sunnuntai 26. elokuuta 2012

Neito ja Ritari



Aivan ihana perhossunnuntai.
Siihen asti kunnes illansuussa alkoi sataa.
Syrikät ovat lähes lopettaneet kukintansa, 
joten punahattujen baareissa on oikein vilkasta.

Amiraali ja kimalainen aamupäivädrinkillä
 
 Neitoperhonen viereisen  valkoisen punahatun pöydässä

Amiraalilla menossa jo ties kuinka mones drinkki tänä aamuna!

Jossain vaiheessa he sattuivat samaan pöytään.

Aluksi juomia riitti molemmille

Amiraali ei ollutkaan mikään oikea ritari, vaan kehoitti Neitoa poistumaan!

Neito siirtyikin fiksumpana viereiseen baariin...

..ja sen jälkeen mieltään osoittaakseen vielä tutkimaan kuivaa alppipiikkiputken siemenkotaa

Röyhkeä Ritari päätti varata omaan käyttöönsä vielä kaksi viereistäkin baaria!

Kukkakärpänen pysytteli viisaasti sivummalla lumikärhön kukassa

Hra/Rva Lude mittaili pioniunikon avautuvaa nuppua

 Päivänsini aukaisi tänään peräti kahdeksan kukkaa!


 Syysvuokot ovat muuten vaan niin suloisia ♥

 Hyvänen aika sentään!
Lamoherukka kehittelee jo ruskaväriä!

 Nurmikolla on jo näin paljon keltaisia koivunlehtiä ja joku sienikin sieltä yrittää änkeytyä maan pinnalle!

 Vähän nuo kaksi viimeistä kuvaa aikaansaavat masennusta, mutta ei hätää:
 olen saanut tuollaisen Post´it lapun kahdeltakin taholta

Kiitos teille ihanat ystävät ♥




Tunnustuksen säännöt ovat:


1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post´ it ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post´ it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.


Kuten kaikki varmasti tietävät, on tosi vaikeaa nimetä viisi kaikkein ihaninta blogia.
Kaikki sivupalkissani olevat blogit ovat lemppareitani, joissa aina ilolla käyn vierailulla.
Te kaikki olette tunnustuksen ansainneet!

Ihanaa elokuun viimeistä viikkoa juuri sinulle!




Marja

24 kommenttia :

  1. Mielettömän ihanat kuvat olet tänä perhossunnuntaina kerännytkin. Neitoja oli paljon ja muitakin, mutta amiraalia en ole vielä tavannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiitsa, oli mainio perhoskeli :) Amiraalejakin oli päivänmittaan monta yhtä aikaa!

      Poista
  2. Onpa aikamoinen perhosdraama ;-) Täällä vielä sadetta odotellaan, taivaanrannasta kuuluu jyrinöitä mutta mitään ei tapahdu. Kohta varmaan ropisee ja rytisee!
    Voi, minun syysvuokot ovat vasta pienen pienellä nupulla, vähän ihmettelen kun yhdellä pihalla näin niitä jo kukassa. Ehkä minulla on myöhäisiä lajikkeita...?
    Onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kyllä sitä draamaa syntyy ihan täällä syrjäseudun baareissakin!
      Syysvuokotkin ovat yksilöllisiä kuten voimme tästä todeta :)
      Kiitos!

      Poista
  3. Ihania perhoskuvia. Tuo syysvuokko on mielenkiintoinen ... voisi olla seuraava hankinta pihalle.

    Mukavaa viikonalkua.

    T. Erjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erjuska, kiitos!
      Syysvuokot ovat kyllä suloisia, hyvin ovat viihtyneet täällä meillä, leviävätkin ihan mukavasti juuriston avulla!

      Poista
  4. Upeita lähikuvia perhosista! Mulla on kolme lamoherukkaa, odottavat vielä purkeissaan istutusta ja niiden lehdet ovat jo ihan syvänpunaiset! Että syksyä tässä sitten ilmeisesti pukkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiitos!
      Kyllä tuntuu syksyä pukkaavan!
      Ehkä tiedätkin, että ne lamoherukat ovat aika voimakaskasvuisia, leviävät nopsaan laajalle alalle...

      Poista
  5. Niin upeita kuvia taas.Mukavaa kun otit tunnustuksen vastaa. Upeaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on upea sarja perhosista! Minulla ei ole käynyt yhtään ritari- eikä amiraali perhosta koko elokuun aikan jolloin usein lenetelevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli, kiitos! Niitä amiraaleja on lennellyt täälläkin vasta ihan viime päivinä. Neitoperhoja on ollut jo pidemmän aikaa.

      Poista
  7. Niin upeita perhos ja kukkakuvia:)

    VastaaPoista
  8. Mielettömän upeita kuvia. Ihania värejä. Kuvia täynnä täydellisyyttä.

    VastaaPoista
  9. Kiitos taas näistä yksityiskohtaisen tarkoista kuvista. Etenkin noita ötökkäkuvia tulee tiirailtua pidemmänkin aikaa.

    VastaaPoista
  10. Kanatarhasta moi! :)
    Aioin juuri postata perhosista, ja sitten näin upeat kuvasi...ou nou. :D

    VastaaPoista
  11. Itse katselin tänään tuoksukurjenpolven jo värjääntyneitä lehtiä ja myönnettävähän se on,että kesä on jäänyt taaksepäin.
    Nyt sitten vain kynttilöitä,lyhtyjä ja valoja sytyttelemään :)

    Sulla ainakin on ihania väripilkkuja lehahdellut puutarhaan herkuttelemaan.

    VastaaPoista
  12. Ettäs kehtaa! Minkälainen amiraali se tuollainen on, joka siemailee vaan drinkkejä heti aamupäivästä ja käyttäytyy törkeästi neitoja kohtaan??? (Ilmeisesti ihan normaali merenkävijä ;-D?)

    Hienoja kuvia, jälleen kerran. Mutta miten ihmeessä nuo kaksi viimeistä kuvaa näyttävät niin syksyisiltä? Eihän syksy nyt vielä... eihän?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥