sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kevät?



Oikein paljon kiitoksia edellisen postauksen
Onni-onnitteluista ja vessaremppakannustuksista!

Hurrrrrr ja kurrrrrrr ♥  t. Onni

Viikonloppuna on oltu ihan muualla kuin koneen ääressä,
niin että ei  ehditty vastaamaan kommentteihin.

Unelmallekin terveisiä sinne etelään.
Joko pian alatte pakkaamaan laukkuja, 
että ehditte ensimmäisten muuttolintujen mukaan tänne pohjolaan....


Maaliskuu ei sitten alkanutkaan toivotun keväisenä.



Lauantaina oltiin koko päivä Turussa.
Haetiin loput veskiremppatarvikkeet.

Lähdimme viiden maissa kotiinpäin ja Turussa alkoi silloin lumisade.
Keli huononi koko ajan Raumalle päin tultaessa.
Täällä olikin satanut lunta puoli metriä,
tai ainakin 20 senttiä!

Tänään päivällä lähdettiin Onnin kanssa kartoittamaan pihan lumitilannetta.

Perhoskukkapenkin reunakivet olivat viime viikolla jo näkyvissä....huoh!

Yäks, mitä lumikasoja!!!
Rautatienomenapuutakaan ei melkein näy lumikasan takaa!
  

 Ostin eilen Bauhausista TeTe narsisseja, 3 ruukkua maksoi yhteensä 3,95.
Terassille ajattelin päiväksi laittaa.
Aurinkoista kontrastia lumihangille. 

 Onneksi edes paistaa aurinko.
Lämmittää mukavasti mustaa turkkia :)


Mutta  Risuverstaalla tuntuu keväältä.
Mårbackat tekevät uusia versoja

Helmililjat kurkkivat ikkunaa kohti.


Se veski ei tule ihan valmiiksi tänään vielä.
Lauantai kun meni siellä Turussa
ja tänään on vähän laiskoteltukin ;)

Tämänhetkinen tilanne.
Yläkaapit ja peili puuttuvat vielä.
Altaan alapuolelta puuttuu toinen laatikko.
Vaatii vähän trimmausta, kun altaan vesilukko vie niin paljon tilaa,
vaikka hankittiinkin systeemi, jonka pitäisi sopia laatikoston kanssa.
Lampun valo tekee kuvasta punertavan.
Alakuvassa on kiviseinä aika oikean sävyinen.

Veskissä on nyt aina kevät  :)

Kaisa, pikkasen erilaiset tapetit valittiin,
eikös teillä ollut muistaakseni aika tummat......

Vähälumista alkavaa viikkoa! 


Marja

30 kommenttia :

  1. Siis ei, mä en kestä! Miten ihana tapetti!!! Mistä ostitte, minkä niminen??? Mukavaa maaliskuun alkua tästä lumikatastrofista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, on se aika kiva. Noin vessan tapetiksi. Ostettiin Väriraumasta, Borås´n Lilleby-sarjaa on se. Taitaa olla enemmän lastenhuonemallisto, mut haittaako tuo?
      On tämä maaliskuu ihan kiva, vaikka lunta näyttää taas satavan lisää....

      Poista
    2. Eihän se mitään meinaa, mihin joku suunnittelija on sen tarkoittanut. Siis niin ihana! Oi että :)

      Poista
  2. Kyllä on kaunis tapeetti. ja Onni niin ylväänä astelee.
    Toisaalta ihan hyvä, kun lumi vielä suojaa kukkamaita kun kuitenkin vielä on pakkasiakin, niinkuin nytkin. Olenko vähän hassu, kun aina toivon että lumi pysyisi kukkamailla mahdollisimman myöhään, ainakin täällä suomenselällä on nää keväät aika kylmiä niin ovat kukat siellä lumen alla suojassa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli, kiitos! Onni on pihalla vähän kuin koira, kulkee uskollisesti perässä.
      Se on kyllä totta, että lumi suojaa kasveja, sitä vaan on aina niin kärsimätön keväänodotuksen kanssa ;)

      Poista
  3. Aivan mahtava veski! Kevättapetti ja kaikkea! Pientä viilailua tunuu remontin keskellä aina riittävän. Välillä on hyvä vähän laiskotella :)
    Ja mitä lumeen tulee, sitä se pukkas tänne Itä-Uudellemaallekin aika nietokset. Huh ja hei! Riittäis jo!
    Ihanaa maalisviikkoa! Eiköhän se kevätkin sieltä saavu, kun on kerran kevätkuukausikin meneillään :)

    VastaaPoista
  4. siili, kiitos ;)
    Rempoissa ilmaantuu aina yllätyksiä, pienempiä ja joskus isompiakin...
    Nyt tuli kyllä täys talvi taas, vaikka kyllä tuo lumi nopeasti sulaakin, kunhan päästään pakkasista!
    Juu, kevät voittaa kuitenkin! )

    VastaaPoista
  5. Aivan IHANA tuo tapetti!!!
    Lunta tuli tänne Turun toisellekin puolelle tuon 20 cm.....ja illaksi on luvattu lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, semmonen hyväntuulinen on tapetti ;)
      Juu, sitä lunta tuntuu nyt riittävän, tänään taisi tulla taas 10 cm lisää....

      Poista
  6. Upea tapetti.
    keltaiset narsissit ovat kuin pieniä aurinkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kosotäti, narsissit ovat kyllä vähän eksyneen oloisia näillä keleillä.
      Mutta tapetissa on onneksi jo kevät :)

      Poista
  7. Ihana tuo vessan kevät tapetti :)
    Kevät oli minullakin mielessä, mutta eipä nyt vielä tarvinnutkaan laittaa ulos ruukkuun narsisseja. Pikku pelargoinian pistokkaita ostin ja ne sain eilen ruukutettua. Kurjaa kun mulla ei ole oikein talviviileää paikka talvettaa niitä. Tekisi mieli jotain erikoisempiakin pelakuita kun saisi ne läpitalven kasvatettuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, meillä on nyt ikuinen kevät vessassa!
      Nyt saavat minunkin narsissit kurkkia vaan ikkunasta pihalle!
      Peruslämpimänä pysyvä valoisa varasto on kyllä aika näppärä, ainoa huono puoli on, että talvetettavien määrää tuppaa lisääntymään vuosi vuodelta....

      Poista
  8. Sinulle tulee niin hieno vessa, että siellä voisi viettää enemmänkin aikaa. Tapetin iloiset värit ja leikkisyys keventävät hauskasti kiviseinän arvokkuutta.
    Meille on satanut lauantai-illan jälkeen kohta 30 cm uutta lunta, lisää sataa kaiken aikaa. Onneksi se on kevyttä pakkaslunta, joten sen lapioiminen ei ole niin hirveän raskasta. Ja maailma on taas hyvin puhtoisen näköinen.
    On se Onni vaan upea kissa, mahtaisiko itsekin sen tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between, pitää pian järjestää vessan valmistumisjuhla ;)
      Täälläkin on koko päivän tuprutellut lisää lunta, kevyttä pakkaslunta tosiaan. Pian se taas hupenee, kun ilma lämpenee plussan puolelle!
      Onni on tosiaan aikas tyytyväinen itseensä ;)

      Poista
  9. Onni on oikein edukseen aurinkoista hankea vasten palluran muotoisena ;) Kaunis on tapetti ja vessa muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko, Onni on yleensä aina edukseen..... ;)
      Kiva saada jotain uudistusta välillä, vaikka vaan vessaankin.

      Poista
  10. Ei taida toive vähälumisesta viikosta toteutua... huoh. No, eihän masennuta :)
    Vessa näyttää hienolta!!
    Onnille myöhäiset onnittelut ja rapsutukset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukkapelto, totta! Päinvastoin taitaa käydä, lumipeite senkun kasvaa!!!
      Onnin puolesta kiitos ja kurrrr!

      Poista
  11. Mahtava tapetti! Tuotako arkailit esitellä??? Ihan hillittömän hieno. Vessastanne tulee kyllä niin kaunis, ettei sieltä raaski tulla poiskaan (toivottavasti teillä on toinenkin vessa HÄTÄtapauksia varten).

    Narsissit näyttävät ryhmältä eksyneitä turisteja :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii, sinäkin vähitellen heräilet talviunilta :)
      Vähän suunnittelin, että jos osaisi, voisi tehdä sellaisen systeemin, että kun laittaa vessaan valon, samalla alkaa kuulua linnunlaulua. Siellä istuskelisi sitten keväisessä peippometsässä :)
      Kyllä niillä narsisseilla varmaan tosissaan onkin aika eksynyt olo!

      Poista
  12. Upea tapetti veskissä!

    Ja kiitos, nyt ymmärrän, kun katselin tuota komean mustaa kissaasi ja lueskelin, että siinähän se on, miksi musta Majuri viihtyy paremmin ulkona kuin harmaa Ruusani. Auringonlämpö tuntuu mustassa. Majuri tykkää jo jopa nukkua korituolin tyynyllä verannalla päivät, kun siihen aurinko paistaa. Ei halua sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila, kiitos!
      Aurinko tarttuu hyvin mustaan turkkiin ja kissathan tykkäävät lämpimästä. Niillä ei varmaan koskaan tule liian kuuma.

      Poista
  13. Yhdyn muihin ihastelijoihin;aivan mahtavan-upea tapetti <3

    Tuntuu,että lunta on tullut metritolkulla,kun katolta on pudonnut isoja kasoja lunta alas ja tuuli tuiskuttanut lumen kunnon dyyneiksi.
    Mutta sinun pajassasi näyttää ainakin mukavan keväiseltä jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiva jos tykkäät :)
      Ihan älyttömästi on kyllä nyt lunta!!!
      Pajassa on keväinen tunnelma, jotain kranssejakin pitäisi väsätä, mutta inspis puuttuu :( Ehkä tästä vielä innostun, kun flunssa hellittää....

      Poista
  14. Wau, miten on ihana tapetti. Tuolla vessassa viihtyy.:)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  15. Tosi hieno veskin tapetti! =D Ja noi narsissit, itse en oo vielä hankkinut, mut ihana piristys olis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scilla, kevät tuli veskiin jo! Tänään on narsissit pärjänneet ulkonakin, kun on ollut suojakeli täällä. Muuten niitä nostelen yöksi sisälle vielä.

      Poista
  16. Hei! Aivan ihana tämä sun blogisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥