Blogin nimi vaihtui Risusydämestä Suvikummuksi.
Sisältö kuitenkin sitä samaa vanhaa ;)
Blogin kuvat suurenevat klikkaamalla
Kuvat ovat omiani, lainata saa luvan kysymällä

Joululaskuri

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kransseja ja ohjeita risuverstaalta

Vihdoinkin olen saanut risuverstaani toimintaan (:
Yllä olevassa kollaasissa on osa sunnuntaina myyntiin menevistä kransseista.

Tässä olisi ohje tuohon kippurahäntäiseen sydänkranssiin.
Se tosin on sen verran helppo, että sen varmaan osaisi ilman ohjettakin tehdä.

Alkuun tarvitaan nippu risuja ja rautalankaa. Sido risut tyvestä tiukaksi nipuksi.

Jaa nippu kahtia ja sido kumpikin haara erikseen tiukasti rautalangalla

Kumpaakin haaraa varten kannatta ottaa oma rautalankapuola.
Kun sydämen lenkit ovat sopivan pituiset, sido molemmat lenkit tiukasti aloituskohtaan.
Jos oksat vaikuttavat liian lyhyiltä, voi tässä vaiheessa lisätä uusia oksia työntämällä niitä aloituskohdan tyvien väliin ja sitoa rautalangalla, niin että ne pysyvät paikoillaan.

Kieputa rautalankaa tiukasti oksien latvaan asti. Rautalankaa kannatta laittaa parikin kerrosta, näin "häntää" on helpompi taivutella ja se myös pysyy taivutettuna.
Kierrä häntä lopuksi kippuralle. Tässä voi käyttä apuna pyöreää keppiä. Tässä sydämiä eri tavoin koristeltuina.

Sitten vielä toisen ovikoristeen ohje:

Taas tarvitaan nippu risuja ja rautalankaa. Oksat pitäisi sitoa mattomaisesti vierekkäin, eikä tiiviiksi kimpuksi.

Tästä kuvasta ehkä selviää sidontasysteemi.Sido äskeiseen nippuun kiinni samankokoinen nippu oksia, niin että latvat ovat vastakkaisiin suuntiin ja tyvet lomittain n. 10 cm.

Taivuta nippujen latvapuolet vastakkain ja sido yhteen rautalangalla. Jos teet ovikoristeen, tee rautalangasta vielä ripustuslenkki.
Tätä juttua voi käyttää myös pöydällä, jos onnistuu saamaan pohjasta tarpeeksi tasaisen .
Saattaa se pysyä pystyssäkin !
Kuvassa keskellä kranssi koristeltuna pupulla ja hamppunarulla.

Vielä jalattomat risulinnut katselevat kaihoisasti risuverstaan ikkunasta räntäsateen peittämiä lajitovereitaan.

26 kommenttia :

  1. Se on helppoa, kun sen osaa ;)

    VastaaPoista
  2. Oletpa sinä ollut ahkerana. On kyllä tosi hienoja risutöitä ja kauniita koristeita. Toivottavasti ne löytävät mukavia koteja, joita koristaa. Kiitokset sinulle ohjeista! Olenkin jo ohjeillasi kokeillut risulinnun tekoa. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Risusydän, ihana kun ystävät jakaa apuaan toisilleen.
    Taidankin kokeilla ohjeittesi mukaan seuraavaa kranssia:)
    Tuo ylöspäintupsu on superhieno. Lintutarhasikin saa kunniamaininnan.Onni niillä ketkä osuvat niihin myyjäisiin.
    Risuviikonloppua etelästä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeista ja kauniista kuvista - kyllä niistä nättejä tulee kun on tekijällä taito hyppysissä:) Omani ovat enempi sellaista kouluaskartelun luokkaa jollei ihan päiväkoti, mutta onhan ne omat tuotokset rakkaita8)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteistanne (:
    Kiva, jos ohjeista saa apua ja innostusta.
    Risu on halpa, ekologinen ja kaunis raaka-aine.
    Ja älkää nyt olko niin vaatimattomia, upeita juttuja olette kaikki tehneet !
    Aurinkoista viikonloppua (:

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo risusydän kiemuralla! Missäpäin kiertelet myyjäisissä, tuommoisen haluaisin omaan oveeni?

    VastaaPoista
  7. Risutyösi ovat ihastuttavia! Oppisinkohan minäkin...
    Muutenkin sinulla on tosi mukava blogi, joten onkohan sinulla mitään sitä vastaan, että lisään sen linkkeihini? Aion ainakin varmasti palata tutkimaan tarkemmin ja saamaan ehkä oppia näistä kiehtovista risuasioista :)

    VastaaPoista
  8. -miu- kiitos kommentista (:
    Myyn näitä töitäni täällä Rauman seudulla muutamissa myyjäisissä ja silloin tällöin torilla, kun on mansikanmyyntiaika.
    Tuollainen kranssi kulkee kyllä postin kauttakin, jos sellaisen haluat. Risulinnun lähettäminen tulisikin jo turhan kalliiksi ;)

    Ruska* kiva jos löysit jotain kiinnostavaa. Toki voit lisätä blogini linkkeihisi (:
    Aurinkoista viikonloppua teille kummallekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haluaisin tollaisen risusydämen valkoisella nauhalla.onnistuuko postitus?

      Poista
    2. Hei!
      Onnistuu postitus! Laita vaikka s-postia, osoite on tuossa oikealla sivupalkissa ylhäällä :)

      Poista
  9. Kiitos tuosta ohjeesta se tuli tosi tarpeeseen. Etsin googlettamalla risutöiden teko-ohjeita ja siten löysin tänne. Mieheni kaatoi pihalta ison koivun ja siitä tuli mahtava kasa risuja. Pitää yrittää jotain väsätä niistä ennenkuin ukko tuikkaa tulen alle. ;)

    VastaaPoista
  10. Tulin vielä uudestaan kiittämään tuosta ohjeesta. Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun kävin nyhtäisemässä kasan risuja ja innoissani sisällä kieputin rautalankaa ympärille. Ihka ensimmäinen risutyö on tehty ja olen innoissani. Tämä tyttö niiaa, kiittää, pokkaa ja kumartaa. Vielä jos joskus osaisi tehdä noita hienoja risulintuja joita olet tehnyt niin avot. Linkitin blogisi juttuun jossa esittelen työn, mutta voin poistaa sen jos haluat.

    VastaaPoista
  11. Vau miten hienoja! Ja ohjeet kuvien kanssa. Nyt ei puutu kuin ne risut:)
    Pakko yrittää joku päivä väkertää tuollainen sydän.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Risusydän ohjeesta..taidan kokeilla kun ehdin...

    VastaaPoista
  13. Kiitos sydämen(kin) ohjeesta. Sinulle on tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista
  14. Upeen näkösiä kyllä kaikki ja kiitos kun laitoit ohjeen :) Ei kuulosta hirmu hankalalta, pitääpä koittaa kun hain pajunkissoja just :)

    VastaaPoista
  15. Hyvät ja selkeät ohjeet.. pitänee nyt kevällä värkätä tuollainen, kun pihamaalta kaajetaan taas muutama koivu.

    VastaaPoista
  16. Hei! AIVAN IHANIA TÖITÄ!
    Olen tehnyt nyt keväällä itsekkin muutamia, mutta nyt kysyisin neuvoa: voiko maasta kerätä ja milloin olisi parasta ottaa puista?

    VastaaPoista
  17. Heippa Päkkärä !
    Maahan pudonneet risut ovat yleensä niin kuivia, että ne eivät enää ole käyttökelpoisia.
    Puista voi ottaa oksia (elleivät ole omia puita, pitää kysyä lupa maanomistajalta) silloin, kun niissä ei ole lehtiä, muutoin ei ole vuodenajalla väliä (;

    VastaaPoista
  18. Ihan upeita,mahtavia juttuja sie teet.Mie lähen nyt heti metsään hakemaan risuja ja alan sydäntä värkkäämään(mahtaa tulla upea :-)mut tahtoo silti yrittää)
    Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  19. Liina tässä moi!
    Mulla meni eka sydän ihan V.....tuiks :-(
    Täytyy yrittää huomenna uudestaan :-)

    VastaaPoista
  20. hei, minkä puun risut ovat parhaita?

    VastaaPoista
  21. Kaikista mukavimpia käyttää ovat riippakoivun oksat.
    Ihan taviskoivun oksatkin käyvät.
    Kransseihin käy kyllä mikä tahansa riittävän ohut ja taipuisa koristepensaan oksakin, jos vaikka joskus täytyy harventaa pensaita.

    VastaaPoista
  22. Moi!

    Olisko ohjetta sellaiseen ruukkuun tehtävästä Risukiemurasta; miten paljon tukioksia ja ja laitetaanko
    sinne keskelle vain lisää pitkiä risunoksia ja sidotaan ylhäältä kiinni. Loppu sitten jotenkin rautalangan avulla saadaan käppyräksi
    toiselle sivulle. Löytyiskö kunnon ohjetta,että saisin sen onnistumaan ja kestämään???
    "TosiTosi" hienoja ja inspiroivia ohjeita!
    Terv. Päkkärä

    VastaaPoista
  23. Moikka Päkkärä!
    Nyt en ihan osaa kuvitella, millaista kiemuraa tarkoitat ;)
    Tulisiko se koristeeksi ruukkuun sellaisenaan, kasvitueksi, vai tarkoitatko risusarvea, johon tulee ruukku sisälle??
    Jos voisit vaikka laittaa s-postia ja kertoa tarkemmin, voisin yrittää tehdä kiemuran ja laittaa sitten ohjeen tänne blogiin :)
    t. Marja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥