sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Vilpoisa kevätviikonloppu

Nopeasti hurahti tämäkin viikonloppu,
taas ollaan sunnuntai-illassa.
Monenlaista puuhailua mahtui kuitenkin näihinkin päiviin.

Lauantaina täytti kotikaupunkimme 568 vuotta.
Merkkipäivänä oli kaupungilla monenlaista ohjelmaa ja toritapahtumaa.

Risulintunikin pääsivät torille ulkoilemaan:)

Linnut peräkärryssä valmiina lähtöön,
Ruusa virallisena valvojana


Lintujen lisäksi minulla oli myytävänä
kransseja, mehuja, hilloja ja villasukkia.


Lauantaiksi sattui todella kylmä päivä,
lämmintä oli vain muutama aste,
ja jäätävä viima puhalsi suoraan pohjoisnavalta.
Illalla sain istua kauan saunassa, että sain itseni taas lämpimäksi.

Minulla on yhteinen toripaikka työnantajani (taimitarhan) kanssa.
Risutöiden lisäksi myimme siis myös orvokkeja.

Kevään ensimmäiset orvokit ovat aina yhtä ihania

...väreissä löytyy..

..mutta sinisävyiset ovat minun lemppareitani..

Näitä hennon vaaleansinisiä ihanuuksia ostinkin koko kassillisen ♥


Mansikkapaikassa ......
........laitoimme sadon aikaistamiseksi
harsot osalle mansikoista,
(olikin haastavaa työtä siinä tuulessa!)

..... leikkasin koripajuja tiistaista risu- ja pajutyöpäivää varten.
Kylässä, jossa mansikkapaikkamme sijaitsee,
paikallinen kotiseutuyhdistys järjestää joka kevät
kädentaitopäivän, jonka aikana voi tutustua paju- ja risutöihin,
ja halutessaan voi kokeilla myös niiden tekemistä.
Olen jo useampana vuotena ollut siellä
tekemässä risutöitä.

.......mansikoiden kastelulammikossa on vielä ohut jääpeite

.... lammikon reunan pajunkissoilla pipo kiristää.....

... niinpä se on paras viskata kokonaan pois!

......näsiä ei millään malta avata kukkiaan

...viimevuotiset koiranputket sinnittelevät vielä pystyssä



Illan suussa kävimme hakemassa risukuorman
yhdeltä tuttavaperheeltä, heillä oli kaadettu muutama koivu.

(kuorman sitominen on tässä vielä kesken, ihan tuollaisena sitä ei
kotiin kuljetettu)



Oikein mukavaa alkavaa viikkoa, ystävät !







Marja

7 kommenttia :

  1. Oi Ruusa tuolla peräkärryssä ;) Onneksi ei ollut enää torilla kärvistelemässä ♥
    Olet ollut tosi ahkera, ja orvokit on niin ihania..
    Meillä sataa lunta, oikein tuiskuttaa, kurkku on kipeä ja tauti tuntuu olevan kohta koko perheellä ;(
    Mutta eikun uutta viikkoa päin ♥

    VastaaPoista
  2. Oi, miten orvokit voikaan olla ihania ! Niitä katsellessa ihan ilman kylmyyskin unohtuu... meillä on myös ollut aika kylmä tuuli.
    Mukavaa viikon alkua !

    VastaaPoista
  3. Heippa, kivoja risulintuja ja orvokkien ystävänä ihastelin kukkakuviasi! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Aikaista huomenta, Marja.
    Risulintusi ovat ihania. Hauska on tuo, joka viimeisessä kuvassa kurkistelee pyrstö pystyssä torikivetystä. Toivottavasti sait monta lintua myytyä.

    Kauniita orvokkeja, niitä minäkin vielä käyn kaupasta ostamassa. Ruukuissa on vielä pääsiäiskukat.

    Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Elisa, sariw, Intianminttu ja Unelma!
    Huomenta teillekin ja kiitos!
    Ruusa ei onneksi tullut torille asti :)
    Tänään on täällä jo tuulikin tyyntynyt, vaikka pakkasen puolella ovatkin taas lämpömittarilukemat.
    Ihanaiset orvokit kyllä kestävät pikkupakkaset.
    Kivaa viikkoa teillekin ja Elisalle puhtia taudin selättämiseen ♥

    VastaaPoista
  6. OOOmikä aarrelasti.Justiinsa sanoit oikein siitä tuulesta ,olo oli kuin sipiiriassa.Mutta urhea olet ollut lintuinesi siellä markkinoilla. Voi kun olis siellä samalla kurssilla joskus.Olisi kiva tehdä porukalla risuiluja.
    Kiva tuo kyykkivä lintu.
    Mettää oli kaadettu meidän mökkitienkin reunoilta ja arvaa vaan kun suretti ku ei ollu kärriä perässä. No vielä niitä kerkiää hakee.Tarttis kokeilla lintua tuo sinun ohjeen mukaan.
    Kisuja todella pipo kiristää, hauskasti bongattu.
    Voi nuo naamaorvokit, ne on niin ihania. Ne siniset tietysti parhaita.
    Heh heh lammasbrojekti!Arvaa vaan kun se siirtyi yhden tietyn tyypin ihanalan Lambin ilmestyttyä meille.
    Kyllä minä sen vielä.....Tuo uusi tildakirja vei mukanaan.
    Viikonloppuna leikkelin viinimarjapensaita, omppopuuta,lumenallaränsistyneitäkoristepensaita ja sireeneitä.No, nyt on tehty punasesta viinimarjapensaasta yksi kranssi.Varastoon , pohjaksi.
    Mahtavaa mansikkakesää toivotellen ja lämpöisiä ajatuksia heitellen.
    Kaisa

    VastaaPoista
  7. Niin ihania risulintuja ja orvokit, ne vaan tuovat niin kesän mieleen. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥