tiistai 5. marraskuuta 2013

Myrskysää


Yllättäen sääennuste piti tänään paikkansa.
Täällä myrskyää.
Sataa ja tuulee.
Valot ovat vilkahdelleet pitkin päivää, mutta kokonaan eivät ole sähköt ainakaan vielä katkenneet.
Nyt alkaa jo vaikuttaa siltä, että puuskat alkavat harventua ja laantua.
Piti leipoakin tänään jotain, mutta en leiponutkaan.
Kyllä olisi ketuttanut, 
jos muuten täydellinen kakku olisi lässähtänyt uunissa sähkökatkon takia!

Olin koko päivän risuverstaalla.

Havupalloja, pari havupallopuuta ja muutama kranssi tuli valmiiksi.
Kuvia ei aikaansaannoksistani ole.
Keli ei inspiroinut kuvaamiseen.
Paitsi yhden katajakranssin kuvasin nopeasti kasvihuoneessa.
Ei meillä kyllä lunta satanut, mutta löysin yksi ilta tuollaisen lumisateen,
jonka voi lisätä kuvaan.
Vähän aikaa on hauska leikkiä silläkin :)
Sama kranssi ilman lumisadetta.

Niin on ollut sateinen, pimeä ja harmaa marraskuun alku,
että tulin päästäneeksi jo Nissen pois laatikostaan
ja toin hänelle oman pienen kuusenkin!
Sen enempää en taida jaksaa joulusta innostuakaan.
Tai kuka tietää......
Itse asiassa kiskoin viikonloppuna noita pikkuisia kuusia Mansikkapaikan metsästä
niin monta, että tuli jo huono omatunto.
Aloin miettimään, että näistä kuusista ei koskaan tule isoja korkeita tukkipuita
kun kiskon ne juuriltaan.
Oikeastaan ne kyllä kasvoivat sellaisissa paikoissa kallion ja kivien päällä, että 
ei siinä kovin isoksi voisi kasvaakaan....
Nyt ne ilahduttavat täällä kotona, kuistilla, olkkarissa ja keittiön pöydälläkin on yksi.


Vastakohtana ikkunan ulkopuolella rummuttavalle sateelle ja vallitsevalle pimeydelle
ovat risuverstaan ikkunalla talvea viettävät pelakuut.
Ei kuulkaa tarvitse vielä kaivaa arkistoista vanhoja viime kesäisiä kukkakuvia.






Värit ovat kuvissa vähintäänkin omaperäiset, sillä
pelakuilla on kukkalamppu päivisin lisävalona.

Oliivipuukin sopii porukoihin.

Glögiä ja possupipareita.
Tuli leivinuuniin ja kynttilät palamaan.
Ei haittaa myrskysää.

Norjalainen Herrgårds Rödvin glögg,
lämmittää niin mukavasti :)


Kodikasta tiistai-iltaa!


Marja

30 kommenttia :

  1. Ihana kranssi ja mahtavia kuvia.

    Meillä oli hetken aikaa ohut lumikerros, mikä on jo vesisateen avustuksella sulanut pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Red Dragon; kiitos! Pieni lumikerros olisi niin kiva, ei olisi ollenkaan näin synkkää....

      Poista
  2. Pitäisiköhän hankkia jotakin glögiä... en ole suuri glögin ystävä, mutta täytyyhän sitä maistaa kerran vuodessa. Viime vuonna tosin erehdyin ostamaan blossan uusinta, ja se oli ihan kamalaa, puistattaa vieläkin kun ajattelee.
    Pelakuut on ihania!
    Katajasta tuleekin superhyvänvärinen kranssi, tuollainen vähän harmahtava, huomattavan tyylikäs verrattuna muihin vihreisiin, ihanan rauhallinen värisävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; glögi on hyvä syy mutustella siinä samalla pipareita tai luumutorttuja :)
      Se viimevuotinen Blossa oli todella kamalaa, ne Yuzu ja inkivääri, jotka siinä olivat mausteena, eivät kyllä olleet yhtään minunkaan makuuni!
      Tänä vuonna Blossassa pitäisi maistua ruusunmarja, vadelma ja neilikka, vähän paremmalta kuullostaa, vaikka glögin väri onkin mainosten mukaan oranssi! Ostin yhden pullon, kerron kunhan ehditään testaamaan....
      Mutta tuo Herrgårds Röd Vinglögg on ainakin lämpimän tummanpunaista ja maistuu ihan vähän appelsiinilta ja kanelilta ja kardemummalta. Aika kohdallaan on glögin maku tässä!
      Pelakuut on kyllä niin kivoja, kunhan nyt säästyvät kirvoilta talven yli. Pitää muistaa tarkkailla tilannetta!
      Katajasta minäkin tykkään eniten, täällä vaan viime kevään kevätahava kuivatti ihan hirveän paljon katajia :(

      Poista
  3. Ps. luin vastikään keväällä blogisi voittona saamani Salaisen puutarhan - ai että sitä kevään alkamista ja etenemistä oli ihana lukea! Mahtava syys/talvikirja, täydellinen suorastaan :-) Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kvat ja kranssit!
    Mahdoton myteri on meilläkin. Onneksi sentää sähköt oovat pelanneet)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne; kiitos!
      Ei tehnyt myrsky tällä kertaa vahinkoja ja sähkökatkoiltakin vältyttiin :)

      Poista
  5. Me taidettiin välttyä tuolta myrskyltä, mutta vettä ja räntää on tosin tänään tullut. Voi kun minäkin osaisin tehdä kransseja, tosi kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski; tuo myrsky taisi riehua pahiten juuri täällä Rauman seudulla.
      Ei se kranssin tekeminen vaikeaa ole, ei muuta kun opettelemaan :)

      Poista
  6. Hei!
    Löysin polkuni blogiisi tänään! Erinäisten vaiheiden kautta päädyin Tee se itse puutarhaan-blogin sivuille ja sieltäpä sitten bongasin sinun kauniiden havu- ja risutöiden ohjeet (oli siellä paljon muutakin ihanaa!)
    Sinulla on mielenkiintoinen ja ihana blogi -jään seuraamaan tulevaa ja tutustun arkiston kätköihin!
    - Aivan mahtava löytö tämä!!!
    Iloisin terveisin, Meri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri; kiitos, ihan tässä häkeltyy ;) Toivottavasti viihdyt!

      Poista
  7. Kaunis ovikranssisydän ja tunnelma...Vettä, räntää ja pimeää täälläkin, mutta Sinulla kukkivat kukat ja ovesi oli niiiiiin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis; kiitos! Pelakuut pelastavat synkänkin päivän :)

      Poista
  8. Aivan ihania nuo havutyösi ja niin tunnelmaa tihkuvat kuvat muutenkin. Kiitos, näitä katselee ja ihailee niin mielellään.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, kun pääsin kurkistamaan jouluisiin tunnelmiin. Täällä harvinaisen lämmin marraskuu. Mistä pupujussit ovat kotoisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruostevilla; kiitos! Lämmintä täälläkin on vuodenaikaan nähden, mutta pimeää ja sateista myös.
      Puput olen ostanut täältä Rauman pitsiviikon käsityöläismarkkinoilta, itseasiassa olen olen ostanut niitä jo useampana vuotena. Tekijä on keramiikkapaja Kruuku Huittisista

      Poista
  10. Kaunis kranssi, ja ihanat pelakuut vielä kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni; kiitos! Pelakuut jaksavat kukkia kun saavat vähän lisävaloa :)

      Poista
  11. Tuo eka kuva sopisi ihastuttavasti joulukortiksi. Kranssisi on upea!!! Voi ei, miten ihania pelakuita, omani, jotka vein mökille talveksi, ovat jo karistaneet lämpimässä mökissä lähes kaikki lehtensä ja pari on jo heittänyt henkensä. Siellä ei ole vielä laitettu talvilämpöä päälle, joten todennnäköisesti pelargonit ottivat nokkiinsa liian lämpimästä olotilasta ja liian vähäisestä valosta. Mökin sisälle ei kauheasti luonnonvaloa tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; kiitos :)
      Kokeilen nyt tuon lisävalon kanssa miten pelakuut pärjäävät talven yli, lämpötila tuolla risuverstaalla on siinä 10-15 astetta plussan puolella. Katsotaan kuinka hyvin säilyttävät lehtensä.

      Poista
  12. Upea kranssi ! Ja voi ihanuus noita pelakuitasi, niin upeassa kukassa edelleen. Taitavat kukkia läpi talven : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sariw; kiitos :) Saattavat pelakuut kukkiakin kevääseen asti, ellei satu mitään paleltumiskatastrofia, kuten viime talvena......

      Poista
  13. Upea kranssi! Siitä saisi aikaan mahtavia joulukortteja.

    VastaaPoista
  14. Jännä efekti tulee tuosta lumisateesta. Kuva on ihan eri kun ei sada;) Oikein isoa aurikoa toivon Sinulle!
    Terveisin Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; kiitos :) Oikein mukavia paperinaruaskartelukelejä myös sinulle!

      Poista
  15. Ihana kranssi! Tuo lumisade sopii kyllä mainiosti kuvaan, tuo just sitä oikeaa tunnelmaa ;) Ja hienosti jatkavat pelakuut kukintaa, piristävän näköistä. Mutta ken on tehnyt nuo keramiikkapuput, sinäkö???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä Mörökölli; kiitos :)
      Keramiikkaa en ole ehtinyt vielä harrastaa, tuskin silti osaisinkaan....
      Nuo puput ovat kotoisin Huittisista, Keramiikkapaja Kruukusta.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥