lauantai 7. helmikuuta 2009

Lapin lumilla II

Perjantaiaamu valkenemassa Ylläksen takaa


Kirjoittelen tätä postausta Oulussa hotellissa. 900 km:n kotimatka taittuu mukavammin, kun sen tekee kahdessa osassa, silloin ei tarvitse ajella pimeään aikaan.

Keskiviikkona hiihtelin Hangaskurun laavulle
Kuukkeleita ei näkynytkään, vain yksi kävi pikaisesti katsomassa, olisiko meillä mitään syötäväksi kelpaavaa.

Lapintiaisille sensijaan kelpasivat pähkinät.

Poroja näimme vain pari kertaa.
Alamäistä selvisi hyvin sukset kainalossa :)Valokuva vääristää mittasuhteet, tämä oli TOSI PAHA mäki ;)

Torstaina ja perjantaina oli pakkasta jo yli 20 astetta ja melkoinen tuuli teki pakkasen vielä purevammaksi, joten kävimme tutustumassa Lainion lumikylään


Kylä muodostuu isosta lumilinnasta, jossa on kymmeniä huoneita, joissa voi yöpyä jäästä tehdyissä vuoteissaJäästä tehty baaritiski, baarissa myytiin ainakin vodkaa, hyvin jäähdytettynä :)

Jäästä tehty sängyn pääty, joka on valaistu led-valoilla.

Kävimme myös Konijänkän kotieläintilalla, jossa oli tavallisten porojen, possujen ja kissojen lisäksi eläimiä, jotka eivät ole ihan perinteisemmästä päästä Lapin asukkaita.
Hän on unkarilainen villasika, ihanan karheaturkkinen ja rapsutusta kaipaava :)


Strutsit eivät olleet millänsikään 24 asteen pakkasesta, vaikka silmäripset ja parta olivatkin huurussa.


Mutta nyt nukkuman, huomenna on vielä 550 km ajettavana.
Mukavaa viikonloppua !

5 kommenttia :

  1. Täällä katselen kuvia ja huokailen! Ehkäpä taas joskus tuonne pääsen minäkin... Sielusta osa on edelleen viimekesäisillä hillasoilla ja tunturin kupeella kiipeämässä ja maisemia katselemassa! Toivottavasti paluumatka (kuinka voikaan esim. kyltti "Oulu" tuntua niin erilaiselta mennessä ja palatessa...) sujui hyvin ja pääsitte turvallisesti kotiin!

    VastaaPoista
  2. Voi miten hienoja matkakuvia.
    Kuinkahan hyvin jääsängyllä mahtaisi nukkua ?

    VastaaPoista
  3. Kiitos virtuaalimatkasta. Upeita maisemia ja eläimiä olette nähneet. Tuollaisessa jääluolassa olisi kyllä aika metkä päästä käymään. Mahtaako "huoneesta" löytyä ollenkaan saunaa, jos tulee oikein isompi vilu nukkuessa? ;D

    VastaaPoista
  4. Mukavasti sujui loma, samoin kotimatka, ajokelikän ei ollut erityisen huono :)
    Tuolla Lainion lumilinnassa on seinän paksuus n.2 metriä, joten siellä sisällä on vain pari astetta pakkasta.
    Niissä vuoteissa on paksut joustinpatjat, joiden päällä on jonkinlainen retkipeite ja yöpyjät saavat makuupussin, hyvin pitäisi kuulemma pysyä lämpimänä.
    Yön aikana "hotellihuoneen" lämpötila saattaa nousta jopa plussan puolelle asukkaan tuottaman lämmön vuoksi.
    Ja saunakin löytyy hotelliasukkaille, sinne pääsee suoraan lumilinnasta, mutta se on korsusauna maan alla. Pitäisi varmaan joku vuosi kokeilla yöpymistä itsekin, yöpymisen hintaa ei tosin ole tullut kysyttyä.
    Googlettamalla esim. "Lainion lumihotelli" löytyy tietoa lisää
    (ja parempia kuvia)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥