keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Usko ja Toivo

Usko ja toivo lämpimästä keväästä ovat olleet viime päivinä koetuksella toden teolla.
Maanantaina ja tiistaina satoi vartin välein lunta ja rakeita  
hyytävän koillistuulen tehostaessa talvista tunnelmaa.
Tänään satoi jo selvästi vähemmän!
Ensi yöksi on ennustettu vielä - 1 asteen lämpötilaa, 
mutta sen jälkeen pitäisi vähitellen vähän lämmetä ja öidenkin pysyä plussan puolella.
Töissä  tunsin tiistaina olevani jo ikiroudassa sisäelimiä myöten.
Vaatteita oli kyllä päällä niin monta kerrosta, että tuskin pystyin liikkumaan, 
mutta se tuuli ja kosteus pureutuivat luihin ja ytimiin saakka.
Tänään sain pitää vapaapäivän.
Hyvin sainkin sulateltua itseni.
Eilen illalla aloitin lämmittelyn saunassa ja tänään olen leiponut ja tehnyt ruokaa koko päivän,
lakuleipää, näkkäriä, pitsipiirakkaa, kasvislasagnea.

Ehdin jo aikaisemmin luvata, ettei enää yhtään lumikuvaa tänä keväänä.
Yksi poikkeus kuitenkin;
Puutarhamyymälän orvokkiamppelit toukokuun 9. päivä.


 Näissä kuvissa ei olekaan lunta, vaan jäätä.
Puutarhalla käytetään sadetusta hallan torjuntaan.
Lämpötilan laskiessa lähelle nollaa aloitetaan sadetus.
Kasvien päälle muodostuva jääkerros estää niitä paletumasta.
Eilen oli niin kylmää, että pensaiden ja perennojen jääkuori ei ehtinyt sulaa koko päivän aikana,
Välillä vaan satoi vielä lunta koko komeuden päälle!

Mutta nyt keväisempiin juttuihin!
 Viimeisin ostos töistä,  kolme valkoista kosmoskukkaa.

Ruusan kanssa tehtiin tänään iltapäivällä pihakierros,
aurinko paistoi, eikä tuullutkaan yhtään.
Tuntui lähes keväältä!
 Kevätsuudelman, Prunus Accoladen muhkeat silmut

 Helmipihlajan pörheät silmut.
Helmipihlajalla on nimikin; Saila :)

 Riippajapaninlehtikuusi  Larix kaempferi 'Stiff Weeper'

LamoherukkaRibes glandulosum
  Viitapihlaja-angervo, Sorbaria sorbifolia 'Sem'
Uudet lehdet ovat kauniin pronssin väriset
  
(kääpiö) Japaninhappomarja Berberis thunbergii 'Admiration'
jonka lehtien väri vaihtelee punaisen eri sävyissä kasvukauden kuluessa.

 Kirjopikarililjaviidakko

 Kylmänkukan pehmeän pörheät nuput

 Ruusan kevätkukkaniitty alkaa vihdoin kukkia!
 Aina yhtä hellyyttävät sinivaleunikot

 Siroukonhattu aconitum yezoense,
viime kesänä Vakka-Taimesta Kivipellon Sailan kanssa löydettiin tämäkin....

 Kyläkurjenpolvet, Geranium pratense Summer skies
kaikki neljä, ovat oikein reippaasti lähteneet kasvamaan! 

Akileijoja ei kylmyys pelota, tässä Aquilegia vulgaris stellata Green Apple
Jalomesiangervot, Filipendula Kahome, ovat myös oikein reippaita

Toistaiseksi yksi ainoa kevätkurjenmiekka on avannut kukkansa

 
Aina olen tehnyt äitienpäivänä raparperipiirakkaa.
Vähän tekee tiukkaa tänä vuonna, 
ehkä kuitenkin maltan muutaman pikkuisen varren tuolta taittaa.
Raparperit ovat kuukauden olleet paksun kaksinkertaisen harson alla lämmittelemässä.

Ruusa halusi jo kasvihuoneeseen lämmittelemään.
Sinnehän mentiin, silti Ruusalla on vähän harmistunut ilme.
Harmi saattaa johtua siitä, että lintujen ruokintapaikalla ollut orava lähti karkuun, 
eikä ollenkaan antanut Ruusan ottaa kiinni.
 Tänään kävin kaupungissa ja ostin "kilpailevasta yrityksestä" tämän hienon rungollisen lamohietakirsikan. 
 Viherlassilasta maaliskuussa ostettu ruusumanteli on alkanut kukkia kasvarissa.

Omalta työpaikalta ovat peräisin nämä loput kasvit
Tiarella cordifolia Spring Symphony
Näitä myydään Ruotsissa keväisin kukkivina kausikukkina
Spetsmössa-nimellä.
Näillä pitsimyssyillä on pidempi kukinta-aika kuin rönsy- tai tupastiarellalla.
Kukinta jatkuu keväästä loppukesään asti.
Aikaisemmin Ruotsista ostamani ovat selvinneet hyvin talvistakin.

 Koristeapilat, lankaköynnös ja pehmytmesiheinä

 Rasberry-orvokit ja koristeapila

 Tyrmäävän upea Apple Blossom-pelakuu!
Täytyy varmasti ostaa toinenkin :D

Lempeän lämpimiä kevätpäiviä ja-öitä odotellessa menen vielä saunaan
varastoimaan itseeni lämpöä huomista työpäivää varten! 


Marja

18 kommenttia :

  1. Hienot jääkuvat. Jäätävää on ollut sääkin. Sama kokemus ettei mikään vaatemäärä tunnu riittävän kun on ulkona.

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä, kyllä, kyllä, tervetuloa Apple Blossom meillekin!

    Voi Ruusaa, joskus joutuu tyytymään kakkossijaan :) Vaikka ei se herkkua olekaan! Hih!

    On sinulla ollut jäätävät työskentelyolosuhteet. Tunnistan tuon sisäisen kylmyyden, joka ei tunnu poistuvan kropasta ollenkaan. On ollut parin mökkipäivän jälkeen nyt tänä keväänä samanlainen olotila. Onneksi nauravainen Pekka Pouta lupasi ensi viikoksi jo jopa + 15!!!

    Ihanaa vihreää alkua jo monessa kasvissa teillä kylmistä olosuhteista huolimatta, iloitaan siitä! Laitan huomenna viestiä tulemaan...

    VastaaPoista
  3. Olipa tylsä orva kun karkuun lähti :( Ihana pekkuu.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Ihana Pelargoni ja mahtavat nuo jäiset kuvat. Ja voi että tuo Ruusumantelia! Näistä kuvista tuli hyvälle tuulelle töiden jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Teillon selevästi lähteny jo kasvukusi vauhtihi. Meillo just ja just silimut vasta turvonnu.
    Kalsat on kelit. Jäätävät jääkuvat :)

    VastaaPoista
  6. No huh, on sinulla olleet työkelit. Tsemppiä ja lämpöä huomiselle!
    Aivan ihania nuo kasvit, pitsimyssy ja ruusumanteli ja kaikki!
    Mainio nimi pihlajalla ;-)

    VastaaPoista
  7. On tää ikimuistoinen kevät kaikkineen. Meillä tänä aamuna kylmin aamu. 6 aikaan vielä 3,3° pakkasta.
    Mutta kukat ihania, tuo pelakuu aivan mahtava.

    VastaaPoista
  8. Sää on takuuvarmasti ollut toukokuun puheenaihe! Mä palelen jatkuvasti, sisällä ja ulkona. Toivottavasti tulee pian lämpimämpää!!

    VastaaPoista
  9. Rohkeasti vaan rakeita ja räntää uhmaten puut ja pensaat kasvattelevat silmujaan, luottavat kesän tuloon. Olisi nyt jo mukava vaihtaa toppatakki kevyempään pihatakkiin.
    Uskotaan ilmojen lämpenevän jo ensi viikolla.

    VastaaPoista
  10. Onpas upeat kuvat! Ja ihanat kasvit! Liityinkin lukijaksi kun vaikuttaa tämä blogisi oikein ihanalta :)

    VastaaPoista
  11. Voi mien ihania pelakuita. Täällä Lounais-Suomessa ole aamulla -5 astetta...siis toukokuussa!!

    VastaaPoista
  12. Meilläkin on vietetty aikaa kasvihuoneen lämmössä, sekä minä että kissat;) Ja kasvit, jotka odottavat ulkosistutusta.

    VastaaPoista
  13. Ihastuttava Apple Blossom! Ja kaikki muutkin silmut ja kukkaset.
    Kesäkukkakauppiaille tämä kylmyys tuottaa taatusti tappiota. Harmillista. Ja kyllä alkaa jo itseäkin harmittaa, kun ei oikein mitään kukkaistutuksia viitsi laittaa, kun joka aamu mittari on pakkasella.

    VastaaPoista
  14. Kyllä nyt teillä puutarhaväellä on harmilliset työolot ja kasvitkin joutuvat koville! Mutta sinulla kasvarissa senkun manteli kukkii - ihana! Samoin tuo apple blossom on ihan huikkean kaunis!

    VastaaPoista
  15. Mitä ihanuuksia! Pelargoni ja ruusumanteli varsinkin ovat upeita!

    VastaaPoista
  16. Nuo Sinun kuvasi on kerta kaikkiaan niin upeita! Nuo jääkuvat ja kyyneleet kylmänkukassa! Voi sitä meidän viime elokuun reissua sinne Vakka-taimeen, voiko olla mukavampaan, ja mitä ensi kesänä sitten keksitäänkin! Jotain varmaan :D :D :D Lämmin kesä meitä odottaakin!

    Alan kohta kylmyyslakkoon, aina sataa lunta, rakeita ja kaikkea ikävää, pakkasta oli aamulla -2 astetta, ihan vääryyttä sanon minä! Toivottavasti et jäädy töissä, ei ole tarhureiden kelit nyt!

    Tuo siroukonhattu on Kivipellossakin lähtenyt hyvään kasvuun, ukonhatut ovat ihania! Ja tuo Apple Blossom, upea!

    Mukavaa viikonloppua sinne Suvikumpuun ja kisuille rapsutukset! Ruusalle erityisesti, oravat ovat aika vipeltäjiä!

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia <3 Nuo "jääkukat" onkin kauniita. En olekaan kuullut, että jää suojaa niitä. Pari päivää on huhkittu pihalla ja saatu nurmikot siivottua. Juurikaan mitään kukkasia en ole vienyt vielä ulos, koska on niin kylmä. Daaliat on minulla kasvarissa harson alla. Toivottavasti Ruusa ei kauaa mökötä. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥