perjantai 10. toukokuuta 2013

Pääskyset saapuivat

Keskiviikkona saapuivat pääskyset työpaikan pihapiiriin.
Paljon oli heillä kerrottavana matkakokemuksia.
Istuivat rivissä sähkölangalla sirkuttamassa.

Keskiviikkona kuulin myös käen kukkuvan.

Onneksi kuitenkaan vielä ei ole kesä.

Vasta ensimmäiset kevätkukat ovat kukassa,
 vain krookukset jo lopettelevat kukintaansa.


Ruusan kanssa käydään päivittäin tarkastamassa
raparperien tilanne.
Aina olen tehnyt äitienpäiväksi raparperipiirakkaa.
Huonolta näyttää täällä tilanne.


Lavakauluskasvimaan Red Champagnet ovat selvästi pidemmällä kasvussa.
Tästä varmaan saa lauantaina muutaman pikkuisen varren.


Onni kartoittaa tilannetta aidan päältä.

"Ruususen uni"-atsalean juurelle ilmestyy näitä suloisia kevätkurjenmiekkoja.
Olin  jo unohtanut, että istutin niitä siihen syksyllä ison pussillisen.

Vaaleanpunaisetkin kevättähdet avautuivat.

Amerikankullero oli ihan huomaamatta päässyt avaamaan kukkansa!

Helleborus 
Double Ellen Picotee
Helleborus
Double Ellen Pink
Täällä on tulossa mustia, vaaleanpunaisia, oransseja tulppaaneja!

Lavakauluskasvimaalla ovat  raparperin lisäksi heränneet myös
talvivalkosipulit


Aina helatorstaisin on työpaikallani "kevään avaus".
Silloin tarjotaan asiakkaille ilmaiset munkkikahvit.
Eilen oli täällä sääennustuksista poiketen
lämmin puolipilvinen päivä.
Aivan mahdoton ruuhka oli koko päivän.

Nämä kuvat otin keskiviikkoiltana.
Hyllyt jä pöytäkourut olivat silloin kasvihuoneissa täynnä kukkia.
Tämä aamupäivä kuluukin taas pöytien täydennyspuuhissa.
Työkaverin kanssa tehdään tänään vielä äitienpäiväksi kori- ja ruukkuistutuksiakin.

Tänä vuonna on myynnissä  myös limenväristä verbenaa.
Pakko hankkia.
Sen kerrattukukallisen lumihiutaleen lisäksi.

Nyt työmaa kutsuu!

Kivaa viikonloppua ja onnellista äitienpäivää


Marja

10 kommenttia :

  1. Kauniita kuvia!! Ihanaa viikonlopun alkua, pilvi

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja muutama uusi tuttavuuskin minulle!

    Suloista suven odotusta ja hyvää äitienpäivää:)

    Käen kukunnan kuulin keskiviikkona, mutta pääskysiä en ole vielä nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia :) meilläkin käki on palannut tontille. Heti tuli hyvä mieli kun kuuli käen kukkuvan :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista! Hyvää äitienpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Kasvien yksityiskohtien näkeminen läheltä kertoo samalla niiden ainutlaatuisuudesta. Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  6. uskomattoman upeat kuvat, sekä puutarhastasi että työpaikalta. Voi että, löytäisinpä mä jostain myös sitä limeverbenaa!!!!

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia ja kasveja! Ihastuin noihin jouluruusuihin! Ajattelinkin, että teillä oli varmaan aikamoinen hulina siellä, kun ilmatkin suosivat :)

    VastaaPoista
  8. Onko tuollainenkin olemassa kuin 'Ruususen uni'?! Ihana nimi!!!
    Rikasta on jo kukkinensa sinun pihallasi. Ei täällä vielä raparpereita syödä, tuskin päätänsä nostavat.

    VastaaPoista
  9. Kiitän taas ihanista kuvista ja tunnelmista! Täällä vielä odotellaan vihreää saapuvaksi... :)

    VastaaPoista
  10. Todella hienoja kuvia! Kaunista Floran päivää! ✿

    Peonies of Beatris

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥