tiistai 26. maaliskuuta 2013

Viime vuonna tähän aikaan...

Nämä kuvat ovat samalla vastaus
 maaliskuun aamukampahaasteeseen.

MAALISKUU 2013

"Tänä vuonna VERTAILLAAN kahta vuotta toisiinsa
Valitse vuoden 2012 haastekuukauden jokin ottamasi vuodeaikaa kuvaava kohde- tai luontokuva 
ja ota sitten täsmälleen samasta paikasta tai kohteesta kuva nyt vuonna 2013."

Viime vuonna tällä päivämäärällä kukkivat sinivuokot!




Siinä sinivuokkojen vieressä kultatyräkin versot kohottelivat itseään aurinkoa kohti.


Kuten myös narsissit!


Sama kukkapenkki tänään!


Onni sai nauttia auringosta lumettomalla kalliolla.



Nyt löytyy juuri ja juuri Ruusan kokoisia sulapaikkoja!

Takapihan kalliot 26.3.2012


Samat kalliot tänään.

25.3.2012 peippoherra ruokintapaikan alla.

Sama pusikko tänään.

Kasvimaa 26.3.2012
Viime kesän aikana tuohon paikalle tehtiin lavakauluskasvimaa.

Lavakauluskasvimaa tänään.
Red Champagne-raparperien laatikko näkyy jo!
Siitä voisikin käydä lapioimassa lumet pois päältä.....

Pihatie 25.3.2012.
Siellä katajan takana näkyvät kotsutkin.
Leikkasin jo silloin talventörröttäjiä!!

Pihatie tänään.


Tuossa alareunassa näkyvän kiven yläpuolella olevassa penkissä
kukkivat pian tulppaanit.....tai ainakin jossain vaiheessa :)


Ruusa tarkkailee pääsiäisnoitien lentoreittejä.

Seuraava postaus on jo oikein aurinkoinen, keväinen ja herkullinen!

Aurinkoa pääsiäisviikkoosi!



Marja

32 kommenttia :

  1. Voi eeeiiiiiiiiiiiiiiiii!
    Ei tätä kestä, aargh! Ei ehkä olisi pitänyt avata tätä blogiasi juuri nyt kun luin kyllä mikä otsikkosi oli... en ole pystynyt katsomaan omaa kuva-arkistoani viime maaliskuulta ollenkaan, niin rankka on vi-ketutus!

    VastaaPoista
  2. Noh, illan kyllä pelasti se tieto, että kalsarisormustinkukat on kissankestäviä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kyllä tämä vielä tästä iloksi muuttuu, usko pois!
      Onneksi edes jonkinasteinen pelastus löytyi illallesi, muut digitalikset on jo kylvetty uudelleen. Nyt kaikilla kylvöksillä on oma pieni kasvihuone. Nipsunkestävä, ainakin uskon niin.

      Poista
  3. Voi kun hauska postaus! Tai hauska ja hauska, ei ole yhtään kivaa että lumi ei ole vielä paljoakaan sulanut. Mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä sinne, pidetään peukkuja että nyt ne lumet alkavat vihdoin lähteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar, usko on luja, että tänä keväänäkin vielä sinivuokot kukkivat!
      Pääsiäisen jälkeen kevät tulee yhdessä humauksessa. Toivottavasti.
      Mukavaa pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  4. Onpa teillä vielä paljon lunta. No, se kesä sitten tulee ryminällä:)Kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelin itte, juu, lunta on vielä ihan mahdottomasti. Ihan jäiseksi muuttunutta.
      Kunhan yötkin lämpenevät, niin eikös se siitä sula!

      Poista
  5. Olipas kiva postaus!
    Ollaan kyllä nyt myöhässä tuon kevään kanssa. Jospa se ens viikolla lämpiäis ja lumet hurahtas hetkessä pois, toivossa on hyvä elää.
    Rauhaisaa , aurinkoista ja lämmintä pääsiäisen aikaa!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, kaunista pääsiäistä sinullekin!
      Nyt odotellaan vaan lämpöaaltoa!

      Poista
  6. Suorastaan ihan kamalaa! :/ Koska saadaan jotain lämpöistä tuulta ja rutkasti lisää lämpöasteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, niin on! Järkyttävää. Varmaan huhtikuussa lämpiävät jo yötkin.....

      Poista
  7. Aurinkoista pääsiäis viikkoa. Hieno postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki, kiitos!
      Kaunista pääsiäisaikaa sinullekin!

      Poista
  8. Minulta ei löytynytkään noin "kesäisiä" kuvia viime vuodelta, sen sijaan täysin valkoisia vajaa viikko eteenpäin eli viimeinen maaliskuuta. Mutta on nyt paljon enemmän lunta ja kylmempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuo lumi on tosiaan niin kovaa ja jäistä, että tarvitaan lämpimiä öitäkin, että se sulaa.
      Minullakin on viimevuotisia kuvia, taitaa olla huhtikuu eka päivältä, kun räntää satoi taivaan täydeltä, mutta se suli silloin yhtä nopeasti, kuin satoikin!

      Poista
  9. No huh, asiahan konkretisoitui oikein kunnolla ;) Enpä ole asiaa ajatellutkaan, kun meillä on edellisinä vuosina vanhalta pihalta lapioitu sitä lunta vielä huhtikuun puolivälissäkin ja nyt kun "uusi" piha on niin paljon avarampi ja aurinkoisempi, tuntuu, että lunta on edellisvuosiin verrattuna huomattavasti vähemmän... Näin minua huijataan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tuo ole ihan mukava huijaus! Tänä vuonna pääset keväthommiin paljon vähemmällä lumen lapioimisella :)

      Poista
  10. Kääk, mielenkiintoinen vuosivertailu.
    Mut hei, kyl se tulee, se kevät. On se tullut joka vuosi:)
    Ihan samanlaiset lumivaipat on kyllä vielä meidänkin pihalla ja katolla puoli metriä lunta(siitäkin huolimatta että mies on niitä kyllä talven mittaan jo sieltä tiputellut). Vaikkakin asutaan etelässä, ollaan niin metsän siimeksessä suojassa, että jok'ikinen lumihiutale mikä talven aikana on satanut on jämähtänyt meidän tontille.Miten se meni, montaks yötä juhannukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tulee se kevät tänä vuonnakin! Meillä ei sentään enää ole katolla lunta, mutta muuten kyllä riittää....

      Poista
  11. Jospa tuo lumi haihtuukin sitten tavallista nopeammin. Toivotaan ainakin!

    VastaaPoista
  12. Joo, varmasti Ruusa niitä näkeekin, lentäviä noitia. Meidän Ruusa on jotenkin iloisen odottavana. Juoksee kolmen huoneen lattiaa edestakaisin ja kurahtelee.

    Onpas erilainen kevät, kuvat sen kertovat, todella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila, kissat ovat hyviä noitavahteja :)
      Tänä vuonna tällainen kevät, toivottavasti kesä on sitäkin mahtavampi!

      Poista
  13. Hei! Googlailin risulinnun ohjetta ja päädyin sinun blogiisi. Kiitos hyvästä ohjeesta! Nyt vain risujen hakuun. t. Pia

    VastaaPoista
  14. Kyllä kevät on todella pahasti myöhässä! Voi itku! Toivotaan, että lumet lähtevät pian ja vauhdilla! Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhässä on. Ei mitään mahda.
      Kaunista pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  15. Melkein tekisi mieli puhjeta itkuun vertailuikuvia katsoessa,mutta ,jos nyt ei kummiskaan...

    Ihanan aurinkoisia päiviä ollaan kuitenkin saatu viimeisen parin viikon aikana ja,jos tätämenoa jatkuu,niin pianhan ne sinivuokot taas nostelevat päätään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ei taida nyt edes itku auttaa! Tänään on kyllä lumi sulanut ihan hämmästyttävällä vauhdilla. Ehkä se kevät sittenkin tulee....

      Poista
  16. Voi hyvänen aika, ollaan todella myöhässä kevään kanssa tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, no niin ollaan. Sinä siellä etelässä säästyt tältäkin kurjuudelta ;)

      Poista
  17. Kuvistasi todella näkee, miten valtavasti kevät on tänä vuonna myöhässä. Meilläkin kukki täällä ojan varret jo leskenlehtiä 22.3 viime vuonna. Vielä niistä ei ole toivoakaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥