sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Postaus N:o 100 ja arvonta

Sataa, sataa, ropisee ja tämä on sadas postaukseni tässä blogissa.
Sen kunniaksi päätin järjestää pienimuotoiset arpajaiset ja mitäpä muuta Risusydän-blogissa voisi voittaa, kuin risusydämen :D
Kommentoimalla tätä postausta olet mukana arvonnassa.
Yritän tavoittaa jostain Onnettaren, joka suorittaa arvonnan 16. lokakuuta.

Hän, jonka nimen onnetar ensin nostaa,
saa paketin, jossa on risusydän, hepuliteetä ja kynttilä syysiltojen piristykseksi.

Teen vielä toisen paketin
jossa on risusydän ja rasia Mökötys-sekoitus karkkeja, jos sattuisi joskus mökötyttämään.

Täällä ei vielä ole lumi peittänyt maata, mutta halla vei jo kukkaset.
Olisi sitten vienytkin, palellutti vain ja minä saan siivota jäljet (;
Kävimme eilen sateisella metsäretkellä hakemassa kukkalaatikoihin katajanoksia ja sammalta.
Sateisessa metsässä oli ihan mukava kuljeskella, kun oli kunnon sadevarusteet mukana.


Metsästä tultuamme herkuttelimme puolukkapiirakalla, jonka tein Kinuskikissan ohjeella.
Nipin napin ehdin kuvata piirakan ennen kuin mies otti ensimmäisen palan!

Kyllä oli makoisaa, murut on enää jäljellä (:

Nyt saisi jo sade tauota, poutasäällä olisi mukavampi pihalla keräillä pois paleltuneita kesäkukkia, vaikka kyllä täällä sisälläkin riittää mukavaa puuhaa, käyn Kansalaisopistossa Antiikkinallekurssilla ja Tildakurssilla. Tosi ihania molemmat (:
Laitan tänne blogiin kuvia heti, kun saan jotain valmista aikaan!


Positiivista energiaa toivon kaikille blogiystävilleni sateesta huolimatta !

30 kommenttia :

  1. Arvontaan mukaan haluaisin...
    Upeita nuo SInun risutyöt!

    VastaaPoista
  2. Ihania sydämiä! Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa piirakkaa ja suloisenkaunis risusydän. Noita risulintuja en saa pois mielestäni myöskään.

    VastaaPoista
  4. Voi nami, mikä herkku piirakka:)
    Aivan ihana sydän ja nuo kanervatkin!

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja herkullista :) Mukana arvonnassa olisin minäkin. Kivoja syyspäiviä!

    VastaaPoista
  6. Nam miten herkullisen näköinen piirakka. Tottakai minäkin haluaisin risusydämen.

    VastaaPoista
  7. Oi, miten herkullisen näköinen puolukkapiirakka!!

    Ja arvontaan mukaan tahtoo tämäkin!:)

    VastaaPoista
  8. Kauniita risuja! Täälläkin on väännelty urakalla.

    VastaaPoista
  9. Nuo risusydämet ovat aivan ihania, joten arvontaan haluan mukaan minäkin! :-)

    VastaaPoista
  10. Pakkohan sitä on osallistua tällaiseen arvontaan, jossa voi noin upeita taideteoksia voittaa! Ihania syksyisiä kuvia sinulla täällä muutenkin! Kauniita syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  11. Ahkerana sinä olet ollut niin kirjoitushomissa kuin muutenkin.
    Onnitteluja tietenkin pitää jakaa.

    Arvontaan osallistun tietysti.
    Kivoja syyspäiviä.
    Kaisa

    VastaaPoista
  12. Niiiin kauniita työsi ovat! Meillekin mahtuisi yksi sinun tekemä risusydän, oikein halajan sellaista. Minä kun en sellaista ole saanut vielä onnistumaan kauniisti.
    terv.Kaisa R

    VastaaPoista
  13. Risuton risun-rakastaja ruinaa rinta rottingilla risu-syRäntä rinnalleen :)

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia, tämä blogi anteineen on unelmia ja henkäyksiä arjen lomassa <3

    VastaaPoista
  15. Olen muutamia viikkoja seurannut blogia, taas oli ihania tunnelmakuvia ja herkullisen näköinen piirakka!

    VastaaPoista
  16. Ääh, en halua olla Anonyymi.. siis edelliseen kommenttiin lisäys...
    Terv. Nina

    VastaaPoista
  17. Eksyin tänne blogiisi mutkien kautta ja lisäsin suosikkeihin. Aivan ihania kuvia täällä! Jään seuraamaan blogiasi ja jospa vaikka onnetarkin suosisi. ;)

    VastaaPoista
  18. Kiitos piristävästä postauksesta! Ihania syksyisiä kuvia on ilo katsella. :) Pirteitä päiviä toivon edelleenkin sinulle! T.Sanna

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Pieni kaveri auttoi äskeisen poistossa joten otampa uusiksi...
    Ulkona sataa ja tuulee, olin vaipumassa syyshorrokseen, kunnes törmäsin tänne sivustolle.
    Onneksi olkoon herätit minut...
    Kuvat valpastuttivat kauneudellaan, väreillään ja sommitelullaan mutta Tamperelaisen variksen kohdalla jo nauroin.
    Oikein värikylläistä ja ihanaa syksyä sinulle ja kaikille jotka tämän lukevat.

    VastaaPoista
  21. Herkkua, sekä piirakka että palkinto. Joten jonoon vaan :o)

    VastaaPoista
  22. Hieno piirakka ja sydän <3, minäkin tahdon osallistua!

    VastaaPoista
  23. Hei! Arvontaan haluaisin minäkin:) Terveisin lumen keskeltä koillismaalta!

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvia sinulla ja kaikkea kaunista olet saanut aikana risuista ja muustakin! Arvontaankin osallistuisin mielelläni, kun on noin kauniit palkinnotkin :) Kiva, kun vierailit blogissani, tervetuloa taas!

    VastaaPoista
  25. Heipä hei, minä kanssa mukana! Ihana käydä täällä pitkästä aikaa. Enkeli lyhdyssä sammalvuoteella on ihana, taidan vähän lainata ideaasi..?

    VastaaPoista
  26. Arvonnassa mukana, palkinnot ovat hienot ;)

    VastaaPoista
  27. Ihanan näköinen piirakka! Harmi ettei tänne meidän marjamaille tullut puolukoita. Kauniita kuvia otet ottanut. Tahtoo mukaan arvontaan...

    VastaaPoista
  28. Peukut ja varpaat pystyyn... Minä nimittäin haluaisin ehdottomasti voittaa :) risusydämen.

    Piirakka näyttää herkulliselta ja mehevältä. Taidan käydä kurkkaamassa ohjetta.

    Ihanaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  29. Olipa hyvä kuin muistutit arvonnasta. Mulla oli jäänyt tämä postaus kokonaan välistä. Vielä ehdin nimeni raapusamaan ja arpaonnea koittamaan.

    VastaaPoista
  30. Krisse Villa Vaaralasta osallistuu arvontaan ja toivoo onnettaren suosivan..:-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥