välttämättä aina ole niitä parhaita harrastelijalle, kun saattavat antaa valtavan painoarvon jollekin sellaiselle piirteelle, joka ei harrastelijakäytössä tule relevantiksi ehkä ikinä.
      Verkkovirta on hyvä vinkki. Pidän muutenkin mielessä tämän sun lampun ja koitan tutkailla sen pohjalta asiaa!
      Kiitos kivasta keskustelusta! : )

      Poista
    3. Oikeassa taidat olla ihmettelyinesi: nuo taskulamppumallit taitavat olla ns. valomaalailuun tarkoitettuja, eli eivät varmaan ajaisi samaa asiaa kuin tuo sinun ostoksesi, johon nyt taidan kohta hurahtaa minäkin... :)

      Poista
    4. Juu, ihan itsekseni ihmettelinkin, miten taskulampun kokoisella valaisimella pystyy saamaan aikaan riittävästi valoa....
      Tuo minun lamppuni valaisee kyllä ihan riittävästi, siinä saa sitä valotehoa säädettyäkin, oikein kaukosäätimellä, joka on kyllä niin pieni, että ihmettelen, etten ole sitä vielä hukannut jonnekin.
      Tänään tilasin Verkkokaupasta jalustan valolle, maksoi 35 euroa. Kerron sitten kun saan sen, oliko kannattava hankinta.....

      Poista
  7. Kukat oli niin suloiset! Hyvät valinnat! Nyt sinne tuli sitten lunta kuten toivoit, hyvä juttu. Täällä myös tupruttaa ja kunnolla kokoajan. Hyvä pakkasia ajatellen kun niitä kuitenkin aina helmikuussa tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; vähän pitää sisälle hankkia muistutusta keväästä, vaikka ulkona hanget sen kun kasvavat. Lisää lunta sopii tänne vielä hyvin, saisivat kaikki pikkuhavut hyvän suojan, ettei kevätaurinko pääsisi polttelemaan.
      Muutama aurinkoinen pakkaspäivä helmikuussa olisi ihan tervetullut :)

      Poista
  8. Olen kanssasi samaa mieltä, talvella kuuluu olla lunta ja mitä enemmän sen parempi :) Taitaa olla suksikaupoille lähtö nyt tosi ajankohtaista, mulla kun ei oo sen koommin suksia kuin monojakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; juu, ei muuta kun suksikaupoille! Mulla olis kyllä sukset, mutta tänä talvena täytyy nyt tyytyä vaan potkukelkkaan ;)

      Poista
  9. Ei huano, mut nyt piisais, lumi nimittäin! ;)
    Kauniit kukat, etenkin tuo kelta-valko -juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; meille sopii vielä hyvin lisää lunta :D
      Kelta-valkojuttu on sellainen kivan keväinen .

      Poista
  10. Oi, miten ihania kukkia ja vielä mantelinoksa.

    VastaaPoista
  11. Tulee sellainen vanhan ajan ajatus, että kun on kunnon talvi tulee kunnon kesäkin, toivotaan näin :) Ihana freesia, tuoksu tulee melkein tänne saakka, lapsuuden ihanuuskukka kukkakaupassa. Sen tuoksu tuli ovella jo vastaan, herkät tulppaanit. Hurmaavaa helmikuuta Sinullekin! Taidan lähteä myös suksikaupoille perinteisiä ostamaan, luistelusukset jo onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; toivotaan, että näin on, kyllä tuo talvi nyt saisi jatkua ihan koko helmikuun, sitten maaliskuussa voisi vähän alkaa keväistyä.....
      Minäkin muistan freesiat jo lapsuudesta, ne olivat silloin hyvin hienoja ja arvokkaita!
      Minullakin on ihan vaan perinteiset, luisteluhiihtoa en edes osaa, enkä varmaan edes oppisi! Muutenkin tykkään sellaisesta hiihtelystä kaikessa rauhassa ja sellaisessa paikassa etten ole kenenkään jaloissa. Aika tasaista maastoa myös pitäisi olla, kaikki pohjoisen mäet ovat ihan järkyttäviä!!

      Poista
  12. Minä kyllä tykkään, että talven kuuluu olla talvi, kun kerran satumme omaamaan nämä neljä vuodenaikaa. Kaunis koskematon hanki ja lumiset puut ovat mielestäni kauneinta talvessa. Kauniit kukkakuvat, jotka tuovat omalta osaltaan jo viestiä lähestyvästä keväästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokkolan; ihan totta, neljä vuodenaikaa ovat rikkaus ja nyt onneksi saatiin se talvikin, edes vähäksi aikaa, tänne lounaisrannikollekin!

      Poista
  13. Totta on, että talvella kuuluu ollakin lunta, mutta kyllä minulle jo piisaisi. Odotan niin kevättä ja aurinkoa :) Ihana mantelinoksa ja ihanat tulppaanit. Mukavaa helmikuun alkua toivoo Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; siellä teilläpäin onkin lunta tuprutellut paljon enemmän kuin täällä rannikolla. Kyllä se kevätkin sieltä tulee ja helmikuussa yleensä jo on aurinkoisia päivinäkin :)
      Kiitos samoin!

      Poista
  14. Ihana kaunis mantelinoksa ja keltaiset kevättä hehkuvat freesia ja jaloleinikki.
    Nyt näyttää tulleen tänne todellinen talvi ja talveen kuuluu pehmeä valkoinen hanki ja lumen koristamat puut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; tuollaiset pienet kevään pilkahdukset ovat aina niin ilahduttavia!
      Todella, nyt näyttää ulkona ihan oikealta talvelta!

      Poista
  15. Kukkiihan sielläkin mantelit!! Hih.
    Kukkakaupan jalostetut mantelinoksat voivat olla todella erilaisia kukiltaan!
    Sinulla on pienikukallinen ja kerrattu versio ja hyvin sievä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; oikein sievä on tuo kyllä, kuitenkin kalpea aavistus vain sinun maisemastasi....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥