lauantai 13. lokakuuta 2012

Kotona

Onneksi tulee pimeä jo seitsemältä.
Muuten ei älyäisi tulla sisälle ollenkaan,
kun vihdoinkin on poutasää.
Sipulistressiin tulee helpotus huomenna kun saan maahan loputkin kukkasipulit
 ja toivottavasti myös talvivalkosipulit.

Sitten voikin kehitellä uuden stressin.
Vaikka joulustressin.
Eilen kävin Turussa ja siellä kaupoissa laitettiin kovalla tohinalla
joulujuttuja esille.
 En sortunut jouluisiin ostoksiin vielä.
Ostin Plantagenista kaksi isoa ruokinta-automaattia linnuille,
 ei tarvitse nyt joka päivä käydä lisäämässä siemeniä.

Samalla kyydillä tuli myös Artisti viikonlopuksi kotiin.
Lupasi kerätä ruohonleikkurilla koivunlehdet nurmikolta.
Huomenna on syystyöt pääosin tehty.
Uskoisin.

Nyt on sauna lämpiämässä.

Saunan jälkeen keitetään teetä ja syödään  näitä.
Jäätelön kanssa.
Omenaleivoksiin idea löytyi viikolla Ninan blogista

Ruusa on jo sohvalla telkkarin ääressä.
Mielellään saisi tulla luonto-ohjelmia.

 Välillä janottaa

Onnin tassu on jo ihan parantunut.
Myyräjahti jatkuu entiseen malliin.


Oikein leppoisaa lauantai-illan jatkoa!


Marja

7 kommenttia :

  1. Juu juu, ihan ilmiselviä glögin kavereita!!

    VastaaPoista
  2. Ai teillä on jo niin valmista. Mie nostin tänään sipulit ja vähän kääntelin kasvimaan penkkejä. Kaikki kukkasipulit on vielä istuttamatta. Saas nähän tuleeko rautakangelle tarvetta. Kisut on sitten niin söpökäisiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marketta, nyt ollaan oikeastaan aika ajoissa entisiin vuosiin verrattuna. Johtuu varmaan sateisesta kesästä, kaikki kesäjutut on sade jo ränsistyttänyt!
      Saa ne sipulit rautakangen avullakin sinne maahaan, sulaan maahan tosin helpommin ;DD
      Kisut on söpöjä ja tarpeellisia :)

      Poista
  3. Nami, herkun näköisiä piirakoita! ja ihanat kissat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar, juu hyviä olivat ;)
      Kissat vaan ovat luonnostaan aina söpöjä...

      Poista
  4. Herkullisen lehteviä omenaleivoksia, nam-nam. Ja kissat taas viisaina omissa puuhissaan. Aina se joulun valmistelu alkaa muka liian aikaisin ja sittenkin tuppaa tulemaan kiire.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥