perjantai 8. heinäkuuta 2011

Hellepäivä

Hellepäivä.
Sekä lämpötilan,
että mansikkasesongin suhteen. 

 


Alkuviikosta 
mansikat eivät ottaneet kypsyäkseen 
pilvisessä säässä.
Pari aurinkoista päivää punastutti 
mansikat vauhdilla.
Tänään kerättiin kaikki lohkot;
seuraavan kerran kerätään vasta maanantaina.
Koville joutuivat poimijat
28 asteen helteessä.

  

12 tunnin työpäivän jälkeen
parasta rentoutumista on kierrellä
kaikessa rauhassa kameran kanssa.

 Mansikkapaikan pihajasmike kukkii.
Omalle pihalle en sitä halua.
Se on niin risuisen näköinen pensas.
Paitsi kukkiessaan  aika ihana.

 Kukkakärpäsellä on mukava työympäristö..

 ..samoin tällä öttiäisellä.
Hän on nauttinut elämästään
sukeltelemalla siitepölyn seassa :)

 Ikuinen mieliharmi
juolavehnä 
on kyllä aika kaunis
kukkiessaan...

 Punaherukat 
ovat pian nimensä veroisia

 Krassit,
herttaiset ja iloiset

edellisessä postauksessakin esiintynyt
hämppy ojentelee siroja sääriään
seittimökissään mansikanlehdellä

 työpäivän päätteeksi levitetään rastasverkot
mansikoiden suojaksi


 tämä taitaa olla K-18 kuva?


Yksi kissakuva löytyi tähän postaukseen...
Viiru pesi turkkiaan kuistin ruusutyynyllä.
Toiset kissat ovat vielä tutkimassa puolen hehtaarin metsikköä :)

Mukavaa heinäkuista viikonloppua!

Marja

4 kommenttia :

  1. Löysit kauneuden juolavehnästäkin... mahtavaa! ;) Kiva kun oli kissakuvakin mukana.
    Minäkin sain maista jo yhtä oman maan mansikkaa. Huomiseksi punastumassa on ainakin neljä uutta. Näin täällä "ihan vähän" pienemmällä mansikkamaalla =)

    VastaaPoista
  2. Kyllä siinä tietää päivän työtä tehneensä., kuntällä helteellä mansikoita noukkii. Onneksi oma maani on nykyisin enään pieni läntti, mutta ihan mukavasti sekin satoa antaa. Kun ei nyt tulisi noita ennustettuja kaatosateita.
    Oikine hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  3. Herkullisia kuvia. Ethän ole vielä kyllästynyt mansikoihin ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥