tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tänäänkin satoi



Ruusan ja Onnin kanssa suunniteltiin, että tänään esitellään lavakauluskasvimaa,
mutta juuri kun päästiin ulos, tuli kunnon sadekuuro.
Ruusa kipaisi äkkiä takaisin sohvalle jatkamaan päiväuniaan.
Me Onnin kanssa mentiin pitämään sadetta kasvihuoneeseen...
..ja kerättiin ajankuluksi amppelikurkut, yhteensä 16 kappaletta.
Osa lahjoitettiin naapurille.

Aikanaan sade taukosi ja aurinkokin pilkisteli välillä pilvenraosta
 
Tässä kasvimaa kokonaisuudessaan,  aivan väärässä paikassa pönöttävä sadevesisaavikin pääsi kuvaan!

Onni aloittamassa esittelykierrosta.

 Laatikoita on yhteensä kahdeksan kappaletta.
Tässä etualalla taikinamarjapensasaitaa, jonka juurelle tulee vielä haketta. Kunhan ehditään....

 Takanurkassa on yksi kahdesta päällekkäisestä lavasta koostuva laatikko.
Siihen istutin Ruotsista ostetut Red Champagne-raparperit.

Ympärille istutin keväällä ikkunalaatikoissa olleet orvokit, koska raparperit ovat vielä niin pieniä,
enkä malttanut hävittää orvokkeja kun vaihdoin laatikoihin kesäkukat.

 
Raparperien vieressa kasvavat maissit.
Juurella pieniä krassinalkuja.

Maissien edessä on kukkalaatikko, jossa kasvaa jotain valkoista gladioluksen tapaista kukkaa, 
nimi on jo hukassa...
Tyhjään tilaan tulee unikkoja, jotka ovat vielä kasvihuoneessa kasvamassa.
Edessä on rivi valkosipuleita, jotka eivät mahtuneet viereiseen sipulipenkkiin.
Nuo pienet taimet ovat kehäkukkia.

Viereinen laatikko onkin sipulilaatikko, purjoa, valkosipulia ja punasipulia.

Sipulien edessä on yrttitarhalaatikko, persiljaa, sitruunamelissaa, oreganoa ja banaaniminttua.
Samettikukkaa perhosten iloksi.
Tilliäkin on tulossa, se on itämisen kanssa vielä vaiheessa.
Basilikat ja rosmariini majailevat kasvihuoneessa.

Toisessa reunassa takimmaisena on taas kukkalaatikko.
Silmänruokaa tarvitaan tietenkin!
Takimmaisena hajuhernettä, sitten kosmoskukkaa, valkoista ruiskaunokkia ja jotain toista kosmoskukkaa.

ja taas silmänruokaa; kosmoskukkaa, koristetupakkaa ja leijonakitoja.
Leijonankitoja on pakko olla, ne ovat niin suloisia 
ja saavat kimalaisetkin jumpata, kun ahtavat itseään kukan sisään ;)
Kuinkas ollakaan, vielä yksi laatikollinen kukkia, astereita, zinniaa ja orvokkeja
!
Reunimmaisena on vanha pitkä lava, jonka maalasin.
Siinä kasvavat kesäkurpitsat ja avomaan kurkut. Olkipedillä.
Taustalla on hakekasa jo odottamassa....
 Pikkuisia kurkunalkuja näkyy jo!

 
Porttiin kiipelemään istutin lumikärhöt ja tälle puolelle lisäksi
Niobe-kärhön. Taustalla näkyvässä ruukussa kasvaa Ruotsista ostamani kärhö, jonka nimilappu on mystisesti kadonnut!
Siinäpä se kasvimaa. 
Ympäristö vielä kaipaa pientä ehostusta.
Sitten kun ehditään ;)


Lopuksi vielä sadesään kukkakuvia :)
Saa arvata, mikä tässä alla olevassa kuvassa on ;)



  


 Illalla paistoi jo aurinko!


KESÄYÖ 


Kentillä kasteisilla 
hämärä käy yli maan. 
Valkea niittyvilla 
vielä on valveillaan 
katsoen kummissansa 
kuinka rukoukseen 
kaikkien kukkien kansa 
kumartui hiljaiseen. 
Kuusen latvasta ääni 
pienoisen huilun soi. 
Minäkin kumarran pääni. 
Minunkin sisällä soi


Aaro Hellaakoski 


Hyvää yötä !


Marja

33 kommenttia :

  1. Upea tuo lavapuutarhasi! Katseltavaa ja syötävää roppakaupalla ja rivit niin suorat ja kaikkialla ihan tajuttoman siistiä sekä viimeisteltyä:)
    Sateiset kukkakuvasikin ovat hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos!
      Valmiit taimet on helppo istuttaa suoriin riveihin ;)
      Toivottavasti rikkaruohot ymmärtävät pysyä poissa!

      Poista
  2. Henkeäsalpaavan upeaa, niin ihanan näköistä ja voi mitä kasvimaan herkuja siellä jo kasvaakaan :) Minäkin tein aivan samanlaisista lavoista yhden "kesälavan" johon istutin daalioita ja auringonkukkia ja reunukset maalasin siniseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda, kiitos!
      Kyllä ne kesäherkut maistuvat niin hyviltä, kun saa omasta maasta poimia :)
      Käteviä ovat nämä lavakaulukset, saa helpolla rajatun istutusalueen...

      Poista
  3. Ihana on lavakasvimaasi! Varmasti kaikkia aisteja hivelevä näky, eikä sade ja märkyys haittaa ollenkaan kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina kiitos!
      Sateella sitten otetaan sadekuvia, nyt onneksi paistaa taas aurinko :)

      Poista
  4. Mahtava kasvilava maa on. Hienon näköistä jo nyt, saatika myöhemmin kun kaikki kasvaa isoiksi!
    Ihania sadekukka kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos!
      Sitä kasvamista ja satoa tässä odotellaankin innokkaasti!

      Poista
  5. Ai että kuinka kaunis kasvimaa :-)

    VastaaPoista
  6. Oih ja voih!(hieman kateellinen huokaus!) Kyllä olet ison työn nähnyt kasvimaan eteen, mutta ehdottomasti kannatti. Se on niin kaunis pelkästään katsella! Olenkin eka kertaa täällä vierailulla ja tulen varmasti toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos!
      Kyllä näissä pihapuuhissa aikaa saa kulumaan, aina tulee jotain uutta mieleen....
      Tervetuloa uudestaan vierailulle!

      Poista
  7. Löysin juuri sivullesi, siis ihan mahtavia kuvia ja ihana puutarha.. Hyvää kesän jatkoa..

    VastaaPoista
  8. Voihan vitsi, miten hieno kasvimaa sulla on!!

    VastaaPoista
  9. todella siisti ja ihana puutarha <3

    VastaaPoista
  10. Olenpas kuule melkeinpä kateellinen tuosta sinun hienosta lavankauluskasvimaastasi :)Hienoa työtä olet tehnyt!

    VastaaPoista
  11. Voi, mitenkähän minä oppisin tekemään noin kauniin ja ennenkaikkea siistin kasvimaan....Tosi ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katjusha, eipä tuo kovin vaikeaa ole, nuo laatikot helpottavat huomattavasti asiaa...

      Poista
  12. Taivaallista, taivaallista.
    Älä lopeta kuvaamista...
    Kasvimaa on upea ja siisti, niinkuin koko muukin piha. Sinulla on ihan pro-meininki kasvatuksissa ! Minullakin muuten on taikinamarja-aidanne kasvimaan reunassa ja vielä pitäisi vähän lisätä... Ruusa ja Onnikin ovat niin hyvinvoivan näköisinä.Ja lopuksi vielä Hellaakosket... Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee.
    Ihanaa lomaa sinulle, satoi tai paistoi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mäntylän mummi!
      Kissat ovat korvaamattomia apulaisia puutarhanhoidossa!
      Oikein mukavaa kesää sinullekin!

      Poista
  13. Kiitos näistä ihanista kuvista kasvimaastasi. Yritän kaikin voimin välttää kadekade-matoa. :-)
    Onnea viljelyksillesi.

    VastaaPoista
  14. Olitpa saanut hurjan maukkaan näköisen kurkkusadon. Tosi kaunis tuo hyötytarhasi kukkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettimartta, nuo olivat vasta ensimmäiset kurkut, paljon on satoa vielä tulossa!
      Kunhan muistan kastella niitä kurkkuja ;)

      Poista
  15. Tulin vierailulle ekaa kertaa. Ja mitä huomasin? Ihanat kuvat & suloiset kissat. Taidan tulla toisenkin kerran.

    Hyväntuulen perjantaita!

    VastaaPoista
  16. Kaunis, suorastaan tyylikäs kasvimaa!!
    Nuo sinivalkoiset orvokit pistivät heti silmääni suloisuudellaan.
    Kyllä olet varsinainen viherpeukalo!!

    VastaaPoista
  17. Tosi kaunis tuo kasvimaa! <3 Itsekin täällä värkkäilen lavankauluksista vastaavaa, tosin neljäruutuista vain. Kiva katsella inspiraatiokuvia muiden blogeista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥