maanantai 26. maaliskuuta 2018

Nordiska Trädgårdar 2018 vol.2

Viikonlopun orkideanäyttely+pääsiäismyyjäiset olivat taas kerran yleisömenestys.
Meidän pääsiäisleipomuksemme, kuten myös orkideat myytiin loppuun.
Nyt olen saanut messureissun ja myyjäisvalmisteluiden aihettumat univelatkin pääosin kuitattua.
Työni taimistolla alkaa huhtikuun puolivälin tienoilla, joten nyt on siihen asti aikaa
tehdä kevätsiivous kotona. 
En osaa päättää mistä aloittaisin siivouksen,
joten teenkin ihan ensimmäiseksi muutaman postauksen Tukholman messuilta.

Aloitetaan parvekenäyttelystä, sillä sinne suunnistimme ensimmäiseksi.
Olimme Intianmintun kanssa messuhallissa hyvissä ajoin ennen yhdeksää ja
heti ovien avauduttua kiiruhdimme B-hallin parvekenäyttelyyn.
Suunnittelijat vielä viimeistelivät parvekkeitaan ja jotain vuotavaa vesiaihettakin vielä korjailtiin.
Parvekenäyttely oli tänäkin vuonna monipuolinen, oli pelkistettyjä parvekkeita ja toisaalta hyvin runsaita ja värikkäitä. Moneen makuun ideoita.

Parvekkeita oli yhteensä 12, esittelen ne siinä järjestyksessä kuin ne kiersimme.
Tässä 6 ensimmäistä, loput ensi kerralla.

Aloitimme kierroksen Anne Berlinin suunnittelemalta osastolta
SÄG DET MED BALKONG-
KONSTEN ATT "BARA VARA" 
Anne oli itse paikalla viimeistelemässä parvekettaan,
ensin hän jutteli ruotsiksi, mutta kun sai tietää että olimme Suomesta,
hän vaihtoi suomen kieleen. Hauskaa oli sekin, että lopulta kävi ilmi, että hänen tätinsä asuu Raumalla.

Parvekkeen sisustus oli hyvin runsas, paljon vihreää vehreyttä.
 Paljon yksityiskohtia oli Anne saanut sovitettua 10 neliön tilaan.






Tällä parvekkeella nauttitaan kaikilla aisteilla, kasvien tuoksuista ja herkullisen, itsekasvatetuilla yrteillä maustetun ruoan mausta, katsellaan ympärillä olevaa kauneutta, nautitaan hiljaisuudesta ja ulkopuolelta kuuluvista elämän äänistä, parvekkeella voi "vain olla".


TRÄDGÅRD I BALKONGFORMAT -
 ALLA ÅRSTIDER ÄR VACKRA

 Tämän vuoden parvekkeissa on nähtävissä ainakin yksi yksityiskohta,
joka näkyi jokaisella parvekkeella; amppelit!




Brita Zettergren' in suunnittelema "Trädgård i balkongformat - Alla årstider är vackra"
sai hopeaa Vuoden parveke-kilpailussa.
Parveke tarjoaa ideoita siitä, miten voimme tuottaa iloa itselle ja muille parvekkeellamme.
Kaunis asuinympäristö auttaa voimaan paremmin, kauniin ympäristön voimme toteuttaa itse.

A WORLD OF SHAPES










 Lotta Ahlvar ja Kajsa Falck Torlegård ovat suunnitelleet väri-iloittelevan ja kestävän parvekkeen.
Melko paljon kaktuksia......

HÄXANS TRÄDGÅRD










Suunnittelija Hella Nathorst-Böös.
Noidan taianomaisella parvekkeela kasvatetaan samoja parantavia yrttejä, joita on vuosisatojen ajan käytetty. Noita valmistaa yrteistä hoitavia ihovoiteita, tuoksuvia parfyymejä ja lääkitseviä juomia.


MITT AFRIKA










Kristina Lindström'in suunnittelemalla parvekkeella on tuotu päivätasaajan muistot ja tunnelma pohjolaan parvekkeelle. Kukat, pehmeät muodot ja iloiset värit, sekoitus eri kulttuureja.


JOHN BAUERS SAGOSKOG ANNO 2018





 Lena van Rooy'n suunnittelemaparveke kuuluu urbaanille henkilölle joka on kiinnostunut
roasta, taiteesta, designista ja joka on sisustanut pohjoisen puolelle aukeavan parvekkeensa ympärivuotiseen käyttön. Viileinä iltoina napsautetaan infrapunalämmitin päälle ja sateisella ja tuulisella  säällä vedetään parvekelasit suojaksi.
Tämä parveke oli pelkistetymmästä päästä, jokaisesta loosista löytyneet mustat ovi- ja ikkunakehikot
olivat tällä parvekkeella pelkistetysti esillä.


HÄNGANDE OAS










Lenita Hedman'in suunnittelema parveke oli saanut vaikutteita maailman joka kolkalta.
Täälläkin runsaasti amppeleita, vaaleanpunaista tunnelmaa, pieni romattinen kotikylpylä sinkkivadissa,
vähän itämaista tunnelmaa, paljon vihreää.

Oh, taisi tulla jo seitsemänkin, mutta seuraavalla kerralla sitten loput viisi :)
Löytyikö yhtään inspiraatiota ensi kesäksi parvekkellesi tai terassillesi?

Marja

26 kommenttia :

  1. Ihanan paljon ideoita. Amppelit, tosiaan! Niillä saa niin kivasti vihreyttä korkealle, jos ei puita pysty tai mahdu hankkimaan. Oi, ollapa tuon kokoinen parveke, johon mahtuisi heteka tai sohvaryhmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; ideoita on todella niin paljon, ettei kaikkea edes huomaa ja pysty sulattamaan heti, kuvista löytää itsekin juttuja, joita ei paikan päällä edes huomannut! Vähitellen alkavat kiehtoa taas ne 70-luvun naruamppelit. Vieläköhän sellaisen osaisi tehdä......Heteka parvekkeella on ihana ajatus, kiehtovampi kuin perinteinen sohvaryhmä! Tilaa se kyllä vaatii.

      Poista
  2. Oijoij, miten ihania kuvia! Ihan valtavan paljon kaikkea upeaa <3 Kiitos kuvamatkasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilu; tuolla messuilla on niin yltäkylläisesti kaikkea ihanaa, että kestää kauan sulatella kaikkea näkemäänsä!

      Poista
  3. Aivan upeita parvekkeita varsinkin nuo ensimmäiset kierrätyshenkiset! Harvalla on kyllä noin isoa parveketta, mutta hienoja ideoita noistakin saa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitunen; eikös olekin ja kaikki parvekkeet ovat niin omanlaisiaan, että ideoita löytyy ihan joka makuun! Nuo osastot, joille parvekkeet oli rakennettu olivat n. 10 neliön kokoisia. Onhan se aika iso parvekkeeksi, mutta yksityiskohtia voi aina soveltaa pienempääkin tilaan.

      Poista
  4. Runsaasti esillä kaikkea kivaa, vihreätä ja amppeleita.Jossain oli tulput ripustettu ylösalaisin kattoon,no ilmeisesti vain huvin vuoksi. Minua niin säälitti nuo kuihtuvat turhaan kasvaneet kukat. Kiitos tästä kierroksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; tuolla oli todella runsaasti kaikkea! Vihreyttä oli tosi paljon ja todellakin, joku olihuvitellut laittamalla tulppaanit roikkumaan katosta!

      Poista
  5. Mailmahan on piäni.
    Kiva käyrä messuulla, näi kuvien välityksellä :) Yksittääsiä ireootahan nuasta saa, mikä kait on tarkootuski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; näinpä, aina löytyy sukulaisia tai tutun tuttuja, kun vähän aikaa juttelee......
      Yksittäisiä ideoita voi napata sieltä täältä. Tuskinpa kukaan mitään noista parveketta kokonaisuutena haluaisi toteuttaakaan itselleen.

      Poista
  6. Jopas oli varsinainen runsaudensarvi tämä nojatuolimatka. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi; kiva, jos riitti katseltavaa. Nojatuolimessumatka ei käy niin jalkojen päälle, kuin se päivän tallustelu tuolla paikan päällä😉

      Poista
  7. Hih, yllättävästi ollaan taas napsittu samoista kuvakulmista fotoja :) Mutta kyllä meillä joitain eri yksityiskohtia on tallentunut muistikortille, joten oli oikein ilo katsoa läpi nämä sinun parvekekuvasi. Minulla on vielä loput viisi esittelemättä...Kiva kuulla, että teidän pääsiäismyyjäiset sujuivat erinomaisesti, olithan nähnyt niin paljon vaivaa etukäteisvalmisteluissakin! Nyt vaan sitten intoa kevätsiivouksiin, minä täällä yritän vaalia keittiön ikkunan edustalla Tukholmasta tuotuja pelakuuvauvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; välillä oltiin sentään eri nurkassa kuvaamassa.... mulla on myös viiden parvekkeen kuvat käymättä läpi, jos tänään illalla ehtisi.
      Oli kyllä sen verran rankat myyjäisvalmistelut, että menin sunnuntai-illalla hetinukkamaan, kun pääsin myyjäisistä kotiin. Oli vielä sitä matkaväsymystäkin pohjalla. Mutta oli se hienoa, kun kaikki saatiin myytyä.
      Mun pelakuuvauvat ovat risuverstaalla odottamassa, että löydän jostain riittävän pieniä saviruukkuja heille, stä pelakuumultaakin olisi jo. Ja todellakin; kaksi pussia yhden hinnalla....

      Poista
  8. Kiitos tästä ihanasta kuvamatkasta messuille! Tämä piristi kummasti maanantaita😊

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä kierroksesta, kun itse voin vain haaveilla, että pääsisin paikanpäälle.

    VastaaPoista
  10. Oi miten paljon ihania ideoita ja kauniita esineitä. Olette saaneet viettää huikean kaunista messupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; tuolla on todella niin paljon kaikkea kaunista ja ideoita pursuu joka paikasta!

      Poista
  11. Noi parvekkeet olivat mun ehdottomia suosikkeja messuilla. Täynnä hyviä ideoita, jota vielä pystyy toteuttamaankin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; todellakin, niihin on panostettu, eivät ole mitään nopeasti hutaistuja. Käyttökelpoisia ideoita löytyy vaikka millä mitalla!

      Poista
  12. Hienoja ideoita ja toteutuksia. Minunkin piti messuille lähteä, mutta olin sekoittanut päivämäärät ja varannut matkan kahden viikon päähän 😁. Ehkä ensi vuonna olen vähän tarkempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reetta; oi sentään! Nyt jo tiedoksi, että ensi vuonna messut ovat 21.-24.3, että osuu matkavarauksesi oikealle viikolle ;D
      Meissuilla riittää niin paljon katseltavaa, että asioita saa sulatella kotonakin vielä monta päivää!

      Poista
  13. Nyt oli paljon tutkittavaa...viimein istahdin oikein katselemaan. Tosi upeita kokonaisuuksia. Vihreys ja sinivalkoiset astiat (joista tykkään ihan mahdottomasti) imuroin heti siis ja yrttien esillemarssi myös...jatkan siis seuraavaan postaukseesi...hienoa!

    VastaaPoista
  14. Hauskaa miten kuvistasi löytää samoja kuvakulmia kuin omistani, mutta sitten jotain aivan muuta, jotain mitä on mennyt ihan täysin ohitse. :) Nähtävää oli niin paljon ettei ihan kaikkea ole voinut rekisteröidäkään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥