tiistai 19. maaliskuuta 2013

MiSsÄ sE kEväT LuUraA?




Miksei tuo lumi sula?!


Viikonlopun Kaisaniemen trooppisten tunnelmien jälkeen kotipihalla näyttää entistä ankeammalta.



Lavakauluskasvimaa.
Lumeen hautautuneena.


Onnin korkuiset lumipenkat.
Talvimyrskyn pudottamia koivunoksia on piha täynnä.


Aurinko paistaa kuitenkin ja lämmittää mustaa turkkia mukavasti.


Mutta toisaalta.
Lumimittari ei ole enää täynnä.
Joka syksy unohdan korjata sademittarin varastoon.
Siitä tulee lumimittari.
Keväällä siitä ei enää ole sademittariksi, kun se vuotaa......

Alppiruusulla on vielä talvisäätö.


Hei! Täällä on mun puksipuu!

Onnin mielestä maaliskuu on kevät!


Hei!
Mä olen Viiru ja mamma käski esitellä meidän kissanluukun.
Tossa se on.
On se ihan kiva.
Saanks mä jo mennä?


Huomenna on kevätpäiväntasaus!
Kello 13.02 tarkalleen.
Meillä on tämän verran sulaa rappujen edessä.
Säälittävää.


Lähdin aamupäivällä taimistolle katsomaan, onko edes mitään toivoa keväästä tänä vuonna.
Myyntikauden alkuun on aikaa vielä ainakin kuukausi,
joten kotihommat tässä ehtii hyvin saada järjestykseen vielä ennen sitä.

Toivoa on!

Pelakuun taimia
 
Nuppujakin jo.



Kukkia!


Tomeran oloinen pieni verenpisara


Tuhansia kesäkukkia tulossa.


Tästä tulee kevään kuluessa muhkea lumihiutaleamppeli!


Amppelitomaatteja

Kasvihuoneessa kukkii jo kääpiöakileija

Muutama orvokki on avannut jo kukkansa, vaikka myyntikauden alkuun on vielä aikaa...

 
 Kasvihuoneessa syyshortensia on jo avannut silmunsa..

... kuten myös japaninvaahtera
  
Ulkona kestää vielä hetken ennen kuin perannapöydät taas täyttyvät.

Kevät tulee tänäkin vuonna!



Jaahas!
Taas on 19. päivä ja ikkunanäkymäkuvan aika!

 
Työhuoneen ikkunasta katsottaesssa näyttää tältä.
Samanlaiselta kuin neljä kuukautta sitten!
Voi, kun odotan sitä hetkeä, kun kuvassa näkyvät kasvitieteelliset tulppaanit, kylmänkukat,
Rip Van Winkle- narsissisit, kirjopikarililjat, koivujen hiirenkorvat.
Jopa voikukatkin.

 Keittiön ikkunanäkymä.
Ihan kuin tuo sula alue männyn juurella olisi vähän suurentunut.....

 
 Risuverstaan ikkunalla jouluruusu odottelee kevättä ja kukkapenkkiin pääsyä.



 Riemullista kevätpäiväntasauspäivää!



♥ 

 Marja

34 kommenttia :

  1. Kyllä se kevät sieltä tulee, kun jaksat vielä vähän odottaa :)
    Viiru ei ilmeisesti ollut oikein hyvällä tuulella kuvaushetkellä ... Ilme kertoo paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TelluT, tulee kevät varmaan, vielä koskaan ei ole jäänyt tulematta! Liian hitaasti tänä vuonna!
      Viiru ei halunnut kuvaan, hän olisi halunnut vaan rauhassa nauttia auringosta rapulla :)

      Poista
  2. Rohkaisevia nuo taimitarhakuvat, kiitoksia! Teillä on sentään jo sulia laikkuja jossakin toisin kuin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresa Maria, ole hyvä :)
      Juu, tuosta rapun edestä on yritetty lakaista aina lumet pois. Muuten ei kyllä ole laikkujakaan!

      Poista
  3. Joo. Kyllä tää on järkkypärkkyä. Tää on niin masentavaa etten edes ymmärrä miksi taimitarhat viljelevät noita kasveja koska on jääkausi ja ne kumminkin kohta kuolevat kun niitä ei voi ikinä viedä ulos.
    Määh!
    Onneksi on Onni. Ehkä pukeudun mustiin ja kiipeän puuhun, se voisi auttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila hei! Olen jo aika vanha ja tähän asti on kevät AINA tullut, tulee se tänä vuonnakin! Ei tule jääkautta, usko pois vaan!
      Voit kokeilla sitä mustissa puuhun kiipeämistäkin. Saattaa hyvinkin helpottaa lumituskaa, Onni ainakin oli eilen oikein iloinen :)

      Poista
  4. Kun se tulee tuo kevät, niin tulee sellaisella rytinällä että saa pidellä puista kiinni ettei vie mennessään. Huh, on tää niin ankeeta, kun ei muuta kuin lunta ja pakkasta ja lisänä kylmä tuuli. Kasvihuoneissa silti jo kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli, kiva, sinä olet optimisti!
      Kasvihuoneissa on kiva käydä, paitsi kun sieltä tulee ulos, tuntuu entistä ankeammalta!

      Poista
  5. Hyvä On♥n♥i!
    Sulla on allakka etutaskussa tai -tassussa. Me kaksijalkaiset etsiskellään sitä vielä peräpeilin puolelta. Täyttä sydäntalvea elellään täällä kaakossakin, huokaus syvä!
    Pihatie alkaa olla sula kun sen olen joka lumisateen jälkeen ihan verille asti kolannut)
    Ihanat tunnelmat sinun kuvissa. Vai Kaisaniemessä ;I
    Iloista kevätpäiväntasausviikonloppua ja pajunkissaillaan.
    Kisuille hyviä silakoita ja pusuja.
    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa! Kaisaniemessä hyvinkin käytiin :)
      On tuo lumen sulaminen tänä vuonna harvinaisen nihkeää. Viime vuonna 23. maaliskuuta meillä kukki jo sinivuokko, nyt siinä kohtaa on varmaan puoli metriä lunta!
      Meilläkin yritettiin lakaista tuo laattapolku aina lumettomaksi, mutta Lapinreissun aikana homma ei toiminut, kun Artisti ei "ehtinyt" lakaista. Nyt sitten liukastellaan siinäkin!
      Pajunkissaista loppuviikkoa ja viikonloppua sinne kaakonkulmallekin!

      Poista
  6. Kiitos noista taimikuvista! Niissä on jotain lohduttavaa kun mieli odottaa sitä kevättä ja kesää jo niin innolla! Onni on niin onnellisen ja tyytyväisen näköinen! :) Viiru on vähän ehkä vaivautunut tästä esittelytehtävästä! Hienosti meni!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina, taimistolla käynti kyllä antaa uskoa kevään saapumiseen.
      Onni on yleensä aina ihan hyvällä tuulella:)
      Ihan hyvin selvisi Viiru esittelystä, vaikka vähän ujostuttikin....

      Poista
  7. Upeita kuvia! Onni on ihana ja niin on Viirukin! Tosi hieno kissanluukku. Tuolla taimistolla käynti on varmaan ihanaa kevätterapiaa tämän kaiken lumen keskellä.

    Minä olen liemessä niitten taimieni kanssa. Eka kerta, kun mitään siemenistä kasvattelen ja heti karkasi mopo käsistä. Sikäli hankalaa, kun en ole ennen kasvattanut, etten tiennyt, mikä itää nopeasti ja mikä hitaammin. En olisi kylvänyt kurpitsoja ja papuja näin aikaisin, jos olisin tiennyt.. Lisäksi huvikseni kylvämät hunajamelonin siemenet ovat jo reippaita taimia myös. Lirissä ollaan..

    Oikein aurinkoista kevätpäiväntasausta ja rapsutuksia kisuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos!
      Kissanluukku oli kyllä tosi kannattava hankinta.Loppui meidän yölliset portsarinhommat :)
      Tuolla työpaikalla on kyllä kiva käydä, vaikka en ihan vielä töihin menekään.

      No, ensi keväänä olet taas paljon viisaampi ja vielä voit vaikka kylvää uudet kurpitsat ja pavut, jos nuo eivät pärjää kesään asti! Onneksi tavallisimmat siemenet ole hirveän arvokkaita edes.
      Kisut kehrää tyytyväisinä rapsutuksista :)

      Poista
  8. Kyllä Onni tietää, että kevät on tulossa, sanovat ihmiset mitä sanovat. Onneksi taimitarhalla on kaikki jo noin hyvässä kasvussa. Ei jäädä ilman kukkia, vaikka omat itäisivät huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between, kisut tietävät, että maaliskuu on kevätkuukausi, oli sitten lunta enemmän tai vähemmän!
      Taimistoilla täytyy olla uskoa kevääseen, vaikka kuinka pyryttäisi. Ei jäädä ilman kukkia tänäkään kesänä :)

      Poista
  9. Ihanaa kevätpäiväntasausta sullekin ja kiitos tästä postauksesta! Vaikka ulkona paukkuu pakkanen ja tuulee niin että katto kumisee, toi kuvasi taimitarhalta ihanan pilkahduksen tulevasta kesästä :)

    Kyllä kisujen nyt kelpaa, kun heillä on uusi hieno ovi. Kiva kun Viiru suostui sen meille esittelemään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuollaista taimitarhavierailua tarvitaan aina välillä kun uskonpuute yllättää!
      On se vaan niin epistä, kun ainakin pääsiäisen yli jakuvat nämä talvikelit, sanovat sääennustukset :(
      Kyllä on kovassa käytössä kisujen ovi, viikossa oppivat sujuvasti käyttämään sitä :)

      Poista
  10. Minä sain tänään varman kevään merkin: Olkkarin ikkunan takana päivystää sinnikäs kohtuullisen äänekäs kollikissa, meitin tyttökissaa katselee "sillä silmällä". Molemmin puolin varmaan löytyis tunnetta, vaan meidän leikkaamaton neitomme pysyy visusti sisäkissana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati, äänekkäät kollikissat on kyllä jo aika varma kevään merkki! Meidän kaikki kissat ovat myös leikattuja, ei tule sellaisia kevätajatuksia heille mieleen. Onneksi myös naapurit ovat olleet fiksuja, täällä ei leikkaamattomia kissoja ole enää viime vuosina kuljeksinut! Aikas ikävän hajun jättävät sellaiset kuistin pieleen....

      Poista
  11. Töistä kotiin tullessa puhalsi tänäänkin niin jäätävä viima, että vieläkin on sisäinen kylmyys kropassa. Jos joisin alkoholia, nyt voisi konjakkitömpsy tehdä terää, mutta taidan tyytyä vain lämpimään kahviin.

    Ihanaisia kuvia, toivoa herättäviä suorastaan, nuo taimitarhasta otetut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu, jäätävä oli viima täälläkin kun kävin postilaatikolla. Muuten olenkin ollut koko päivän leipomispuuhissa, sopii tälle kelille :)
      Kyllä se kahvikin lämmittää....

      Juu, kuvittele vielä se kostean mullan tuoksu ;)

      Poista
  12. Voi apua, nytkö se jo on :O Ja ihan tuntuu täysi talvi olevan päällä.. Viikonlopulle luvattu parikymmentä astetta yöpakkasiakin! Meilläkin vesiputki pamahti raksalla jäähän..Sais jo tulla plus-asteita senkin puolesta :/ Ihkut kissat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia, juurikin, nyt on päivä pidempi kuin yö! Vaikka pakkanen paukkuukin. Harmi teidän vesiputkea :(
      Vasta pääsiäisen jälkeen on ennustettu plusasteita!

      Poista
  13. hihih ihana kissa, hassu kun puuhun kiipeää :D

    -Louna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Louna, meidän Onni on aina niin innoissaan, että kiipeää joka pihareissulla pariin puuhun :)

      Poista
  14. Kyllä siellä ihan selkeät kevään merkit on kuvissasi. Ihana kiipeilykuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko, juu kuvissa on, mutta ei niinkään tuolla pihalla vielä kun katsoo ikkunasta ulos!
      Onni on taitava ja innokas kiipeilijä :)

      Poista
  15. Onni näyttää ihan tyytyväiseltä ulkoilijalta,vaikka lumista vielä onkin.
    Millaiset kokemukset sinulla on tuosta kissan oviluukusta? Tuleeko sieltä kovasti kylmää ilmaa sisälle talvella?

    Lohdullisia kuvia taimistolta,ehkäpä nuo lumetkin tuosta joskus katoavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Onni on yleensä aina hyvällä tuulella :)

      Kyllä siitä kissanluukusta pakkasilla vähän vetoa tulee. Se luukku pysyy aika tiiviisti kiinni, mutta siinä kohtaa ei tietenkään ole mitään eristystä, kuten ovessa normaalisti on. Meillä on talvella tuulikaapin sisäovi vain ihan vähän raollaan, juuri sen verran, että kissat saavat sitä raotettua enemmän kulkiessaan. Joten ei siitä luukusta mitään suurta lämmönhukkaa aiheudu. Tuulikaappi pysyy vaan viileämpänä. Ainakaan sähkölaskussa ei ole mitään huomannut.
      Kyllä siitä vaikka vähän maksaakin lämmityskuluja, kun ei tarvitse monta kertaa yössä käydä päästämässä kissoja ulos tai sisälle :) Yli 15 vuotta toimittiin kissojen portsarina!!
      Juu, lumet katoavat (HETI) pääsiäisen jälkeen!

      Poista
  16. Kovin keväiseltä näyttää siellä jo - ainakin kuvissa. Nyt se kevät tuleekin sitten aika vauhdilla, kun alkuun pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keväistä auringonpaistetta on onneksi riittänyt, pakkasta vaan on ihan liikaa!
      Onneksi pääsee välillä käymään tuolla puutarhalla, usko kevääseen säilyy :)

      Poista
  17. Taimiston sisällä näyttää tosi lupaavalta, verrattuna ulkoilmaan :). Ehkä se kevät tulee oikein rytinällä, jolloin lumet sulavat nopsasti. Siitä vaan voi seurata hankalia tulvia... Mainio kissaluukku :). Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, siellä kasvihuoneissa on tosi ihanan kosteaa ja mullantuoksuista!
      Katsotaan, tuleeko se kevät sitten huhtikuussa yhdessä humauksessa.
      Tosi kätevä on tuo kissanluukku, olisi pitänyt vaan hankkia jo vuosia sitten!
      Mukavaa viikonloppua sinullekin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥