keskiviikko 14. elokuuta 2013

Matkaan

Reissuun ollaan lähdössä.
Me ei lennetä, autolla vaan ajellaan.
Pohjoiseen. 
Norjaan.

Artisti jää talkkariksi.
Kissat lupautuivat pitämään hänelle seuraa.

KESÄlomamatkalle ehditään tässä välissä hyvin lähteä;
.... sillä kurkut ovat jo purkeissa


karhunvatukat ovat vasta raakileita


syysvadelmat ovat vielä ihan vihreitä ja kukkiakin on vielä....


....paitsi joku hätähousu on ehtinyt jo punastua

 
Mahtavia pilvimuodostelmiakin on viime päivinä näkynyt taivaalla.

Vettäkin on saatu, ihan maltillisesti tosin.

Ihan on kesäiset tunnelmat pihalla

tuoksuherneiden tuoksu leijailee lavakauluskasvimaalla


onnistuin kuvaamaan unikon ilman yhtään kukkakärpästä!


Zinnian kukka on hyvin pakattu


päivänsini, mun lemppari
kaunein sininen ikinä



Nämä vuokot ostin Kauppilasta heti juhannuksen jälkeen.
Nimilapussa luki ostohetkellä
 Anemone rupicola ´Wild Swan´
mutta kun myöhemmin kesällä kävin Kauppilassa, oli siellä yliviivattu tuo rupicola
Enhän minä nyt enää tiedä mikä vuokko tämä oikeasti on!
Pitkää kukinta-aikaa luvattiin.
Se ainakin pitää paikkansa,
se kukki jo silloin ja jatkaa edelleen.

suloiset punaiset syysvuokot ovat jo avautuneet, valkoiset ovat vielä nupulla

jouluruusu innostui kukkimaan jo toista kertaa tänä kesänä

lyhtykoisoissa ei näy vielä oranssia häivääkään 

Viimein se suruvaippakin malttoi hetkeksi pysähtyä



Oikein paljon kiitoksia Molleylle tästä tunnustuksesta ♥

Mä olen siis niin huono kaikissa haasteissa ja tunnustuksissa.
Olen saanut tämän jo vaikka kuinka kauan aikaa sitten,
onneksi nyt muistin!


Jaahas, nyt menen ottamaan Ruusan pois matkalaukusta!

Seuraavan postauksen kuvissa näkyy todennäköisesti Kilpisjärvi ja Saana.....



Marja

18 kommenttia :

  1. Ransulta terveisiä Pohjois-Norjaan. Hauskaa matkaa!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on aina NIIN mahtavia ja kauniita kuvia että huokailen ihastuksesta! Luonnollisesti paljon taitoa ja varmasti myös huippukamera makro-objektiivilla, niin selkeitä ovat. Hyvää matkaa! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuviasi ihaillessa toivotan teille hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia kaikkinensa ,näissä silmä lepää ♥
    Suruvaippa lopusssa valtavan kaunis ♥

    VastaaPoista
  5. Kiitos upeista kuvista joista nautin tassa aamupalallani. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  6. Onpahan ihania kuvia.
    Ja Kilpisjärvelle, huudathan Saanan rinteiltä Lapin lumoon minultakin syksyiset terveiset.

    VastaaPoista
  7. Upeat kuvat taasen! Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa reissua upeissa maisemissa!

    VastaaPoista
  9. Hyvää matkaa ja terveiset sinne Norjan ja Kilpisjärven maisemiin.
    Tuo Zinnian nuppu oli aivan yliveto, vei minun sydämeni.

    VastaaPoista
  10. Viismummoistakin toivottaa hyvää matkaa. Kun tuut takasi, laittaisitko viestiä mikä zinnia lajike tuo on, kiitos. Oon aina tykänny zinnioista, enkä vielä oo tommosta nähnyt. Päivänsinejäkin oon kasvatellu, paitsi tämä kesä jätettiin väliin tilan puutteen vuoksi. Oon nääs hullaantunu klematiksiin vanhoilla päivilläni. Ihania kuvia, kuten aina sivuillasi.

    VastaaPoista
  11. Hienoa lomamatkaa teille toivottelen ja mukavaa Marjan päivää!

    VastaaPoista
  12. Meillä on jo oransseja lyhtyjä ollut ainakin viikon verran. Tää on NIIIN paljon pohjosemmassa ;) Hauskaa matkaa teille!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa lomamatkaa teille sinne Norjaan.
    Norja onkin yksi lempi kohteistani. Se on kaunis maa ja ihmiset niin ystävällisiä.

    VastaaPoista
  14. Onpa hienoja kuvia. Mie en oo edes tajunnu tarkistaa, onko miun helleboruksessa uusia kukkia. Täytyypä heti huomenna kurkkia kosmosten alle. Ja hyvää matkaa Norgeen!

    VastaaPoista
  15. Mahtoiko se Ruusa sittenkin päätyä salamatkustajaksi?

    Kivaa reissua ja toivottavasti kelit suosivat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥