keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kotokulmilta


Hui sentään, kun aika rientää nopsaan.
Viikko on taas kulunut niin, että en ole juuri ehtinyt konetta aukaisemaan!


Kiitos kaikille kakkupostauksen kommenteista!
Multasormelle vastaisin, että kaupan lemon curd maistuu varsin voimakkaasti sitruunalle,
 ainakaan se ei mitenkään ole mielestäni pahanmakuista.
Sellaisenaan sitä en kyllä söisi,
 mutta sillä saa mukavasti makua erilaisiin leivonnaisiin ja kuorrutuksiin.

Tässä viikon aikana olen saanut vasta osan mustaherukoista kerättyä ja keitettyä mehuksi,
Mortit eivät vielä ole onneksi kypsiä.
Mansikoista ja vadelmista olen keitellyt hilloja ja mehuja.
Nurmikkoprojekti on vielä vaiheessa, kylvetyt kohdat jo vihertävät.
Helsingistä käytiin hakemassa uusi auto (käytetty tosin)
ja Tampereella käytiin jätskillä (samalla palautettiin taas Teekkari ja Koira kotiinsa)

Ja saisi minun puolestani nämä kostean nihkeät hellekelit jo loppua,
melkein mitään pihahommia ei jaksa tehdä.
Eikä edes tule kunnon sadetta! 
Murrr!!!

Edellämainituista askareista ei ole kuvia, niin oli vauhdikas viikko, että kuvaaminenkin jäi.

Sen sijaan laitankin kuvia kotokulmilta.

Vihdoin sain aikaiseksi käydä Vakka-Taimessa  Pyhärannassa.
Sinne on meiltä kotoa 20 minuutin matka!
Eikä ole ennen tullut lähdettyä.

Sellainen ihmemaa näin lähellä!
Muurilan koe- ja esittelypuutarhassa kasvaa satoja kasveja;
puita ja perennoja, joita ei tiedä edes olevan olemassa!

Melkein en tiennyt mitä olisin siellä kuvannut, kun olin niin mykistynyt!
Tämä kasvi, jonka nimestä minulla ei ole aavistustakaan,
on todellinen perhoskasvi.
Siinä oikein kuhisi perhosia ja kimalaisia.


Puutarhalta on mahdollista myös ostaa taimia.
Siellä ei kuitenkaan ole perinteistä taimimyymälää, jossa olisi kasvien nimet ja hinnat esillä.
Kasvit on toki merkitty latinankielisillä nimillään, mutta ainakaan heräteostosten tekeminen
ei ole kovin helppoa pelkkien lattarinimien perusteella.
Kannattaakin ehdottomasti ennen reissua tutustua netissä heidän kasviluetteloihinsa
ja kirjoittaa ostoslista valmiiksi kotona.
Ystävällinen henkilökunta auttaa löytämään haluamasi kasvit.

Lähdin hakemaan muutamaa pensasruusua ja luppioita.
Luppiot löytyivät ja kolme ruusuakin, parin hankinta jäi ensi kevääseen,
jolloin taas uusia taimia on saatavana.

Myytävänä olevat ruusun taimet ovat koreissa, vielä oli valikoimaa jäljellä.

Tämänkertainen oli pikavisiitti Artistin kanssa,
lähiaikoina olisi tarkoitus vielä käydä uudestaan, 
kunhan saadan aikataulut sovitettua työkaverin kanssa!



 Eikä tässä vielä kaikki!
Katselin eilen kotikaupungin keskustaa kameran linssin läpi turistin silmin!
Vanhan Rauman kierros, olkaa hyvä!
 











Pitsinnyplääjäpatsas sijaitsee Helsingintorilla, 
josta raumalaiset v. 1550 lähtivät Kustaa Vaasan määräyksestä Helsinkiä perustamaan. 
Onneksi saivat myöhemmin luvan palata takaisin Raumalle!




 
 Etualalla Raatihuoneen torni ja taustalla Pyhän Ristin kirkon torni.
Raatihuone toimii nykyään museona.


Pinnalassa, Rauman taidemuseossa on parhaillaan taitelija Kerttu Horilan töiden näyttely.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
Vielä on aikaa, syyskuun puoleen väliin asti.

 
Kirsti
Pihan ylle kaartuu vanha omenapuu
Museona toimii myös Kirstin talo.
Päärakennus on ilmeisesti 1730-luvulta.
Kirstissä on asunut merenkulkijoita ja käsityöläsiä.
Kaapin päällä olevat Staffordshiren posliinikoirat kuuluivat ennen vanhaan
merimiesten tyypillisiin matkatuliaisiin.
Koirat toimivat myös tiedonvälittäjinä.
 Kun ikkunalaudalle sijoitetut koirat katselivat sisälle taloon,
oli isäntä kotosalla. 
Jos ne katsoivat ikkunasta ulos, oli isäntä seilaamassa.


 Kauppa- ja Kuninkaankadun varsille ovat keskittyneet
ihanat pikkupuodit ja kahvilat

 
  Herttaisen idyllin pilaa kauppatori rumine katoksineen.
Minun mielestäni.

 

Taaskaan ei mitään kohtuutta.
Ensin en saa aikaiseksi pitkään aikaan mitään postauksia
ja sitten tuleekin tällainen maratonpostaus!

Nyt annan sukankutimen vielä hetken odottaa ja teen blogikierroksen!

Tunnelmallista elokuuta !


Marja

27 kommenttia :

  1. Olipa kiva kuulla kuulumisiasi! Ja ihan ongelmitta jaksoin lukea postauksen loppuun asti :) Aika upea paikka teillä ihan siinä kotikulmilla, saa nähdä, jos vaikka ensi kesänä tekisin retken tuonne Pyhärantaan, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; kiva, että jaksoit loppuun asti ;) Tuo Vakka-Taimi on kyllä paras tämän kesän puutarhareissuista. Vakiasiakkaaksi ajattelin ryhtyä :)
      Ehdottomasti kannattaa sinunkin alkaa jo suunnitella ensi kesän reissua!

      Poista
  2. Ihania kuvia. Tuolla vanhassa Raumassa haluaiisin kyllä käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti; kiitos! Ei muuta kun alat suunnitella reissua tänne etelään....

      Poista
  3. Puuh, puuh, maratooni ilman mitään esitreeniä käy kunnon päälle!
    Vakka-taimeen 20 minuuttia!!! Ei oo totta. Muutan teille :-D
    Tuo tumma ihana putkikasvi on varmaan Angelica gigas, jättikarhunputki. Olen sen jo 2 vuonna istuttanut pihalleni... on kaksivuotinen, ekana vuonna oli jo kukkinut ostettaessa eikä onnistunut varistamaan yhtään siementä maahan, joka olisi nähdäkseni itänyt. Viime vuonna olin viisaampi ja ostin taimeni alkukesällä, mutta peuran pentele söi kukkavarren, eikä kasvi tänä vuonna enää noussut. MURR!
    Ihana Raumankatsaus! Staffordshiret haluaisin sekä omaan kotiini että nukkekotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; onneksi selvisit kuitenkin maratoonista!
      Ajatteles, minäkään en ole ennen tajunnut, miten lähellä se todellisuudessa on!
      Nyt siellä tulee poikettua varmaan vähän väliä.....
      Voi niitä peuran penteleitä, vieläkään ei ole kaikkia saatu pataan porisemaan!?
      POSLIINIkoirat juuri ja juuri saattaisivat ollakin mandollisia kissataloudessa, ilman että Ransu syvemmin paheksuisi asiaa....

      Poista
  4. Hui, miten on mahdollista ettet ole Vakkataimessa käynyt vaikka on noin lähellä! Ja aivan ihastuttavat Raumakuvat, sinnekin alkoi nyt mieli tehdä visiteerata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; sanos muuta, sitä itsekin ihmettelen! Eipä sieltä teiltä pitkä matka tänne ole, mekin käydään Tampereella tuon tuostakin.....

      Poista
  5. Upeita kuvia!Vakkataimessa on harvinaisuuksia. Punainen kasvi on jättikarhunputki..purppuranpunaisena.Ainakin olettaisin sen olevan. Juuri ostin Porista päin.Vanha Rauma on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina T; Vakka-Taimessa onkin melkein pelkästään harvinaisuuksia! Joltain jättiputkelta se kasvi tosiaan näyttääkin. Ja kukatkin olivat tuollaiset purppuranpunaiset. Ihan kovin pieneen kukkapenkkiin se ei kyllä sovi.....
      Kaunista on vanhassa Raumassa ja taloista pidetään nykyään hyvää huolta.

      Poista
  6. Ihania kuvia ! Vanhojen kaupunkien puutalokorttelit on jotain ihan omaa lajiaan. Niissä on ajatonta kauneutta... siis kun taloista on pidetty huolta ; )
    Tämä olikin hyvä muistutus minulle, sillä suunnittelin tänä kesänä käyväni Porvoossa. Nythän on vasta elokuun alku, eli ehtiihän tässä : )
    Upeaa elokuuta sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sariw; kiitos! Vanhaa Raumaakin oltiin 1960-luvula hävittämässä, onneksi jollain taholla oli kuitenkin järkeä. Nykyään asukkaat pitävät niistä taloista todella hyvää huolta.
      Juu, kesä on vasta puolessa välissä, jos sitäkään....

      Poista
  7. Vakka-Taimessa tarttis päästä joskus käymään, kun ei kumminkaan missään maailman äärissä ole munkaan näkövinkkelistä. Sieltä löytyis varmaan kaikenlaista kivaa. Minkälainen hintataso siellä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; Sieltä löytyy tosiaan vaikka mitä. Kannattaa ehdottomasti käydä läpi ensin kasviluettelot heidän kotisivuillaan. Hintataso on mielestäni ihan kohtuullinen, kun kuitenkin on kyse erikoisuuksista. Ostin tosiaan kolme pensasruusua ja kaksi luppiota, maksoivat yhteensä 50 euroa. Oiskohan ne ruusut olleet n.14 euroa kappale. Ruusut ovat tosiaan taimistolla lisättyjä ja kasvatettuja, kuten kaikki muutkin kasvit siellä.

      Poista
  8. Kauniita kuvia, kauniista kaupungista. Oliko se niin, että tuo Kirsti periytyi aina tyttärelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; kiitos! Juu, niin sitä kerrotaan, että talo oli samalla suvulla yli 200 vuotta, ennen kuin se siirtyi Rauman museolle. Pääasiassa taloon tuli kotivävyjä, joten tyttö talon yleensä peri. Ainakin siinä talon toisessa osassa on asuttu vielä 1970-luvulla!

      Poista
  9. Vanhaa Raumaa olisi kyllä kiva päästä katselemaan, niin ihania kuvia sinulla! Olen siellä käynyt joskus, mutta siitä on aikaa toooooosia kauan, ja vähän pienemmän ihmisen silmin sitä silloin katselin. ;) Ja mustaherukkamehulle olisi täällä ollut käyttöä, nimim.kunnon kesäflunssasta toipilas. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija; kiitos! Kannattaa toki käydä katselemassa, ainakin kesäisin on ihan opastettuja kävelykierroksiakin!
      Voi sentään,koeta parantua! Kesäflunssa on niin ikävä, siitä ei tahdo edes päästä eroon millään!

      Poista
  10. Vanha-Rauma on kyllä kaunista, pakko näin todeta jopa Porissa syntyneenä :) Todella kauniit kuvat otit. Vakka-Taimeen tekisi mieli päästä, ja niin kuin sanoitkin, lista kannattaa miettiä etukäteen, niin paljon erikoisia ihanuuksia tarjolla. Upeaa että on tällainen taimisto olemassa, ja ei mikään ihme, että jäät kanta-asiakkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pivi; onhan tuo Vanha Rauma aika ainutlaatuinen, elävänä asuinalueena säilynyt, ei mikään museoalue ollenkaan!
      Juu, se etukäteen tehty ostoslista on ihan ehdoton tuolla taimistolla!

      Poista
  11. Olen usein pohtinut, miksi meidän on niin paljon helpompi reissata vaikka maailman ääriin, mutta lähitienoon mielenkiintoiset paikat jäävät helposti kokonaan tutkimatta.
    Vanha Rauma on upea puutalokokonaisuus, vaikka olen ehkä hieman jäävi niin sanomaan, sillä juureni ovat Satakunnassa ja myös Rauma kuuluu lapsuudenmaisemiini. Olen muuten samaa mieltä noista torikatoksista, olisivat ne voineet olla paremmin miljööseen sopivimpia.
    Ihan hyvin tämän maratonin jaksoi, ei minkäänlaisia vaikeuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; ne lähitienoot ovat varmaan liian lähellä ja niin tuttuja, että niiden hienoutta ei edes huomaa!
      Hieno on Vanha Rauma, eihän sen suhteen voi edes olla jäyävi ;)
      Karmeat ovat torikatokset, mutta siinä ovat ja pysyvät. yhteen aikaan kaupunkilaiset(ainakin osa) olivat valmiit vaikka talkoilla purkamaan ne. Ei onnistunut edes se!
      Sulla onkin sitten hyvä bloginlukukunto :D

      Poista
  12. Mukavasti sitä jaksoi näin hyvin kuvitetun maratonin käydä läpi :)
    Vanha Rauma on kyllä kaunis katuineen ja vanhoine puutaloineen.Mutta nuo torin katokset eivät tosiaan ole mikään kovin silmiähivelevä näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; kiva, että kunto kesti ;)
      Niinpä, kauankohan kestää, että ne katokset myönnetään epäonnistuneiksi ja puretaan....?

      Poista
  13. Tulipa kotoinen olo noista Rauma-kuvista! Varsinkin Kirstin talon julkisivusta. Kävelin siitä kolmisenkymmentä vuotta sitten puolitoista vuotta työmatkani Pohjankadun päästä (siitä kulmatalosta jossa oli silloin postitoimisto ja josksu myöhemmin hautaustoimisto) kanaalin vartta Kansallispankkiin. Onneksi olemme vielä tänä kesänä tulossa kyläilylle. Ja joo, torin katoksia minäkin inhoan. Eihän niistä ole juuri mitään hyötyäkään, kun ovat niin korkeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresa Maria; hautaustoimisto on vieläkin siinä kulmatalossa, oravapankki on sensijaan jo monta kertaa ehtinyt ainakin vaihtaa nimeään.....
      Juu; niiden katosten alla on todella vetoinen paikka olla myymässä. Niiden katosten alla muutenkin vakiperunamyyjät, joilla on sellaiset myyntiautot, joissa on vielä oma katos siinä sivulla. Kaksinkertainen katos siis kaikenkaikkiaan. Ja toisella sivulla ovat kalamyyjät omissa myyntiautoissaan, katosten alla!
      Tervetuloa kuitenkin Raumalle, sulje silmät niiden katosten kohdalla ;)

      Poista
  14. Voi kyllä kuvia jaksaa aina katsoa! Vakka-taimi on todella mielenkiintoinen paikka, olen jokunen vuosi sitten käynyt siellä ja pitäsi mennä taas uudestaan , on varmaan laajennut siitä jonnin verran. Raum o ain Raum!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥