sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Aurinkoinen sunnuntai

Titityy
 ja kiitos edellisen postauksen kommenteista.
Pakollinen blogipimento vallitsi jälleen pari päivää.
Modeemi lopetti taas toimintansa perjantaina.
Kaupasta sai takuuna uuden.
Helppo asentaa, sanoi poika kaupassa.
Ei ollut minun asiantuntemuksellani.
Saatiin kuitenkin toimimaan, vieläpä ennen kuin Teekkari tuli kotona käymään. Jes!

Viikonloppu on tosiaan ollut kaunis ja aurinkoinen.
Ruokintapaikalla on riittänyt vieraita, varsinkin aamuisin,
kun pakkasta on ollut lähes parikymmentä astetta.

Tinttejä, sinttejä, keltasirkkuja ja iso närhijengi on pyörinyt ruokailemassa.
Närhet ovat niin arkoja, että niitä ei ulkona pääse kuvaamaan.
Edelleenkään kukaan ei ole pessyt keittiön ikkunoita, että voisi ottaa kuvan ikkunan läpi ......

Edes kaunis auringonpaiste ei houkutellut kissoja ulos.
Kaikki kissat ovat nukkuneet koko viikonlopun sohvalla, nojatuolissa, sängyssä, kaapin päällä.....

Onni kävi pikimmiten tarkkailemessa närhien touhuja
 
Tänään ei viitsinyt lähteä edes hiirijahtiin pihalle.
Leikkihiiri olkkarin lattialla riitti tällä kertaa.



 Teekkari oli viikonloppuna käymässä.
Meillä ei syödä melkein ollenkaan lihaa, itse en en syö yhtään.
Joskus kuitenkin teen jauhelihasta jotain lihansyöjämiehillemme.
Tämä tomaattinen makaronilaatikko on ollut suosikki jo monta vuotta.
Nytpä oli arkiruokaa sunnuntaina!

 Otapas sitten hohdokas kuva makaronilaatikosta!
minä en ainakaan osaa!!

 No, tässä edes salaattia lisukkeeksi.

Makaronilaatikon ohje on tuossa alapuolen postauksessa.
  
Muutaman päivän on aurinko paistanut kauniisti ja päivätkin ovat jo pidentyneet vaikka kuinka.
Sekään ei tunnu riittävän, niin on aikaansaamaton olo.
Pitäisi olla lämpimämpää, lisää väriä.
Kevät tule jo!
Tai loppuisi jo edes tämä yskä!

Ensi viikolla on pakko ryhdistäytyä ja alkaa leipomaan pikkuleipiä Palmusunnuntain myyjäisiin.
Viiimeiset mehumansikat ja -vadelmat otin äsken pakastimesta sulamaan.
Huomenna aamulla ensimmäiseksi keitän ne mehuksi.
Sillä lähtee viikko käyntiin.

Toimeliasta alkavaa viikkoa sinullekin!

Ensi viikonloppuna mennään Tulppaanien lumo-näyttelyyn :)


Marja

21 kommenttia :

  1. Herkultahan tuo makaroonilaatikko näyttää :). Ihana kuva sinitiaisesta, lempparistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, juu ihan hyvää on, mutta se ulkonäkö on vähän tuolainen valju ;)
      Sintit ovat suloisia ja välillä vähän äksyjäkin!

      Poista
  2. Olen viettänyt tuntitolkulla aikaa koneella selaillen taimistojen nettisivuja. Ei kovin järkevää oman mielenterveyden kannalta, kun öisin pakkanen menee parinkymmenen paremmalle puolelle ja lumisadetta on taas luvattu ensi viikoksi. Nyt kyllä riittäis jo ihan oikeesti! Haluan puutarhahommiin!!! Onneksi tulppaaninäyttely on jo ihan nurkan takana ja tuo pientä lohtua tähän ankeaan talviseen keliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, taimistojen sivuilla pääsee mukavasti keväiseen mielentilaan ja sieltä saa uskoa kevään saapumiseen, vaikka pihalla vielä vähän ankealta näyttääkin!
      Tulppaaninäyttely tulee kyllä tarpeeseen...

      Poista
  3. Ihania lintuotoksia! Ja neitoperho nauhuksella on aivan pyörryttävän kaunis. Voi, missä meidän kevät on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii, kiitos! Se kevät on tuolla hangen alla, huoh!!

      Poista
  4. Upeet lintukuvat taas ja makaronilaatikko näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
  5. Ai sinäkin tulet näyttelyyn, mahtavaa!
    Voi, minustakin makaronilaatikko näyttää syötävän hyvältä! Ja kauniilta vielä lisäksi.
    Voi Onnia ja Onnin viiksiä ♥
    Pikaista yskän paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, tarkoitus olisi sielläkin käväistä, vaikka kiire on taas takaisin Raumalle illaksi!
      Onnin viikset ovat aika ilmeikkäät, tosi monessa asennossa voivat kissan viiksetkin olla, asiasta riippuen ;)
      Melkein on jo yskä ohi, enää yöllä saattaa joskus tulla yskimiskohtaus.

      Poista
  6. Kiitos piristyksestä! Toivotaan, että puhti tarttuu.

    VastaaPoista
  7. Meillä on ollut kovasti keltasirkkuja. Tänä vuonna on saatu vielä tähän aikaan kauralyhteitä ja ne ovat hyvin käyneet kaupaksi.

    Julkaisin blogissani ensimmäisen kollaasin. Laitoin siihen esimerkiksi linkkejä vähän muidenkin blogien kollaaseihin. En muistanut, kuinka ihania kollaaseja sinulla onkaan. Olisi pitänyt laittaa linkki sinunkin sivulle. No, ehkä myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. savea ja papuja, keltasirkut tosiaan tykkäävät kaurasta. Meillä ovat kauralyhteet sen verran alhaalla, että myös puput ovat käyneet niitä verottamassa!

      Poista
  8. Hieno pääsiäiskissa tämä Onni:) Sanoin varmaan viimeksi ihan samalla tavalla:) Lintukuvat olivat myös taas niiiiiiiin kauniita ja teräviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, kiitos! Onni ON juurikin sopivan musta pääsiäiskissaksi :)

      Poista
  9. Jos ei makaroonilatikosta tullut hohdokasta kuvaa, muut kuvat kyllä korvasivat sen...ja minusta tuokin kuva on tosi hieno...:)

    VastaaPoista
  10. Kyllä mukavasti mieltä lämmittävät ainakin nuo kukkakuvasi,vaikka ikkunasta katsoessa hiukan liian lumiselta vielä näyttääkin.

    Meilläpäin ovat taas tintit löytäneet lintulaudalle. Olisi toki kiva,kun siellä kävisi muitakin vierailijoita kuin pelkkiä tiaisia.

    Toivottavasti törmäilemme tulppaaninäyttelyssä;olemme sinne Tiinan kanssa tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Kärsimättömästi odotellaan lumien sulamista, mutta lisää tuntuu vaan tulevan!
      Ehkä niiden tinttien perässä tulevat muutkin ruokavieraat....
      Eiköhän siellä näyttelyssä törmäillä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥