torstai 26. joulukuuta 2013

Vihdoin!


Vihdoinkin on joulu vietetty,
onhan se ohi jo näinTapaninpäivän iltana?

Alkaa ihmisen paras aika.

Kevään odotus.
Kevät on siitä hurmaava vuodenaika, että sen odotus on yhtä ihanaa
kuin kevät itsekin.
Täydellinen.


 Joulunpyhät vietettiin rennosti torkkuen ja syöden,
käsitöitä ja polven jumppaliikkeitä tehden

Meillä oli myös ihastuttavia jouluvieraita.
Teekkarin tyttöystävän kissat Usva ja Minni
ja Teekkarin koira palvelusväkensä kanssa olivat pyhät meillä.
Äsken käytiin viemässä heidät takaisin Hervantaan.

Meidän kissat  elävät jo vallan sopuisasti Teekkarin koiran kanssa,
kuten ylläolevasta Viirun kuvasta voi päätellä.
päiväunet voi nukkua ihan rauhassa sohvan selkänojalla
kerällä kuono hännänpään alla.
Onnikin pysyy jo sisällä talossa vaikka Koira touhuaakin omia koiruuksiaan vieressä.

Usva ja Minni majoittuivat risuverstaalleni vierailunsa ajaksi.
Heidän ja meidän kissojen ystävystyminen ei välttämättä olisi tapahtunut ihan hetkessä.

 
Minni


 Usva

Teekkarin koira

Tänä vuonna ostin valkoisten amaryllisten lisäksi myös näitä kirjavia,
ihan kivoja nekin.
Vaaleanpunainenkin on juuri aukeamassa ja muistaakseni kirkkaanpunaisenkin
pitäisi vielä jostain nupusta ilmestyä.....

Pihalla kukkivat jouluruusut,
Tämän ostin viime jouluna ja istutin keväällä maahan,
ellei nyt talvi yllätä puutarhuria, tämä alkaa ihan pian kukkia!
Double Ellen Red on kukkinut keväällä ja nyt koko syksyn.
Ahkera on hän.
 
  Tapaninpäivän pajunkissat

Teekkari on kuvannut tämän postauksen kuvat,
ihan vielä en ole itse riittävän taipuisa......

Huomenna aion silti käydä pihalla kurkkimassa kukkapenkeissä,
näkyykö siellä jo jotain piippoja ja ovatko syyssahramit vihdoin alkaneet kukkia!


Kiitos paljon joulutoivotuksista !

Rentoja välipäiviä!



Marja

34 kommenttia :

  1. Onpas ihania kissoja ja koiruuskin siellä joukossa. Minulla on pitkästä aikaa amaryllis, jonka sain oppilaltani. Punainen, jossa paljon kukkia. Jouluruusun hankin itse. Maahan sitten keväällä sekin päätynee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkkumaaria; nuo kissat ovat kyllä ihan ylisöpöjä ja koiruuskin on kiltti ja iloinen touhottaja :)
      Punainen onkin se perinteisin jouluamarylliksen väri. Yritä löytää sille jouluruusullesi mahdollisimman viileä ja valoisa paikka kevääseen asti, huoneenlämmössä se ei oikein hyvin viihdy......

      Poista
  2. Kuulostaapa oudolta kukkiminen joulun aikaan! On kyllä ihana alkaa odottelemaan pidempiä päiviä ja kevättä. Todella kauniit nuo kaksiväriset amaryllikset! Itse olen törmännyt vain valkoisiin ja punaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski; nyt on ollut niin outo ja lämmin syksy ja alkutalvi, että jouluruusukin vaan jatkaa kukintaansa!
      Melkein tässä ei pysy nahoissaan kevään odotuksen kanssa, vaikka varmaan vielä sitä luntakin jossain vaiheessa saadaan....

      Poista
  3. Kyllä, tapaninpäivä on viimeinen päivä joulua, sitten alkaa keväänodotus;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni; olen kyllä täysin samaa mieltä! Minusta sunnuntai-illalla näkyi selvästi auringonlasku, joten eikähän se poutainen suvikin ole tulossa....

      Poista
  4. Erikoinen alkutalvi...:-) Oulunseudullakin pajunkissojen kukintaa joulun aikaan.
    Vettä sataa ja tiet ja pihat ovat peilijäällä. Mutta,,, uutta kohti mennään ja odotellaan edelleen sitä oikeaa talvea. Sitten saa kevätkin tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla Tuomela; todella erikoinen säätila on vallinnut koko loppusyksyn! Meillä on ihan sulaa, ei onneksi ole sitä peilijäätäkään kiusana. Kyllä sitä luntakin varmasti vielä saadaan, toivottavasti kuitenkin kohtuudella.....

      Poista
  5. Kauniita amarylliksiä ja upean värinen tuo Ellen Red jouluruusu. Suloiset kissat ja mainiot kuvat niistä. Koira on myös tosi söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; Amaryllikset ovat minustakin kivoja, pirteän raidallisia ja tuo ellen on todella viihtynyt hyvin ja jaksaa kukkia aina vaan.... Ne kisut ovat todella ihania ja söpöjä ja se koirakin jaksaa aina olla niin iloinen ja touhukas :)

      Poista
  6. Lenkillä näin pajunkissoja -on tämä talvi hieman erilainen kuin edellinen luonnon suhteen. Kauniitä kissakuvia ja kukkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pappilanmummmo; vuodet voivat todella olla erilaisia, onneksi nuo pajunkissat eivät varmaa ala sentään kukkia ennen kevättä......

      Poista
  7. Ihana kissat ja koira.
    Bongasin myös pajunkissat, ihan tuli keväinen olo. Odotan innolla myös kevättä, 2-3kk kun vielä jaksaa, niin sitten. Kaunis tuo amaryllis ja jouluruusu :) Hyvää alkavaa vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanilja; todella olivat mieluisia jouluvieraita, kuten heidän palvelusväkensäkin ;)
      Pajunkissat ovat tosiaan oikein porukalla karistaneet suojakuorensa hyvissä ajoin, toivottavasti ei tule oikein kovia pakkasia, että eivät palellu!
      Hyvää ensi vuotta ja keväänodotusta sinullekin!

      Poista
  8. Mitähän mahtaisivat kasvit tuumia,kun nyt löisi kunnon talven päälle? Mulla on pussukoissa vielä perennansiemeniä ,enpä ole aiemmin Joulukuussa kylvöhommia pihalla tehnytkään,mutta kerta se ensimmäinenkin. Toivottavasti tulee edes pikkupakkasia,että eivät sentään ala vielä itämään...
    Monesti se on niin,että hieman oudomman koiran ja kissan yhteiselo sujuu mukavammin kuin vieraiden kissojen . Hyvin näyttää kamera sopivan myös poikasi käsiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; voisivat kasvit vähän häkeltyä talvesta! Kumpa nyt tulisi ensin lunta ja vasta sitten pakkasia, saisivat kasvit siitä lumesta jonkinlaista suojaa edes. Kyllä sitä lunta varmasti vielä saadaan...
      Nyt voisi hyvin kylvää kylmäkäsittelyn vaativia kasveja ja vaikka persiljaakin, kunhan eivät vallan mätänisi tuolla märässä maassa!
      Se on kyllä totta, että kissat hyväksyvät helpommin vieraan koiran kuin kissan.
      Meille ei voisi edes ajatella ottaa uutta täysikasvuista kissaa, kissanpennun kissat hyväksyvät helposti joukkoonsa. Siihen mennessä kun se kasvaa isoksi, se on jo sopeutunut porukoihin.
      Juu, Teekkari harrastaa myös kuvaamista........

      Poista
  9. Ihania amaryliksiä, jouluruusuja ja pajunkissoja! Söpöjä ovat myös oikeat kisulit ja koiruli! Mukavia välipäiviä ja suotuisaa toipumista polvellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; kiitos! Kukat ovat aina hurmaavia, kisuista puhumattakaan :)

      Poista
  10. Ei voi muuta kuin tykätä! Uuden vuoden odotuksin ensin, sitten vasta kevääseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaari3; kiitos :) Ehkäpä pitää tosiaan juhlia se Uusi Vuosi ensin ja keskittyä sen jälkeen kevääseen.....

      Poista
  11. Tosi mainioita ilmeitä kaikilla kissoilla. Kyllä näkee, että Teekkari on tuttu kuvaamisen kanssa.
    Tänään katselin makkarin ikkunasta, kuinka pihalla vihertää. No, lähinnä suurin viherrys tuli Pikkutalvioista, mutta onhan tuo yleisväri kuitenkin enemmän keväinen kuin talvinen. Takuuvarmasti vielä jonkinmoinen talvi tulee. Toivotaan kuitenkin, ettei se sitten veny kevään puolelle ja lyhennä siten meidän muutenkin lyhyttä kasvukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; nuo kisut olivat niin söpöjä ♥
      Meillä on myös uusi nurmikko ihan huikean vihreä, tosin sinne ei kannata paljon mennä kulkemaan, niin paljon on viime aikoina satanut, että sinne uppoaa nilkkoja myöten!
      Jonkinlainen lumikerros olisi tosiaan hyvä suoja kasveille, mutta kohtuudessa saisi se lumentulokin pysyä....

      Poista
  12. Kiitoksia kivoista postauksistasi ja varsinkin sinun kuvat ovat niin ihania...

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia jälleen. Aivan mielettömän suloinen ja pörröinen tuo ensimmäinen kuva. Kissakin sen tietää, että kevättä kohti mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; kiitos! Kevättä kohti mennään, vaikka välillä vähän luntakin vielä saataisiinkin :)

      Poista
  14. Voi miten upeita kuvia, oikeita katseenvangitsijoita.

    Nyt kelpaa taas odotella kevättä, mieli nousee korkealle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi; kiitos! Väkisinkin tulee kevät ajatuksiin ja pian päästään taas selailemaan siemenluetteloitakin :)

      Poista
  15. Ihanat kissat ja terhakan kissan ilmeet, valppaus ja uteliaisuus....
    Kevään odotusta, joko nyt voisi aloittaa. Jouluruusu minullakin kukkii tuolla penkissä, tosin on aika hauraan ja onnettoman oloinen ainaisessa sateessa ja harmaudessa. Meillä täällä ei kyllä ole sellaista ihmettä näkynyt, siis nimeltään aurinko. Eilenkin Tapanina satoi koko päivän eli näillä pitää tulla toimeen.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; nuo kisut olivat niin reippaita ja hyvinvoivia, hyvin sopeutuivat asumaan risuverstaan puuhamaassa ;)
      Ei tässä oikein enää pysty pidättelemään sitä kevään odotusta, vaikka tiedänkin, että talvi tunkee itsensä vielä johonkin väliin ennen kevättä.....
      Meillä paistoi Tapanina aurinko, tänään on kyllä taas satanut koko päivän!

      Poista
  16. Ihanat nuo lumihiutaleet kuvissasi. Odotan niin lunta ja kevään odottamista, mutta ensin pitäisi saada kylmää, että kaipaisi sitä kevään lämpöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; nykyisen säätilan en todellakaan toivoisi jatkuvan kevääseen asti. Tammi-helmikuussa pitää olla pakkasia ja lunta, maaliskuussa lumi joutaa jo sulaa pois :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥