lauantai 2. elokuuta 2014

♥ Elokuu ♥


Elokuu.
Paras kesäkuukausi.
Sellainen leppoisa.
 Loppukesän värikkäät kukat.
Vähitellen kypsyvän sadon korjuuta.
Hämärtyvät illat kynttilänvalossa.
Perhoset.
Tänään 
näin ensimmäiset kaksi neitoperhoa.
Lentelivät vilkkaasti paikasta toiseen,
eivät malttaneet pitkäksi aikaa pysähtyä.
Ihan pieneksi hetkeksi kehäkukalle ainoastaan.
Kunhan punahatut kunnolla aukeavat, 
perhosetkin malttavat jäädä nauttimaan mesibaarien antimista.

Eilisen postauksen otsikko on "heinäkuu".
Postauksessa on kuva talon päädyn varjoperennapenkistä.
Nyt elokuussa siellä näyttää tältä!

Kuunliljat, mustilanhortensia ja rakettinauhukset kukkivat

 
 Mustilanhortensia tuntuu viihtyvän nyt erinomaisesti
kun keväällä kohennettiin sen kasvualustaa.
Se on ihan täynnä kukkia!

 
Kuunliljan mesibaari on jo avoinna,
siitepölyäkin olisi tarjolla!

Heti aamusta alkaen oli mitä mainioin pihapuuhailusää.
Sopivan lämmintä ja tuulista.
Sain perattua lähes kaikki kukkapenkit,
joissa rikkaruohot olivat saaneet riehaantua liian helteisen heinäkuun ajan.
Vähän jäi kesken, sillä tuulen tyynnyttyä hyökkäsi mäkäräisarmeija.

Lauantaina jatketaan.

Aamulla käydään ensin Kokemäellä poimimassa vadelmat
talven varalle.
Meiltä itseltä  edelliskevään kevätahava tappoi melkein kaikki vadelman versot,
eivätkä ne enää ole toipuneet.
Syysvadelmia olisi tulossa itsellekin, mutta niiden varaan ei voi laskea,
ne eivät välttämättä ehdi kypsyä joka syksy.

Kivaa viikonloppua!


Marja

6 kommenttia :

  1. Kaunista ja lempeän levollista kukkaloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; nyt tuli kuvattua tätä hillitympää kohtaa pihassa, värikkäät syysleimut revittelevät toisaalla....

      Poista
  2. Elokuu masentaa minut. Mulle se edustaa syksyä ja kaiken pimeyden ja kurjuuden alkua! Alan jo odottaa toukokuuta ja kevättä. Ihana perhoskuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; älähän nyt masennu, elokuussa on vaikka mitä ihanaa ja helteetkin tuntuvat vaan jatkuvan!

      Poista
  3. Kaunis tuo Mustilanhortensia, kuin pitsiä. Itsekin istutin sellaisen tänä kesänä. Tv Marja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja; kaunis on minunkin mielestäni ja kukkii aika pitkään, kun on tuollaisessa puolivarjossa

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥