maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kaunottaret


Uhkea, samettinen, yönmusta kaunotar puutarhalla.
Musta surfinia!
Ensimmäinen todella musta kukka, jollaista en ole ennen nähnyt.
Mustissa kukissa on yleensä aina violettia sävyä, eli ne ovatkin oikeasti oikein tumman violetteja.

Mustaa väriä on todella vaikea saada ikuistettua kuvaan,
tässä kukan musta väri tulee paremmin esille oranssin surfinian vieressä.
Nämä mustat kaunottaret ovat todella herkkiä, 
pienikin vesipirasara näkyy heti hienossa samettipinnassa.
Mutta katoksen alle näistä saa dramaattisen amppelin kesäksi!

Herkkis kaunotar!
Persikka kukkii
Sain vihdoin kuljetettua persikkapuun kotiin!
Se viettää vielä yöt risuverstaalla, mutta ulkoilee päivät.
Aion istuttaa sen täksi kesäksi ruukkuun ja talvetan sen Mansikkapaikan varastossa.
Mietin rauhassa sille sopivan suojaisaa kasvupaikkaa. 
Ehkä sellainen löytyy uuden kasvihuoneen lähistöltä.

Eilen istutettiin myös uusi rautatienomenapuu
viime keväänä menehtyneen tilalle.
(se menehtyminenhän johtui siitä suuresta puutarhamokasta.....)


 Vapun sää?




No, ei ehkä ihan, mutta ei varmaan paljon puutukaan.
Katsoin juuri tämän viikon ennustetta, jonka mukaan
täällä olisi Vapunpäivänä pari astetta lämmintä ja räntäsadetta!!
Nämä kuvat ovat kuitenkin lauantaiaamulta.
Täällä on ollut jo monta viikkoa joka yö aika koviakin pakkasia.
Taimistolla laitetaan sadetus päälle aamuyöllä kun lämpötila laskee pakkasen puolelle.
Kasvien pinnalle muodostuva jää suojaa silmuja ja versoja paleltumiselta.
Uskomatonta, mutta totta!



 Kasvihuoneissa kuitenkin on lämmintä ja vihreää!

Maltillista Vappuviikkoa!



Marja

26 kommenttia :

  1. Ihana musta kukka, harvinainen noin kovin mustana.
    Hyvää, vaikka kylmenevää vappuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; suorastaan ennennäkemätön :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Tuollaisia sysimustia kukkasia tekeekin nyt mieleni. Kiva, että niitä on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; nykyään mikään ei tunnu enää olevan mahdotonta, oikein eksoottisen näköinen onkin tuo kukka :)

      Poista
  3. Yönmusta kaunotar on kyllä viehättävä. Uskomatonta miten kasvien kastelu suojaa niitä vaikka luulisi, että märkänä ne jäätyvät ja kuolevat! Mukavaa vapun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MINNA; suorastaan dramaattinen! Sitä kastelujuttua ei kyllä ole helppo uskoa, mutta kylä se toimii!
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Aivan upea tuo surfinia, joka on lempikesäkukkani! Mistähän löytäisin itse mustia taimia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski; Olisivatkohan nuo pistokkaat tulleet talvella puutarhalle Huiskulasta tai Koroisilta. Varmasti näitä taimia ovat hankkineet sieltä muutkin puutarhat, sinun pitää käydä kyselemässä, kunhan kevät vielä vähän edistyy ja ilmat lämpenevät....

      Poista
  5. Upeita kaikki, niin houkuttelevia. Myydäänkö tuota persikkaa ulos istutettavaksi?? Meillä on persikka Pikku-Madeiralla. Se kukkii kovasti, mutta ei ole meininkiäkään tehdä hedelmää, vaikka kuinka pölytettäisi. On leikitty tuulta ja pörriäistä, mutta ei onnistu. Se on saanut lähtöpassit ja siirretään ulos. psssst. ei ole kukaan varannut vielä uusinta riikinkukkoa, se edellinen sensijaan meni jo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörökölli; Persikoita tuli puutarhalle parikymmentä. Nämä ovat tansakalista alkuperää. Niissä on kasvuvyöhykkeenä I ja monta kysymysmerkkiä perässä, eli myydään kokeilunhaluisille, eikä luvata talvenkestoa. Toisaalta, täällä etelä- ja lounaisrannikolla kyllä ovat persikkapuut talvehtineet suojaisissa paikoissa...

      Poista
  6. Uskomaton juttu tuo sadetus ja jää pensaiden silmuilla. Pakko uskoa.

    VastaaPoista
  7. Mustia kukkia näkee todella harvoin. Onpa kiva nähdä niitä sinun blogissasi. Mielenkiintoinen juttu tuo sadetus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; tuo onkin ensimmäinen todella musta kukka, jonka olen tavannut!

      Poista
  8. Vappuna on tosiaan istuttava varmaankin kasvihuoneessa. Ihana persikka.

    VastaaPoista
  9. Hurjia kuvia, kuin jokin maailmanloppu kasvihuoneella. Toivotaan, ettei sentään räntää tule, vettä kyllä toivon, sillä meillä on maa ihan hurjan kuivaa. Ilma on pölystä ja siitepölystä sakeana ja ikkunalaudat vihreänharmaina, vaikka niitä päivittäin pyyhkisi (en kyllä pyyhi). Vappuhan on varsin usein sään puolesta aika surkea. Ehkä se hillitsee ihmisiä pysymään kohtuudessa. Tämä suomalainen kevät on tällaista keikkumista, vuodesta toiseen. Ei siinä näköjään auta mitkään toiveet. Täytynee vain elää luonnon armoilla ja ottaa siitä ilo irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; Juu, puutarhalla on useana aamuna ollut tuollaiset maisemat ja aamun ekat asiakkaat aina kauhistelevat, että nyt teillä on menneet kaikki kasvit pilalle :DD
      Vappuna tosiaan on usein aika surkea sää, mutta toivotaan, että toukokuussa alkaisi jo vähitellen lämmetä!

      Poista
  10. Kaunista jääkuorrutusta!
    Erikoinen tosiaan tuo musta kukan väri. Erilainen - mutta en ostaisi omaan pihaani..... ja nyt kun sanon noin, niin tietysti jos näen livenä puutarhalla tuollaisen, niin mielipise muuttuisi - tiedä tuota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku; kauniisti se jää kimaltelee aamuauringossa kyllä.
      Ihan perinteinen kukan väri tuo musta ei kyllä tosiaan ole......

      Poista
  11. Ihan uutta tietoa oli tuo jääkerroksen suojaavuus...mutta tarkemmin ajatellen siitä on varmaan järkeä. Tosin itse en maallikkona uskaltautuisi moista kikkaa kokeilemaan. Tuollaisen todella mustan kaunottaren voisin katseenvangitsijaksi laittaa muiden värikkäiden seuraan :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tao; kyllä tuo sadetus on tosi vanha konsti, joskus aikoinaan sadetettiin mansikkapeltojakin kukinta-aikaan hallan uhatessa. Hyvin suojasi jää mansikankukat paleltumiselta.
      Värikkäiden kukkien seuraan tuo musta sopisikin, yksinään olisi kyllä aika synkkä!

      Poista
  12. Hyvinhän sinä sait tuon mustan ikuistettua, niin samettisen pehmeä pinta. Pitkästä aikaa olen jostain kukasta näin vaikuttunut. Tosin mulla ei parvekkeella ole surfinialle parhaimmat olosuhteet, eikös se kaipaa auringonvaloa. Mulla on aika varjoista kuitenkin. Kyttäilin viikonloppuna, jos näkisin meidän persikkapuussa silmujen joukossa kukkanuppuja, ne näyttää alkuvaiheessaan ihan samanlaisilta kuin lehtien silmutkin. Aavistus punerrusta oli joissain silmuissa, toivon niistä kukkia, mutta toisaalta yöt ovat niin kylmiä, että kukat auttamattomasti paleltuvat ja mun puu on jo niin iso (tai siis kaksi haaraa, jotka sojottavat sivulle ja ylös), joten ei sen päälle enää pysty laittamaan edes pakkaspeitettä. Mutta sulla kun noin hyvässä kukassa, niin muista sormipölytellä joka päivä, niin saat elokuussa satoa :) Ps. Käy kurkkaamassa Mielen Lumossa, millaisen valkovuokon löysin mökiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; surfinia tosiaan vaatii jonkin verran aurinkoa myös, muuten se lakkaa kukkimasta.
      Se sinun persikkapuusi ei varmaan avaa kukkiaan ennen kuin kevät on riittävän pitkällä ja hallan vaara pienempi. Vaikka aina voi tulla joku yllätyshallayö :(
      Hmmm... vai pitää tässä vielä mehiläiseksikin ryhtyä, täytyy koettaa.....
      Kävin kurkkaamassa, persoonallinen yksilö olikin!

      Poista
  13. Uskomaton juttu tuo jääkuorrutus, mutta pakko uskoa. Blogisi on aivan paras! Olisi niin mukava käydä unelmien työpaikallasi. Hyvää vappua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥