maanantai 14. joulukuuta 2009

Talvi yllätti risutyöntekijän

Meillä on täällä vihdoinkin ihana, kylmä, luminen talvisää.
Ollut jo torstaista lähtien.
Talventulo oli iloinen yllätys.

Yllätyksellisyydestä johtuen risukasa näytti tältä:


Onneksi meidän Artisti on kotona, komensin hänet kaivamaan risut esille ja lumi olikin vain kevyttä pakkaslunta.

Tänään pääsin tekemään jo yhden linnun näistä risuista.

Muuten päivä onkin mennyt myyjäisistä toipumisessa.
Eiliset myyjäiset onnistuivat hienosti. Asiakkaita oli paljon ja myyjätkin vaikuttivat ihan tyytyväisiltä.
Olen järjestävän yhdistyksen sihteeri ja minulle lankeaa iso osa myyjäisten organisoinnista omien myytävien tuotteiden valmistamisen lisäksi.
Oma jännityksen aiheensa on aina siinä, että kaikilla myyntipaikan varanneilla varmasti on pöytä käytössä ja että kaikki olisivat tyytyväisiä paikkaansa.
Lehti-ilmoitukset pitää muistaa hoitaa ja järjestellä paikat kuntoon ennen ja jälkeen myyjäisten.
Pöytien asettelussa ja jälkisiivouksessa saan toki apua.

Tarkoitus oli ottaa kuviakin myyjäisistä, mutta taas oli muuta puuhaa niin paljon, että en ehtinyt.
Artisti otti muutaman kuvan sisältä (..... ja pelkästään minun myyntipöydästäni).
Yleiskuvat jäivät ottamatta :(

Ulkona oli myös myyjiä, miehenikin oli myymässä siellä havu- ja risutöitäni ja toimi samalla liikenteenohjaajana. Kiirettä piti hänelläkin.
Näitä havupuita tein vielä lisääkin ja löysin eräästä liikkeestä sinkkiämpäreitä,
joihin "istutin" puut.
Kaikki puut ja havupallot ostettiin, vain pari kranssia jäi myymättä.

Raumalla on ensi sunnuntaina Joulumarkkinat.
Sinne olen vielä menossa myymään, vähän hirvittää ennustetut pakkaslukemat.
Kuuden tunnin seisominen torilla pakkasessa jäähdyttää ihmisen varsin perusteellisesti.
Tiedän kokemuksesta.

Tällä viikolla on vielä edessä aikamoinen havu- ja risutyöurakka.
Tänään kävin ostamassa sieltä liikkeestä loputkin sinkkiämpärit (ei liene varsinainen sesonkituote näin joulun alla).
Ollessani kassalla ämpäripinoni kanssa edelläni oleva asiakas ei voinut olla kysymättä, että mihin ihmeeseen tarvitsen noin paljon ämpäreitä tähän aikaan vuodesta :)
Selitykseni kelpasi ja hän tuumi, että varmaan ovatkin hienoja puita.

Marraskuussa käydessäniTampereen Kädentaitomessuilla, siellä oli niiin paljon ihania lankoja myytävänä, mutta en antanut iselleni lupaa ostaa uutta, kun kotona on ennestään melkoiset määrät lankoja!
Messujen jälkeen aloin urakalla pienentää lankavarastoani.
Kudoin piiitkävartisia sukkia isoille ja vähän pienemmilllekin miehille.
Pitkät varret sen takia, että kuluisi lankaa enemmän :D
Näilläkin sukilla on eilisen jälkeen jo uudet omistajat :)
Joulun jälkeen on taas aikaa tarttua puikkoihin ja
pian pääsenkin taas lankakauppaan!!!!



Sanna Toukokalliolta ilahdutti tällä herttaisella jouluenkelillä.
Lämpimät kiitokset Sanna!

Mukana tuli seuraava ohje:
Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Haluan antaa tämän enkelin teille kaikille ihanille blogiystäville; lukijoille ja kommentoijille.
Lämmintä joulumieltä ja yhdessäoloa teille kaikille!


Pakko laittaa tähän lopuksi vielä muutama lumikuva!
Ajatella, että meidän takapihalla näyttää nyt samanlaiselta kuin Lapissa!
Aivan hurmaavaa!








Muistakaa olla kilttejä, tonttuja on nyt erityisen paljon liikkeellä :)



Marja

12 kommenttia :

  1. Kauniita sinun aurinkokuvasi. Ja tuon risukasan haluaisin meidän pihaan. Paljonko se maksais ;)

    VastaaPoista
  2. Tosi upeita talvikuvia. Kiva katsella näitä maisemia, kun takana on rapainen syksy :))

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava katsella kuviasi. Hienoa, että sait havupuusi myytyä. Aivan mahtavia sukkia olet kutonut, kauniita ja lämpimiä.
    Älä sitten palelluta itseäsi siellä torilla sunnuntaina.

    VastaaPoista
  4. Hieno idea nuo havupuut.
    Ihania talvikuvia muutenkin.

    Mukavaa joulun odotusta sinullekkin!

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia ja hieno blogi sinulla! Eksyin tänne ja jäin lueskelemaan... Olet varmasti hyvä markkinajärjestäjä - kokemusta on huonsoti hoidetusta tapahtumasta useampaan otteeseen ja olen niistä natissut sekä järjestäjille että blogissani... Se on ihan oma taiteenlajinsa ja toisilta vain sujuu paremmin! Varsinkin niiltä, jotka ovat joskus itse olleet myymässä...

    VastaaPoista
  6. Talvi tuli pakkasineen. Ihan mukavaa!
    Kiva kuulla, että myyjäiset sujuivat hienosti ja kauppa kävi. Järjestelytissä on varmasti oma hommansa.
    Kauniita sukkia olet kutonut ja nuo tekemäsi havupuut ovat todella upeita.

    Mukavaa joulun odottelua !:)

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla, että kaikki on mennyt
    leppoisasti.Lumi tosiaan on ollut ilonaihe meilläpäinkin.
    Ota vielä viimeinen rutistus ja sitten eikun oman joulun tekoon!
    Iloista mieltä ja Petterille (punakuono)vauhtia lahjanjakoon.
    Kaisa

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo riippapuun kuva. Onko se hernepuu? Olen koukussa riippapuihin. Omasta pienestä pihasta löytyy riippapihlaja ja rautatienomenapuu. Tuommoinen vielä mahtuisi... =o)

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia kaikille kommenteistanne!
    Eilen illalla tein päätöksen armahtaa itseni:
    en mene sunnuntaina joulumarkkinoille. Sääennusteiden mukaan pakkasta on silloinkin lähemmäs 15 astetta. Teen vain tilatut havutyöt ja kranssit, saan tehdä ne nyt ihan rauhalliseen tahtiin :)
    Hanna: Tuo riippapuu on Walkerin hernepensas, samanlaiset kukat ja siemenpalot kuin Siperianhernepensaallakin, mutta lehdet ovat hienoliuskaiset, vähän kuin tillin lehdet. Minusta oikein hauskan ja ilmavan näköinen pieni puu :)

    VastaaPoista
  10. Oletpas ollut ahkera, kaikkine myyjäisineen ja risutöineen! :)
    Kiitos Kaunis- on nimittäin lukijalle ihanaista katsottavaa nuo sun talviset kuvat!! :)

    * Heidi *

    VastaaPoista
  11. Kävin vierailulla blogissasi...
    Mielenkiintoinen blogi. Mukavaa joulun odottelua !:)

    VastaaPoista
  12. Mistä ihmeestä teitä kädentaitureita oikein tippuu! Kuvat aivan hienoja, valot ja varjot vangittuina upeasti! Ja mäkin haluun risulinnun......

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥