maanantai 10. maaliskuuta 2014

Päärynäpiirakka



Tässäpä Tiinalle ja Marialle päärynäpiirakan ohje.
Olen tällä samalla ohjeella syksyllä tehnyt omenapiirakkaa.
Nyt tuskin maltan odottaa raparperien kasvamista, että pääsen kokeilemaan
raparperipiirakkaa....


Päärynäpiirakka

Pohja

1 dl sokeria
225 gr voita
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 dl mantelijauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään.
Lisää muna hyvin vatkaten.
Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja mantelijauhe.


Levitä taikina voidellun vuoan (n. 28 cm) pohjalle ja reunoille.

Jos taikina on kovin pehmeää, sitä voi jähmettää hetken jääkaapissa
ja sen jälkeen levittää vuokaan mantelijauhetta apuna käyttäen.
Laita vielä jääkaappiin kovettumaan 30-45 minuutiksi.

Pistele pohja haarukalla ja paista uunin alatasolla 10 minuuttia 175 asteessa.



 täyte

1-2 päärynää
1/2 sitruunan mehu
1 rkl sokeria
1 tl inkivääriä
1 tölkki Créme Fraíchea
1 tölkki kondensoitua maitoa
1 kananmuna
mantelilastuja

Kuori ja viipaloi päärynät.
Sekoita keskenään sokeri ja inkivääri.

Sekoita (ei tarvitse vatkata, kunhan vaan sekoittuvat)
 kulhossa keskenään Creme Fraiche, kondensoitu maito ja kananmuna.

Ota piirakkapohja uunista ja lado pohjan päälle päärynäviipaleet,
ripottele päälle inkivääri-sokeriseos ja sitruunamehu.
Kaada päälle täyteseos ja ripottele päälle mantelilastuja.


Kypsennä uunin alatasolla vielä 35-40 minuuttia.

Lähikaupasta löysin näitä Sweet Sensation päärynöitä.
Nämä ovat tosi isoja ja makeita, ihan nimensä veroisia.
Piirakkaan ei tarvittu kuin yksi päärynä.


Piirakka maistuu parhaimmalta kylmänä.
Kondensoitu maito tekee piirakasta aika makean,
eilinen kirpakka Cava sopi oikein hyvin sen seuraan.


BH 10/31




Marja

14 kommenttia :

  1. Herkkuohje! Mitenkähän ei tule päärynöistä tehtyä piirakkaa, vaikka se olisi kivaa vaihtelua. Nyt täytyy kokeilla. Tuota lajiketta en ole maistanutkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; Päärynät sopivatkin ihan yllätävän hyvin myös piirakkaan! Minäkään en ole ennen nähnyt noita päärynöitä missään, ovat kyllä mehukkaita ja makeita :)

      Poista
  2. Voi kiitos Marja, tällä aion ilahduttaa miesväkeä!

    VastaaPoista
  3. Voi että teillä taidetaan tämä elämästä nautiskelu! Cavaa ja päärynäpiirakkaa :-) Maistuis mullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; välillä pitää juhlia kevättä kunnon nautiskelulla ;)

      Poista
  4. Ai miten herkullisia kuvia, kyllä kelpaisi minullekin...

    VastaaPoista
  5. Näyttääpäs hyvältä, pitänee kokeilla, mutta vain gluteenittomana versiona. Kondensoitua maitoa olen käyttänt mustikoiden kanssa ja nekin sopivat mainiosti yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi; tuosta saakin helposti gluteiinittoman version, mantelijauhetta siinä jo onkin, tavisten jauhojen tilalle vaan gluteiinitonta. Eikä haittaa vaikka olisi murenevaakin taikinaa, kun se vaan taputellaan tuohon vuokaan :)

      Poista
  6. Kuulostaapa herkulliselta. Ja kuvatkin näyttävät siltä.

    VastaaPoista
  7. Näyttää kyllä niin herkulliselta, että on kokeiltava. Kondensoitu maito on aivan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa; kokeile ihmeessä :) Kondensoitu maito on tosi monikäyttöistä, kannattaa vaan katsoa, että ostaa tuota, joka on valkoista, eikä sitä joka on jo keitetty sellaiseksi ruskeaksi kinuskiksi....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥