sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Loma ♥




Ensiksi:
Kiitos, kiitos ihanat ystävät edellisen postauksen kommenteista ♥ ♥ ♥
Olen ne kaikki käynyt lukemassa,
vaikka muuten en olekaan ehtinyt viettää aikaa koneella.
Ottakaa tästä vaikka omena evääksi,
että jaksatte lukea koko piiiiitkän postaukseni :D

Viime ja edellisenä lauantaina osallistuin maalaismarkkinoille.
Valmisteluissa aika kuluikin rattoisasti.

Nyt on olo väsynyt, muttä ällistynyt;
eiliset syysmarkkinat naapurikylässä
onnistuivat täydellisesti.
Aamulla alkoi tihkusade ja kaikki ajattelivat,
että nytpä eivät asiakkaat viitsi lähteä ostoksille.

Ostajia ei sade haitannutkaan, vaan markkinoiden päätyttyä
myyjät katselivat ällistyneinä tyhjiä myyntipöytiään :)

Nämä markkinat ovat saaneet hyvän maineen
ja ostajien määrä lisääntyy vuosi vuodelta.
Markkinat järjestetään aivan ihanassa miljöössä;
kotiseutumuseon historiallisessa pihapiirissä.
Panostin tuotteiden esillepanoon,
tein vanhoilla puulaatikoilla myyntipöydälle
hillokellaritunnelmaa,
laatikoissa olivat mehut ja hillot,
leivonnaiset olivat pellavaliinan päällä
ja villasukat pärekorissa.
Tarkoitus oli kuvata myyntipöytä blogia varten,
mutta ihan vähän ennen kuin sain pöydän valmiiksi,
tulivat ostajat.
Kameraan ehdin tarttua vasta, kun pöytä oli tyhjä :)

Edeltävä viikko meni leivontapuuhissa:
punaviinisuklaakakkuja.....

lusikkaleipiä.....

karjalanpiirakoita.....

puolukka-mascarponepiirakkaa,
joka taas kerran kuuluu sarjaan parasta piirakkaa ikinä
Puolukka on ihanan raikasta ja kirpakkaa,
mascarpone unelmaisen sametinpehmeää ja makeaa...
Näitä tuli itsekin syötyä muutama viikon aikana:)

syysvadelmista tulee hieno sato,
saimme monta rasiallista myyjäispöydällekin
ja vielä kypsyy satoa, pakkasiin asti.

Valkosipulit on nostettu, vaikka osa on vielä letittämättä.

Kun en ehtinyt saada kuvia markkinoista,
niin tässä yksi museon lampaista.
Puhelias oli hän :)



Tänään olimme Ruusan kanssa pihan syystöitä tekemässä


Lisäsin keväällä istuttamieni kuunliljojen väleihin
varjoyrtin ja pikkutalvion taimia.
Ne ovat ikivihreitä varjossa viihtyviä maanpeitekasveja.
Kuunliljat lähtevät keväällä aina myöhään kasvuun,
joten pikkutalvio ehtii kukkia ennen kuin se jää kuunliljojen varjoon.
Maanpeitekasvit estävät myös rikkaruohojen kasvua.
Huomenna istutan sekaan vielä pieniä sipulikukkia.



Kellokärhön syysasu on hopeanhohtoinen

Valamonruusun kiulukat

Henry Kelsey jaksaa vielä kukkia

Pikkuherukan syyseleganssia


Kielon marjat ovat kuin pienet lamput

Kuukausimansikalle ei kukaan ole kertonut,
että syksy on saapunut....

syyshortensia on punastunut


Tämän ihanan suloisen tunnustuksen olen saanut


Valokilta Valokin kiteet blogista ja Mummon kammarin Amalialta

Kiitos ♥

Vielä pitäisi kertoa 3 rakasta asiaa ja kertoa rakas kuva.

Mitäpä nyt osaisi sanoa?
Jotain sellaista mitä ajatellessa tulee onnellinen ja hyvä mieli :)

Ensiksi: rakas ja tärkeä on perhe, koti, lemmikit
Toiseksi; jos esineestä voi sanoa rakas, on se kamera, se tuottaa paljon iloa.
Kolmanneksi: Lappi, Lapille voi tosiaan menettää sydämensä

Minulla on valtavasti valokuvia,
sekä paperisia, että koneella tuhansia digikuvia.
Niistä mikään ei tunnu toista tärkeämmältä.

Mutta jos joku pitää nimetä, tulee mieleeni isäni ottama oma(!?!) kuvani,
jossa olen n. 5 vuotias ja istun virkkaamassa
auringonsäteen valaistessa kasvoni.
Kuvassa välittyy ihana tunnelma, teen siinä käsitöitä ,
joka on ollut lempiharrastukseni koko ikäni.
Jos haluat, voit käydä katsomassa kuvan täällä

Nyt olen niin tylsä, etten jaa tätä eteenpäin,
vaan menen saunaan ;)


Miksi otsikkona on Loma ?
Meillä alkoi nyt vuosiloma!

Huomenna pakataan
ja tiistaiaamulla lähdetään kahdeksi viikoksi Lappiin ♥

Luultavasti joudutte katselemaan parin viikon aikana
jonkin verran ruska- ja maisemakuvia :D



Ihanaa alkavaa viikkoa teille ystäväni!





Marja

12 kommenttia :

  1. Voi mitä kaiken maailman herkkuja,saan tässä pyyhkiä kuolaa näppiksiltä.

    VastaaPoista
  2. Samoin nieleskelen tässä, kaipaavasti katselen karjalanpiirakoita, suussasulavan näköisiä. Makeanystävänä popsisin myös mielelläni kakkua ja lusikkaleipiä.
    Kauniita kuvia olet taas ottanut.
    Toivotan oikein rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ♥♥ Punaviinisuklaakakkua?? Nams..vaikken ole koskaan moisesta yhdistelmästä kuullutkaan. Mistähän reseptiä..

    Ihanaa lomaa Marja ♥

    VastaaPoista
  4. Voi MARJA!! Kerro ihmeessä mitä nappeja oikein napsit, t.s. mistä saat tuon valtavan enerzyn??
    Et voi keritä noita kaikkia tekemään ja vielä markkinat ja myyjäiset ja leipomiset ja kuvaukset ja blogi ja ja ja...vielä työ siinä sivussa ja koti ja perhe ja elukit, ah ei tulis mitään.Olet ikiliikkuja supermallia.
    Nyt on aika pysähtyä ja naattia.
    Oikein mukavaa ja ansaittua LOMAA teille. Ruskakuvia odotellen ja innolla vartoilee Kaisa

    VastaaPoista
  5. Henrietta ja Manteli;
    KIITOS!

    Elisa;
    Kiitos, kyllä sitä lomaa on jo odotettukin :)
    Laitan sähköpostiisi kakkureseptiä,
    kannattaa kokeilla, se on sellainen syksyinen kakku!

    Kaisa-ystäväni;
    Kiitos!
    Heh, heh, kun kaikki viikon aikana tekemät jutut laittaa tähän riviin, niin NÄYTTÄÄ paljolta, mutta se on vain järjestelykysymys ja sellaista mistä tykkää, on kiva tehdä :)
    Ja välillä on sellaisia päiviä, etten tee yhtään mitään :D
    Sukankutominen, valokuvaaminen ja kissojen silittäminen vastaa suorastaan meditointihetkeä ;)
    KIITOS, kyllä nyt nautitaan lomasta koko rahan edestä, Ninja-Artisti saa sen aikaa palvella täällä kissoja :)

    VastaaPoista
  6. Oikein kivaa lomamatkaa nyt näiden touhukkaiden päivien jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Apua! vatsa alkoi kurnimaan, jotain nannaa täytyy nyt saada. Eihän noita herkkuja muuten pysty katselemaan. Voi ihanaa teillä tiedossa, Lappiin minäkin kaipailen, vaan kahden viikon kuluttua toisenlaisiin maisemiin Kreetalle ihanaa!! Ensi syksynä lappiin:) Viettäkää hauska ja rentouttava loma:)

    VastaaPoista
  8. Oli mukava kuulla, että oli hyvät markkinat. Iloisen yllättynyt minäkin olin omistani. Paljon kaikkea olit saanut aikaan myyntipöydälle. Ja kuvasi ovat taas tosi kauniita. Värikästä ansaittua ruskalomaa teille :)

    VastaaPoista
  9. Kylläpä olet taas ollut ahkera, postauksesi oli täynnä jos vaikka mitä ihanaa! Oikein rentouttavaa lomaa ja ihanaa matkaa! Hienoa, että me muut, joilla Lappi on syvällä sydämessämme, pääsemme ikäänkuin matkalle mukaan lupaamiesi kuvien kautta! Niitä odotellessa! =)

    VastaaPoista
  10. Mukavaa lomaa! Ruska- ja maisemakuvia odotellessa!

    VastaaPoista
  11. Hienosti sujuivat teillä syysmarkkinat ja ei ihme, että tuotteet tekivät kauppansa, niin ihanaisia ne ovat.

    Oikein rentouttavaa lomaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥