maanantai 23. kesäkuuta 2014

KESÄ


Juhannus on vietetty.
Minun ajanlaskussani Juhannukseen asti on kevättä ja nyt alkaa kesä,
joka jatkuu jonnekin syyskuun puoleen väliin, jolloin alkaa loppukesä.....

Kesä se on viileämpikin kesä.
Ensi viikoksi on ennustettu vähän lämpenevää.
Huikean rehevää ja vihreää on pihalla.
(ja märkää ja kylmää)

Silti nautin niin täysillä.
Tämä on ensimmäinen kesä, jolloin en myy yhtään ainoaa mansikkaa.
Ei tarvitse miettiä aamuisin, että taas sataa ja mansikat pilaantuvat pellolla,
tulevatko poimijat kun sataa.....
Mansikoita toki vielä on kasvamassa, mutta vain omaan käyttöön.
Aina sieltä omat mansikat saa kerättyä, jossain sateen välissä.

Juhannukseksi pellosta löytyi vajaa litra kypsiä mansikoita.
Siinä sitten arvoin, kakun koristeeksi vai mansikka-vuohenjuustosalaattiin.
Jälkimmäinen voitti.
Ensi viikonloppuna sitä kakkua.
Juhannusaattoa vietettiin kasvarissa.
Villasukat ja viltti.
Kuoharipullon kuviot sopivat lämpötilaan
Meillä paistoi aattona ja vielä Juhannuspäivänäkin aurinko.
Kuva on aattona n. klo 23.30 kasvarista, keskiyön aurinko siellä kurkistelee.
Artistin synttäreitä juhlistamaan tein tätä retro-voileipäkakkua.
Tämä on niin hyvää.
Ohje tuossa alemmassa postauksessa.

Juhannuspäivänä sain istutettua kasvit lavakauluskasvimaahan.
Kasviparat olivat riutuneen ja aneemisen näköisiä kennoissaan pienessä multatilassa.
Toivottavasti nyt pian voimistuvat hyvässä mullassa.

Sunnuntai-aamulla alkanut sadekin tuli kuin tilauksesta.

Ruusa odottelee kasvarin pöydällä sateen loppumista

 Kesäkuun 15. päivä oli luonnonkukkien päivä.
Silloin olin vielä töissä viljeltyjen kukkien keskellä,
mutta Juhannuksena vietin ihan omaa luonnonkukkien päivää.....





Kuvaaminen on taas ollut monta päivää niin haasteellista navakan tuulen ansiosta.
Ehkä vielä tulee tyyni päiväkin, luonnosta löytyy vaikka mitä suloisia kuvattavia.

 
 Mansikkapaikan lumipalloheisi on varsin komea

 
 Karhunvatukat ovat täynnä kukkia
  
 Tänään kuvataan sadepisaroita

Aina olen sanonut, että ikinä en ota pihalleni siniviuhkaa,
yhtäään en ole tykännyt niistä sinisistä.
Nyt minulla onkin kahdessa amppelissa valkoista siniviuhkaa.
Vallan hurmaava.

IHANAA KESÄÄ!



Marja

28 kommenttia :

  1. Maittavan näköinen voileipäkakku!
    On tuo heisi komea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; juu, kaikki tuli syötyä....
      Heisi on tosiaan aika mahtavan kokoinen!

      Poista
  2. Herkullisen näköistä kakkua ja juomakin näyttää ihan hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kyllä niiden avulla juhannuksesta selvittiin.....

      Poista
  3. Samaa mieltä siitä, että kesä se on kylmenpikin kesä. Silti tänään kun sataa sataa sataa sanoin jo miehelle, että pian alkaa hermostuttaa. No, onneksi ollaan nyt sillä kylmyyden pohjalla. Eihän tästä voi enää kuin nousta mitä tulee lämpötilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auli; täytyy uskoa, että suunta on ylöspäin, tänään meilläkin satoi iltapäivällä ja vähän ukkostikin. Uskotaan, että viikonloppuna viimeistään lämpenee, tai ainakin sateet loppuvat!

      Poista
  4. Wau, mikä kakku, ihan herahti vesi kielelle :) Kivoja kuvia tästä meidän ihanasta ja vaihtelevasta suvesta! Minun aikajanassa kesä on niin kesäkuu painotteinen, että loppukesä alkaa jo heinäkuussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anski; nostalginen kakku...
      suvi saisi vaihdella jo lämpimämpään suuntaan, vai mitä!?
      No, sinulla onkin sitten pitkä loppukesä ;D

      Poista
  5. Onpa herkkiä alkavan kesän kuvia, ja ihanaa kakkua! Kesä onkin hyvä aloittaa odotellen...lämmintä on varmasti tulossa!

    terveisin

    Kivipellon Saila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos! ei tosiaan koko kesä voi olla näin kylmää, eihän?

      Poista
  6. Vaude, hemmetinmoinen heisi! Tuommoista odotellessa... :D

    VastaaPoista
  7. Teillä on ollut selvästi paljon kuivempaa kuin täällä 35 kilsan päässä, hassua. Mmm, mansikoita. En raaskinut vielä ostaa, kun olivat 5e/litra. Omat mansikat (joita on supervähän) ovat tosi myöhäisiä ja kypsyvät joskus heinäkuun loppupuolella vasta. Pitäisikin tehdä uudelle pihalle mansikkamaa ja istuttaa aikaisempia mansikkalajikkeita.

    Herkulliselta näyttää teidän juhannus, joskin yhtä kolealta kuin meidänkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; meidän kolkka on kummasti jäänyt sateiden väliin, paitsi nyt on satanut kolmena päivänä peräkkäin....
      Täällä Raumalla mansikat maksoivat tänään kuulemma 6 e litra!
      Ilman muuta teet oman mansikkamaan, Honeoye on oikein aikainen lajike ainakin.

      Poista
  8. Ja vielä: mitä sä oot syöttäny tolle lumpparille?!?!?! Ihan hulvattoman kokoinen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; lumppari on ollut hyvin huonolla hoidolla ja ravinteilla varmaankin, siellä autotallin nurkalla kiven vieressä kasvaa. Varmaan kiukuillaan on kasvanut noin isoksi.

      Poista
  9. Huomaan monesti puhuvani kesäkuun alkua keväänä... lieneekö ammattitauti; )
    Upea tuo lumipalloheisi... on varmaan jo aika vanha. Meilläpäin niitä vaivaa ötökät ja harvoin näkee kaunista yksilöä, saatika noin isoa ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SariW; ammattitauti selvästikin!
      Lumipalloheiden on anoppi istuttanut aikoinaan varmaan parikymmentä vuotta sitten. Kyllä tuohonkin tulee niitä ötököitä, jotka syövät lehdet ihan reikäisiksi, sen takia en ole omalle pihalle sitä halunnutkaan.
      Töissä oli puhetta, että nyt olisi joku uusi lajike, jota ötökät eivät kiusaa. Uskoisikohan.....

      Poista
  10. Hih, mun pensas on selkeästi tuon pikkusisar;)

    VastaaPoista
  11. Oho, tuo on taatusti isoin näkemäni lumipallopuu :) Ja oikein viihtyisältä näyttää kasvarissa, mikäs tuolla on istuskellessa sadekeleilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; varsin kookas on hän kyllä! Juu, siellä viihtyy liiankin hyvin, lukemattomat tekemättömät pihatyöt odottavat ( ja sisähommista ei nyt edes puhuta....)

      Poista
  12. Totta, kesä se on kylmäkin kesä. Harvoin kyllä juhannuksena villasukissa tallustellaan. Miten ihmeessä sinulla on jo melkein kypsiä tomaatteja, minun vasta aloittavat kukintaansa (taitavat olla kyllä aika lailla myöhässä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; niin se on, kesä on aina kesä!
      Ostan aina valmiit tomaatintaimet työpaikaltani. Tomaatilla on niin pitkä taimivaihe, että olen todennut, että niitä ei kannata yrittää itse kasvattaa. Puutarhalta saa hyvät tanakat taimet :)

      Poista
  13. Kaunis tuo valkoinen siniviuhka.

    VastaaPoista
  14. Puutarha-alalla en ole, mutta ajanlaskuni on on sinun ja SariW.n kanssa samanlainen !
    Nythän kesä vasta alkaa ja minun kesäni kestää lokakuuhun saakka:)
    Ärsytti nuorempana, kun appiukolla oli tapana todeta juhannuksen mentyä , et ny se suvi sit o ohi !
    Ihanan näköinen voileipäkakku..nam ..varmasti herkullista.
    Mikä heisi...onpa kokoa ja näköä.
    Onko puutarhasi Avoimet puutarhat- tapahtumassa ?
    Ei taida olla listalla..harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. leenajapojat; selvähän se, kesä alkaa juhannuksesta!
      Eivät tiedä mitä menettävät he, joiden kesä loppuu juhannukseen. Omapa on vahinkonsa ;)
      Kookas on heisi ja tänä vuonna erityisen täynnä kukkia!
      Enpä viitsi ottaa ressiä avoimista puutarhoista. Ehkä joskus, kun on saatu pihahommat vähän pidemmälle.
      Nyt on vasta pari kesää enemmän paneuduttu omaan pihaan kun ei kulu enää koko kesä mansikkapellolla....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥