keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Hyvin suunniteltu

on.....hyvin suunniteltu

Ensi kesänä 
kasvihuoneessa ja kasvimaalla 
kasvaa

 
Valkoisia ja vaaleanpunaisia kesäkukkia tietenkin.

Tänä keväänä kylvän vain lyhyen esikasvatusajan vaativia kukkia.
Loppuviikolla ja ensi viikolla onkin hyvä ajankohta kylvöille.


Kasvihuoneeseen

amppelikurkkua

 
Viime kesänä
 istutin kurkut 10 litran ruukkuihin
jotka laitoin kasvihuoneen katosta riippuviin sinkkiämpäreihin.
Kahdesta kurkkuamppelista tuli satoa niin,
että juhannuksen jälkeen ei enää tarvinnut ostaa kaupasta kurkkua.

Kirsikkatomaatteja
 Ostan valmiit taimet.
Kotioloissa ei saa millään aikaan niin terhakoita ja tukevia taimia,
kuin taimitarhan olosuhteissa kasvaneet....
Tänä vuonna istutan ainostaan kirsikkatomaatteja,
ne vaan ovat kaikista maistuvampia :)

 
Viime kesänä kokeilin 
keltaista viinimarjatomaattia.
tomaatteja tuli paljon,
mutta maku ei vetänyt vertoja kirsikkatomaatille.

 
Kokeilussa oli myös tämä tumma
suklaatomaatti.
Ei vakuuttanut maullaan sekään.

 
Yrttejä 
kasvihuoneen lisäksi myös avomaalle

 
Rosmariinia, ananassalviaa,
minttuja, persiljaa, tilliä......

 Maissi
oli viime kesän uusi kokeilu

hauska seurattava

 
Satoakin tuli,
toistakymmentä tähkää

 
Kasvimaalle pari kesäkurpitsaa.

 Avomaan kurkkuja.
Ruusa kurkkumaan vahtina.

 
 Ruusan hoidossa kasvoikin
ihan kelpo kurkkuja.
Ostin kurkkupenkkiin Kekkilän Olkikatetta,
että kurkut pysyivät puhtaina.
Kate oli tehty vehnänoljista, jossa oli tähkiä mukana.
Kesän mittaan kurkkupenkki täyttyi vehnänoraista.....


Sipulia vielä pari riviä.
Valkosipulit istutan Mansikkapaikkaan 


Vapaaksi jäävän tilan


täytän kesäkukilla :)

Perennapenkit
saavat hyvin varmasti täydennystä
ja varmaan entisetkin kasvit vaihtavat paikkaa....
kuten aina ennenkin ;)

Perennajuttuja voikin tehdä
vähemmällä etukäteissuunnittelulla.
Talven aikana menehtyneet kasvit
 pitää tietysti korvata uusilla
ja ostaa lisäksi muutama ylimääräinen taimi.
Kun perennoja istuttelee ilman järkevää suunnitelmaa,
puuhaa riittää jatkuvasti suunnitelmien muuttuessa.

Pyörivä ja häärivä puutarhuri ei sammaloidu!



Marja

25 kommenttia :

  1. Ihana postaus upeine kuvineen - herätti kevätmielen kaihoamaan jo pihalle kaivamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katjainkeri, kiitos!
      On se niin hykerryttävää tämä kevään odotus.

      Poista
  2. Puuhaa piisaa todella noissa perennoissa. Mutta tuo amppelikurkku kuulosti ihanalta. Mistä saat siemeniä? Voisin kokeilla. Kohta on lomat ohi ja sitten onkin aika paneutua kylvöihin, kun tietää olevansa kotona taimia hoitamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä puuhassa se niiden viehätys varmaan piileekin ;)
      Tuohon kurkkuasiaan vastasinkin sinun omaan blogiisi

      Poista
  3. Mahtavia suunnitelmia ja myös tuloksia :) Haaveilen myös kirsikkatomaattisadosta ja omista taimista, saa nähdä kuinka käy! Ruusa on mahtava ja tomera vahti, taitaa olla mukava makoilla olkikatteen pällä :)

    Blogissasi on aina niin paljon kaikkea ihanaa, joten tässä pieni tunnustus!

    http://romppala.blogspot.com/2012/03/puutarhablogi-tunnustus.html

    Aurinkoista kevättä! Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein puuhakasta ja aurinkoista kevättä sinullekin, Linda.
      Tuhannesti kiitos tunnustuksesta, palaan siihen viikonloppuna :)

      Poista
  4. No ei varmaan sammaloidu ei :-D (Vaikka sammal onkin kaunista)
    Viime vuoden Tukholman messuilla mietin ananassalviaa - vai oliko se joku banaanisalvia, onkohan sellaista edes - mutta en ostanut, ehkä tänä vuonna sitten... En kumminkaan juurikaan muista hakea noita ruokiin silloin harvoin kun kokkaan. Mutta kivan näköisiähän yrtit ovat myös!
    Jospa joku vuosi kunnostautuisin keittiöpuutarhan kanssa. Mutta en tänä vuonna. Tänä vuonna istutan pensaita ja huolehdin pihan RAKENTEISTA. Niin huolehdin, enkä edes käännä päätäni perennapenkkien suuntaan (muuta kuin vähän vahingossa, mutta en ainakaan hanki niitä lisää, muuta kuin korkeintaan vahingossa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo erilaiset tuoksuvat yrtit ovat vaan niin hauskoja, vaikka ihan kauheasti niitä ei tule käytettyäkään...
      Pensaita ei saa unohtaa! Niistäkin löytyy vaikka mitä ihanuuksia ;)
      Ihan vahingossa ne perennat minunkin mukaani tunkevat sieltä taimistolta.......

      Poista
  5. Pyörivä puutarhuri ei sammaloidu =D =D
    Sinulla on ihana blogi hurmaavine kuvineen.

    Samanmoisia aatoksia täälläkin =D
    Viime kesänä kokeilin myös tuota suklaatomaattia.
    Petyin pahemman kerran. Ei erinomaista makua, väri vain hieman ruskeanpunainen. Lisäksi teki lehtiruodin lehtihankoihinkin varkaita :(

    Valkosipulit olen istuttanut jo syksyllä vakoon. Nostavat sieltä jo varhain vihreän kruununsa.

    Maissi taas kokeiluun tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirsikkatomaatti on paras ja varma tällaisen kotitarveharrastajaviljelijän kasvatuksessa!
      Valkosipulit voisi tosiaan hyvin laittaa maahan jo syksyllä, tulee kaikki kylmäkäsittelyt ihan luonnostaan. Minulta vaan ovat Into ja Tarmo aina kesän jälkeen kadoksissa.....

      Poista
  6. Niin ihana, mutta ah, niin työteliäs kesä taas tulossa. Miten sitä taas jaksaakin kaiken, mutta paljon kaunista ja hyvää ympärilläsi kasvaa ja nuo maissit, miten herkullisia ne onkaan omasta piohasta saatuna, niin makeita, niin hyviä.
    varmasti tuossa olkien päällä on ihanan lämmin kissanpeti, minulle Himmu hoitaa kissan virkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhaa tosiaan riittää kesällä, silti sitä niin malttamattomasti jo odottaa ;)
      Maissia laitan ehkä tänä vuonnakin, hauska ja herkullinen tuttavuus!
      Sinun Himmusi onkin tosi suloinen, rapsutukset hänelle, hau!

      Poista
  7. Kiitos tiedoista. Pitäneepä katsastaa täällä taimistoja kevään korvalla, josko sattuisi tuota amppelia löytymään. Olisi kiva kokeilla.

    VastaaPoista
  8. Näistä kuvistasi alkaa pihantonkijan sydän väpättää kiivaasti.
    Toivottavasti lumi puutarhasta on sulanut kotiinpaluuseen mennessä.
    Meillä ei pihaan kasvimaata mahdu, mutta kukkien seassa on yrttejä kasvamassa ja kuistilla kirsikkatomaatteja.

    Ihanaa kevätaikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pihantonkimisinto on jo herännyt!
      Lumet hupenevat nyt äkkiä, tänäänkin oli 8 astetta lämmintä!
      Yrtit sopivatkin hyvin kukkien seuraan, monet yrteistä ovat tosi kauniita.
      Oikein leppoisaa lomanjatkoa sinulle ja tervetuloa takaisin tonkimispuuhiin....

      Poista
  9. Samaa mieltä kanssasi, kirsikkatomaattia sen olla pitää! Voi miten sulla on tullu satoa. Mä en tiedä mikä probleema meikäläisellä on tuon kasvihuoneen suhteen, kun niin huonosti sieltä mitään tulee. Johtuuko puutarhurista vai huoneen liian varjoisesta sijainnista vai mistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikkatomaatit on kyllä parhaita!
      Tuskinpa vähäinen sato ainakaan puutarhurista on kiinni! Kasvit vaan välillä oikuttelevat ;)
      En uskoisi, että kasvihuoneesi on liian varjossakaan, yleensä huoneissa on ongelma liika kuumuus, kun aurinko pääsee kesällä porottamaan....
      Minulla on kasvihuone osan päivästä varjossa ja huoneessa on kaksinkertaiset muovit ja muovien välissä paksu hallaharso varjostusta tuomassa.
      Silti siellä on ihan mahdottoman kuuma auringonpaisteessa, vaikka luukut molemmissa päissä ovat auki!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Ei tätä kevään odotusta kestä ilman suunnitelmia ;)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Pia, kiva! Kohta sitä ollaan jo keskellä kesää ja maistellaan tomaatteja....

      Poista
  12. Wau, ihanat multasormisuunnitelmat sinulla herkullisine kuvineen. Meidän piha on vielä "tyhjä taulu", eli täysin laittamatta ja suunnittelematta...pari kesää on jo menty ruukku/amppelipuutarhalla, mutta josko tänä keväänä tulisi visio ja sitä kautta innostus toteuttaa se?Onneksi asutaan metsässä, joten se tietysti jo itsessään on meidän laajennettua pihaa, joten sen suhteen ei ole ollut kiirusta laittaa pihoja....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥