maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kylvösuunnitelmat ja hyvä kiertämään


Maaliskuu jatkuu tänään erittäin maaliskuisena.
Aamulla satoi räntää, joka suli saman tien pois.
Meillä on silti ollut oikein mukava päivä.
Ihania ylläreitäkin postilaatikon täydeltä!

Viirun vuoro oli toimia tänään bloggaus-assarina.

Hänen kanssaan saatiinkin kylvösuunnitelmat valmiiksi.
Kuukalenteria ja "Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä
ja metsänhoidossa"-kirjaa tutkimalla saatiin aikataulu tehtyä.
Nyt, nousevan kuun aikana, 15.3 asti, on hyvää kylvöaikaa.
Nämä ajankohdat perustuvat kansanperinteeseen kuun vaiheiden vaikutuksesta
ihmisen toimiin. Esi-isämme elivät aikanaan luonnon rytmin ja aikataulun mukaan.
Nykyajan ihmiselle luonnon rytmillä ei ole enää samanlaista merkitystä,
sähkövalo antaa mahdollisuuden työskennellä vuorokauden ympäri,
töissä käydään määrätyn työajan puitteissa.
Perimätieto on kuitenkin vielä olemassa.
Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole,
vaikka esim. kylvöt tekisikin tämän perimätiedon pohjalta.
 Kasvit kasvavat vaikka ne kylväisi "epäsuotuisaan" aikaankin,
mutta mielestäni on mielenkiintoista yrittää noudattaa luonnon aikatauluja.
Talvehtivat pelakuut muistin kastella tänä vuonna lehtipäivinä,
eikä kirvat ole olleet kiusana talven aikana!
Täältä löytyy lisää tietoa ja kirjallisuutta!

3.- 4.3 kuu on Oinaan merkissä
 Oinaspäivät ovat hedelmäpäiviä.
Tämä on erittäin suotuisa ajankohta nopeasti kasvavien 
ja heti käytettäväksi tarkoitettujen kasvien kylvämiseen.
Suotuisa ajankohta on esim. tomaatin kylvämiselle.

Huomenna kylvänkin lohikäärmeenkielet
(Villirucola Dragons Tongue), joita aion kasvattaa
sisällä yrttilampun alla.
Ulos istutettavat rucolat kylvän ensi kuussa.

5.- 7.3  kuu on Härän merkissä 
Härkäpäivät ovat juuripäiviä
Hyvä ajankohta ruukkukasvien mullanvaihdolle.

8.- 9. päivä kuu on Kaksosten merkissä
Kaksospäivät ovat kukkapäiviä.
Erittäin suotuisa ajankohta köynnöstävien kasvien kylvämiseen ja istuttamiseen,
suotuisa ajankohta kukkien kylvämiseen ja tuholaisten torjuntaan.

Siispä ensi lauantaina ja sunnuntaina on meillä kylvöpäivät
Päivänsini (Ipomoea tricolor) kylvetään ehdottomasti tällöin.
Sitruunakurkku (Cucumis Sativus)
Viidakkokurkku (Melothia scabra)
Syysesikko (Primula capitata subsp. mooreana)
Myskisalvia (Salvia sclarea)
Idänunikko (Papaver orientale ´coral reef´)
Rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis), kai tätäkin nyt on kokeiltava....
kylvölistaan tulee vielä huomenna jatkoa....

Onhan tässä kylvettävää, vaikka niin piti olla maltillinen! Taas kerran.
Loput lyhyen esikasvatuksen tarvitsevat kasvit,
kuten unikot ja kurpitsat,
 kylvän huhti- tai toukokuussa.



10.-12.3 kuu on Ravun merkissä
Rapupäivät ovat lehtipäiviä.
Erittäin suotuisa ajankohta lehtivihannesten kylvämiseen.
Suotuisa ajankohta huonekasvien kasteluun ja lannoittamiseen.

13.-14.3 kuu on Leijonan merkissä
Leijonapäivät ovat hedelmäpäiviä.
Hyvä ajankohta hedelmäkasvien kylvämiseen.
Ei kuitenkaan tomaatin tai perunan, sillä ne tarvitsevat runsaasti vettä.

15.3 kuu on Neitsyen merkissä
Neitsytpäivät ovat parhaita päiviä lähes kaikkiin
puutarha- ja kylvötöihin.
Neitsypäivinä tehdyt kylvöt itävät hyvin.
Hyvä mullanvaihto- ja lannoituspäivä.
Hyvä pistokkaiden istutuspäivä.

15.3 onkin sitten pelakuiden mullanvaihtopäivä.
Toivottavasti mies muistaa tuoda Ruotsista pelakuumultaa.
Viime keväänä istutin pelakuun pistokkaat tähän multaan
ja ne kasvoivat siinä ihan ällistyttävän hyvin!

Onneksi kuvasin viime keväänä tämän multalavan Ulriksdalissa.
Nyt voi antaa miehelle kuvan mukaan, että tuo varmasti oikeaa multaa.....
Joskus siitä on selkeää hyötyäkin, että kuvaa lähes kaikkea eteen sattuvaa!


Tänään oli postilaatikossa kaksi upeaa pakettia!

Mariannen
ihana Hyvä kiertämään-ylläripaketti, jonka
 avaamisessa Viiru avusti innokkaasti!


Paketissa oli suloisia GG:n lautasliinoja, pöllö-avainrengas (pöllöt on mun lemppareita)
puutarhailumagneetti ja punahatun siemeniä, punahattuja ei voi koskaan olla liikaa!
Kiitos Marianne ♥
Miten olit osannutkin lähettää niin minun näköiseni paketin !


Laitan hyvän kiertämään lähitulevaisuudessa.
Valitsen postauksen, johon kommentin jättäneet ovat mukana arvonnassa.
 Kunhan keksin jonkun mukavan palkinnon :)




Postipoika oli tuonut toisenkin hurmaavan sisältöisen paketin,
 josta enemmän huomenna.
Siihenkin sisältyy yllätys teille lukijoille :)

Leppoisaa viikonalkua!

Tällä olis kaksi kokousta tänä iltana vielä!


BH 3/31




Marja

21 kommenttia :

  1. Ihana tuo pöllö. .mieki ihan pöllönä pöllöihin.

    VastaaPoista
  2. Olipas hyödyllinen kylvölistaus. Minä innoissani kylvin jo lehtikaalia pariin pieneen ruukkuun ja nyt versot ovat pitkiä honteloita. Pitäis varmaan istuttaa suurempaan ruukkuun, koska ulosistuttamista saa vielä odottaa pari kuukautta ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. annekatariina; se syvempään istuttaminen tosiaan auttaa ja sitten mahdollisimman valoisaan ja vilpoisaan paikkaan. (mistäpä sitä valoa saisi, kun aurinkokin tuntuu kadonneen kokonaan!)

      Poista
  3. Hyödyllinen kalenteri. Muista lapsuudestani, että äitini luki kuun kiertoa pistokkaiden ottamiseen ja kylvöjen tekemiseen. Hiusten leikkaus kannattaa myös nousevan kuun aikaan teettää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mimon mami; totta, kiva yrittää toimia luonnollisen aikataulun mukaan :)
      Nyt, kun muistelen, minunkin mummulassani katsottiin sopivaa ajankohtaa maataloustöille. Silloin lapsena siihen ei niin kiinnitänyt huomiota, kun se kaikki tapahtui ihan luonnostaan.....

      Poista
  4. Kiva, kun paketti löysi perille :) Aivan mainio infopaketti tuli kylvämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; hyvin hoiti postipoika hommansa :) Kiitos vielä sinulle!

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus. Jos vain aikataulut antavat myöten, noita kylvöpäiviä voisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski; kannattaa yrittää sovitella aikataulut, vaikka ihan kokeilun vuoksi. Kyllä esi-isät ovat tunteneet luonnon!

      Poista
  6. No voi hitsinpimpulat. Pitikö ihmisen juuri rynniä kuukalenterin hankintaan! Niin kiehtovilta nuo vanhan kansan konstit aina tuntuvat.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kylvöaikavinkeistä!

    Mitä? Onko pelakuillekin omaa multaa? Miksei tuota saa jo Suomestakin? On sulla hyvä, kun mies reissaa Ruotsissa ja vielä niin kiltti, että kiikuttaa sinulle tuliaisia puutarhamyymälästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; ole hyvä :)
      Ruåtsalaiset ne ovat erikoistuneet pelakuihin, suorastaan hullaantuneet! Pitäähän sitten pelakuille oma multakin olla. Oli oikein hyvääkin vielä!
      Kunhan se mies nyt sitten muistaisi työkiireiltään minun multapusssini!

      Poista
  8. Tuo on hyvä kirja, otin syksyllä lainaksi ja taisi unohtua hyllyyn kun kaupasta ei enää saanut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tuon hurmaavan kissauksen takia tänne taas ryntäsin, on se tässäkin niin asiantuntevin elkein mukana ettei paremmasta väliä:)

      Poista
    2. Mustis; mielenkiintoinen on kirja kyllä!

      Poista
  9. Tuo kirja pitäisi kyllä hommata, olisi paljon mielenkiintoista tietoa. Ja ihanan paketin sait, kaikki tarpeellista ja mukavaa, Tuop pöllö mitä mainioin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; totta, kirjasta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista asiaa, Paketti oli niin ihana yllätys!

      Poista
  10. Kiitos yksityiskohtaisesta kylvöaikataulusta. Löysin netistä kuukalenterin, jossa kehotetaan kylvämään juurekset laskevan kuun aikaan ja muut nousevan. Eilen laitoin tomaatin siemeniä multaan, joten se sattui kohdalleen. Uskon, että ennen vanhaan ihmisillä oli tietoa ja taitoa, joka osittain lienee jo kadonnut. Kun ruoka piti omin voimin hankkia maasta, oli ihmisten pakko oppia tuntemaan ja elämään yhteistyössä luonnon kanssa.
    Viiru on ihana apulainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; juuri niin se pääpiirteissään menee, näissä minun aikatauluissani on vähän tarkempaa hienosäätöä vielä :)
      Varmasti ihminen ja luonto olivat silloin paljon paremmassa sopusoinnussa keskenään. Nykyään kaikessa määrää raha ja tekniikka, monta kertaa lempeämmillä keinoilla tulos voisi olla paljon parempi......
      Kisut ovat kyllä niin päteviä ja ihania joka hommassa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥