keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Kaikenlaista


........puuhatessa on aika kulunut.

Postauksia en ole saanut aikaiseksi.
Muuta kuin haastekuvia,
niistä selviää näppärästi yhdellä kuvalla
ja vähällä tekstillä.
Ja ovat jotenkin koukuttavia ;)

Kunnon talvisäästä on saatu nauttia(?)
Aika kylmää kuitenkin.

Kirpeän kylmä, mutta aurinkoinen oli sää tänäänkin.

Jääkukat ovat aina yhtä hurmaavia ♥

Keskipäivän aurinko ylettyy juuri ja juuri koivun latvoihin

Täällä lounaiskolkassa ei ole lunta suuremmin saatu,
Viljamin keltaruusulla on vain hentoinen huurrekuorrutus oksillaan

Ruusun kiulukalla on pieni lumihattu

Pilariomenapuun
omenaa eivät ole linnutkaan huomanneet

Kultatyräkki unohti pudottaa lehtensä

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Viime sunnuntain myyjäiset
vaativat kahden viikon tiiviin valmistautumisen :)

Myyjäisistä ei tietenkään ole yhtään julkaisukelpoista kuvaa,
siellä ei vaan ehdi rauhassa kuvaamaan :(

Valmistautuessa päivät kuluivat risuverstaalla
ja illat keittiössä leivontapuuhissa.

Havupuita, havupalloja, kransseja, risukransseja.......



Kivannäköinen kranssi tuli, kun sekoitti katajaa ja mäntyä.
Tänä vuonna olikin vaikea löytää kauniin vihreää katajaa,
olikohan viime kesän kuivuudella osuutta asiaan?

Pienen metsätontun risumaja



Lusikkaleipiä tein vain meille itselle,
mutta piparipossuja, muropipareita ja suklaapikkuleipiä
tein monta rasiallista myyjäisiin.

Karjalanpiirakoita varten tarvittiin ISO kattila puuroa
(oikeasti monta kattilallista)



Tämän tyrnivalkosuklaakakun tein jossain välissä yhdelle ystävälle

Vadelma- ja mustaherukkahillovarastotkin
kaipasivat vähän täydennystä.

Myyjäiset onnistuivat hienosti,
niin myyjät kuin asiakkaatkin vaikuttivat tyytyväisiltä.

Risuverstaskin sulkeutuu nyt jouluksi,
tammikuussa palailen sinne risulintujen pariin.



Mikäs tässä on tehdessä joulusiivousta,
kun on jouluntuoksuista puhdistusainettakin :)

Viirun kissamaisen viisas neuvo:
Ihan rennosti vaan otetaan tämä joulunodotus


Ps.
Tuohon edelle laitoin pari erillistä postausta:
risusydämen ja pajupallon ohjeet.
Teen niihin kuvalliset linkit tuohon sivupalkkiin,

(jos osaan)
niin löytyvät myöhemminkin helposti :)




Marja

8 kommenttia :

  1. Marja, sulla taitaa olla piilossa ainaskin kymmenen lisäkättä;
    Kuinka ihmeessä olet kerinnyt noin paljon??
    Vielä me valitetaan joulukiireestä- höh- mitähän tuo sinun menosi sitten on!?!
    Ilmeisesti nautit pienenpienestä hopusta.
    Ihmenainen, täytyy myöntää.
    Muistahan levätä:)
    Iloista viikonloppua.
    p.s. me mennään Kuuraparran kanssa huomenna Johanna Kurkelan joulukonserttiin, nautintoa luvassa kerrakseen.
    Kaisa♥

    VastaaPoista
  2. Kaisa;
    välillä kyllä tuntuu, että lisäkäsiä tarvittaisiin :)
    Ei silti tuntuisi sinullakin niitä lisäkäsiä olevan!
    Parhaiten kyllä tulee valmista, kun on pieni paniikki, jos ei ole mitään kiirettä, ei saa tahdo tulla mitään valmistakaan. No, tuo oli tuollainen parin viikon pinnistys. Nyt voi taas huokaista ja ottaa rennosti :D
    Ensi viikon alussa mennään pariksi päiväksi Tukholman joulua ihmettelemään.
    Johana Kurkela on kyllä ihana, mielellään häntä menisi kuuntelemaan, jos sattuisi lähistöllä esiintymään ♥ Nautinnollista konserttielämystä teille!

    VastaaPoista
  3. Ihana sininen hetki. Hurmaava kuva.

    Tämä on oikein ahkeran äidin joulublogi. Ihastelen.

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs sinä olet ollutkin ahkerana, ei ihme ettet ole postuksia ennättänyt tekemäänkään ;))

    Ihania kuvia, kauniita töitä <3

    Mukavaa joulunalusaikaa sinne!

    VastaaPoista
  5. Oletpas ollut ahkera! Ja kaiken touhuamisen keskellä olet taas osannut löytää luonnosta ne nätit yksityiskohdat, jotka niin hivelevät silmää! Ai että.

    VastaaPoista
  6. aivan ihania talvikuvia.niitä vois katsella aina vaan uudestaan....tunnelmallisia!!

    VastaaPoista
  7. Kyllä olet monitaitoinen, ihania valokuvia, talvisia kuurakuvia, havupalloja, kransseja, leivonnaisia. miten ehdit kaikkea tehdä.
    Viiru sensijaan ottaa lunkisti♥

    VastaaPoista
  8. voi miten hienoja juttuja ja kaikenlaisia herkkuja. Kivoja nuo havupallopuut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥